Kauneus ja Terveys

”Huonona päivänä kasvot puutuvat ja näkö sumenee”

”Huonona päivänä kasvot puutuvat ja näkö sumenee”
Maarit Halttu näki kaksoiskuvia ja nieleminen vaikeutui niin, että välillä piti oksentaa.
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 21.1.2019

Maarit Halttu, 45

Ammatti: myyjä ja plusmalli

Asuinpaikka: Kuivaniemi Pohjois-Pohjanmaalla

Perhe: mies ja kaksi kouluikäistä poikaa

Sairaudet: kaula- ja rintarangan pullistumat ja nikamien kulumat, juurikanavien ahtaumat ja kaventumat sekä asentohuimaus

Maaritin kaula- ja rintarangasta löytyi useita välilevyn pullistumia. Kahdesta Maarit ei kuitenkaan luovu: kuntosalista ja mallintöistä.

"Aamuvuoro Kemin Citymarketissa alkoi kuudelta. Ensimmäisenä kipusin jakkaralle, ja aloin nostaa lehtiä hyllyyn. Käsien ylhäällä pitäminen tuntui tuskaiselta.

Valahdin valkoiseksi. Pelkäsin, että minulta lähtee taju ja putoan. Kun yritin tarkentaa katsetta tavaralistoihin, kirjaimet hyppivät silmissäni. Oli vuosi 2008.

Pian kohtauksia alkoi tulla päivittäin. Aloin kärsiä huimauksen lisäksi rytmihäiriöistä. Sydämeni pamppaili hallitsemattomasti, ja tunsin itseni voimattomaksi.

Minulla oli monta rautaa tulessa. Olin 35-vuotias ja voittanut kaksi vuotta aiemmin Seiskan Miss XL-kisan. Työskentelin lisäksi Hobby Hallin mallina. 2- ja 5-vuotiaat lapseni pitivät minut kiireisenä.

Työterveyslääkäri päätteli, että oireeni johtuvat jännitysniskasta, sillä kannoin paljon lapsiani. Hoidoksi sain fysioterapiaa. Jäin miettimään, oliko diagnoosi koko totuus. Ylöspäin katsominen oli saanut näkökenttäni pimenemään lapsesta lähtien.

Töissäkin piti päästä makuulle

Liikunta auttaa, sanotaan. Päätin alkaa juosta. Olin ollut XL-kokoinen koko aikuisikäni ja ajatellut, ettei minusta ole juoksemaan. Aloin käydä lenkillä ystäväni kanssa.

Aluksi jaksoin juosta lyhtypylväiden välin. Lenkeistä tuli kuitenkin älyttömän hyvä olo. Kehityin nopeasti.

Vuonna 2009 osallistuin Levin Ruskamaratonilla 12 kilometrin varttimaratoniin. Maalissa kaikki velat tuntuivat saatavilta, olin niin onnellinen. Olin aloittanut nollapisteestä, ja nyt pystyin tähän. Juhlimme ystävieni kanssa kuohuviinillä.

Vaihdoin työpaikkaa myymälään lähemmäs kotiani. Enää minun ei tarvinnut herätä joka aamu puoli viideltä töihin. Rytmihäiriöni loppuivat, mutta niskaongelma jäi.

Työkaverini oppivat, että kun muutuin valkoiseksi, minun piti mennä takahuoneen lattialle makaamaan. Olo helpotti, kun sain suoristettua selkärankani.

Saatoin nähdä kaksoiskuvia, joissa tavaroiden ja ihmisten rajat häilyivät. Kasvoni, suuni ja nieluni puutuivat toistuvasti. Pelkäsin aivoverenkiertohäiriötä, mutta kohtaukset menivät aina ohi.

En pystynyt nielemään

Puolitoista vuotta sitten heräsin aamulla puhelimen herätyskellon soittoon. En pystynyt nostamaan käsiäni ja hiljentämään sitä.

Käsien tunnottomuus alkoi toistua. Mieheni oli vuorotöissä, joten usein vain katselin piipittävää puhelinta aamuisin ja odotin, että käteni toimisivat. Myös kirjoittaminen alkoi olla hankalaa, enkä saanut kunnon otetta ripsiväristä.

Sain lääkäristä ajan rannekanavien leikkaukseen. Sen jälkeen käteni toimivat jälleen. Muuten oloni heikkeni koko ajan. Nielemisestä alkoi tulla todella vaikeaa. Söin ­seisaaltani, kun muu perhe istui pöydän ääressä. Ruoka tuntui jäävän jumiin rintalastan taakse. Minun piti oksentaa sulamaton ruoka pois.

