”Ennen minulla oli vain kahdenlaisia ruokia: superterveellisiä ja superepäterveellisiä. Nykyisin tutustun innolla näiden kahden ääripään välimaastoon.

Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että äitini iloitsee, kun hänen ei enää tarvitse kysyä tavatessamme, että mitä voin syödä ja mitä en. Syön kaikkea.

Aikaisemmin perunamuusi ja lihapullat tuntuivat minusta epäterveellisiltä, koska niissä on punaista lihaa, kermaa, suolaa ja rasvaa. Mutta olen huomannut, että itse asiassa pidän juuri tavallisesta konstailemattomasta koti­ruoasta.

Kun syön ruokaa kunnon annoksen, en kaipaa sipsejä tai edes jälkiruokaa. Jos sen sijaan söisin salaatin ilman kastiketta, kuten ennen, himoitsisin nälissäni kaikkea.

Nautin ruoasta ja vapaudesta sen suhteen. Enää minun ei tarvitse ajatella heti cappuccinon juotuani, kuinka paljon siinä on kaloreita ja miten se vaikuttaa loppupäivän syömisiini.

ELÄMÄSSÄNI OLI KAUAN vain yksi tavoite: laihtua. Laihdutin ensimmäisen kerran seitsemänvuotiaana. Sain silloin kuulla kouluterveydenhoitajan tarkastuksessa, että painokäyräni menee väärään suuntaan.

Sen jälkeen kokeilin vuosien varrella kaikki mahdolliset laihdutuskeinot kaalisoppadieetistä ­lentoemäntä­dieettiin. Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, miksi.

Lihavilla ei ole itsekuria, ajatellaan. Niin minäkin ajattelin vuosia. Sitten ymmärsin, ettei minua ole ­lihottanut itsekurin puute vaan se, että kylläisyyshormonit ovat menneet sekaisin laihdutusten takia.

Nykyään käyn terapiassa käsittelemässä elämää. Tunnen, että saan sieltä tukea myös syömiseen, vaikka emme edes puhu siitä.

OPETTELEN EDELLEEN kehoni kuuntelua. Kun joskus syön huonosti, koetan olla tuntematta huonoa omaatuntoa. En kiellä tunnetta, pysähdyn sen äärelle.

Laihdutusohjelmien konseptit ovat toksisia, mutta minulle osallistuminen television Olet mitä syöt -ohjelmaan 2019 oli askel oikeaan suuntaan.

Oivalsin, että en syö tarpeeksi tavallista ruokaa ja siksi ahmin. Se on biologinen reaktio eikä merkki huonosta itsekurista. Mutta oivallus oli vasta alkusysäys kohti hyvää ruokasuhdetta.

Kun koirani sairastui vakavasti, elämäni meni monella tavalla sekaisin. Aloin ahmia uudestaan.

Häpeä ja pelko saivat minut ostamaan ­ketodieetin. Sitten katsoin sen ruokalistaa ja tajusin, että jokin syvempi muutos oli tapahtunut. En aloittanutkaan dieettiä vaan sen sijaan menin peilin eteen pieneksi käyneessä paidassa, jonka napit kiristivät ja postasin kuvan someen tekstillä: Nyt kävi näin.

LÖYSIN VASTAKAIKUA englanninkielisistä podcasteista, joissa puhuttiin laihduttamisen lopettamisesta ja intuitiivisesta syömisestä. Löysin myös hyvän ravitsemusterapeutin, joka alkoi ohjata minua kuuntelemaan, mitä kehoni haluaa.

Lopetin laihduttamisen, vaikka se tuntui hyvin pelottavalta. Pelottavinta oli kontrollista irti päästäminen. Laihdutuksen lopetus on ollut silti paras terveystekoni.

Kerroin ravitsemusterapeutilleni ruoka-aineista, joita ahmin herkästi. Kun ostin paketin jäätelöveneitä, söin heti ne kaikki. Ravitsemusterapeutti neuvoi syömään jäätelöveneitä niin kauan kuin minun tekee niitä mieli.

Jääkaapissani on avokadoja, porkkanoita, lohta ja mitä milloinkin. Myös jäätelöveneitä. Kun en kiellä itseltäni mitään, himo laimenee ja syyllisyys poistuu.”