Marraskuussa 2015 olimme tulossa tyttökavereideni kanssa kotiin Rukan maailmancupin kisoista. Pysähdyimme lounaalle ABC-asemalle. Ruoka jäi taas jumiin ruokatorveeni. Oksensin sen huoltoaseman vessaan.

Reissun jälkeen varasin ajan terveyskeskuslääkärille. Vastaan otolla sanoin, ettei voi olla oikein, että joudun oksentamaan kesken syömisen. Lääkäri otti minut heti tosissaan. Pääsin magneettikuviin.

Tästä en selviä

Heinäkuussa 2016 olimme perheen kanssa Ruotsissa, jossa nuorimmalla pojallani oli jalkapalloturnaus. Olin pelien välissä tauolla asuntoautossa, kun lääkäri soitti magneettikuvien löydöksistä. Tiesin odottaa puhelua, mutta lääkärin sanat järkyttivät.

Kirjoitin robottimaisesti lehden laitaan kaiken. Minulta oli löydetty kaula- ja rintarangan alueelta kuusi prolapsiaa eli pullistumaa. Osa niistä oli pahoja, osa lievempiä. Kaksi painoi selkäydintä, ja vain yksi väli oli ilman pullistumaa.

Lisäksi jokaisessa välissä oli kuluma. Kaularangassa oli juurikanavien ahtaumia ja kaventumia.

Lääkäri sanoi, että niihin ei kuole, mutta oireet ovat todella ikäviä. Käskyt eivät välttämättä mene perille päästä jäseniin. Esimerkiksi nielu, suu, posket ja silmä luomet voivat puutua. Hän sanoi, että minulle tulee pitkä ja pirullinen elämä.

Itkin asuntoautossa koko päivän. Tuntui, että sain kuolemantuomion, josta en selviä. Olin kuullut, millaista tuskaa jo yksi selän välilevynpullistuma voi aiheuttaa.

On poikkeuksellista, että pullistumat ovat näin ylhäällä. Niiden määrä johtui lääkärin mukaan vain todella huonosta tuurista. Olin B-mallikappaleeksi syntynyt.

Kakkosluokan kansalainen

Diagnoosin jälkeen oloni oli itkuinen. Välillä näkyi vain mustaa, kun tajusin, etten pysty enää töihin.

En kyennyt kierto- tai nostoliikkeisiin enkä voinut liikuttaa päätäni ylös- tai alaspäin. Liikkeistä seurasi huimausta ja kipuja.

Pyysin työpaikallani, ettei sopimustani jatkettaisi. Se oli hirveää, sillä olin aina tehnyt paljon töitä ja nauttinut siitä.

Tunsin itseni kakkosluokan kansalaiseksi. Olin tottunut kantamaan korteni kekoon.

Onneksi minulla on aina ollut paljon ystäviä. Synkimpinä hetkinä joku heistä soitti. Se riitti. Jos heitä ei olisi ollut, en tiedä, mitä olisin tehnyt.

Arki on tsemppaamista

Sairaus muutti elämääni pysyvästi. Arki on tsemppaamista päivästä toiseen. Aamut kertovat, millainen päivästä tulee.

Huonot päivät menevät aina saman kaavan mukaan. Ensin näkökenttä on sumea ja näen kaksoiskuvia. Käteni ja kasvoni puutuvat. Minulle tulee järkyttävän heikko ja huonovointinen olo.

Jos olen kotona, pyydän jommankumman lapsistani kävelemään selkäni päällä tai istumaan rintarangan suoraksi. Kun he tekevät sitä viisi minuuttia ja hengittelen vähän aikaa, pahin helpottaa.

Joudun syömään särkylääkkeitä päivittäin. Kipu ei ole jatkuvaa, mutta tietyt liikkeet aiheuttavat sitä.

Yritän ajatella, että oireet kuuluvat sairauteeni ja menevät ohi. Saan paljon vertaistukea Facebookin jännitysniskaryhmästä. Kun on huono olo, on helpottavaa lukea, että muilla on samanlaista.

Syömisongelmaani löytyi myöhemmin järkevä selitys. Lihaksistoni kramppaa välilevyn pullistumista johtuvien ongelmien vuoksi.

Fysioterapeutti neuvoi avaamaan rintarankaa yksinkertaisella liikkeellä. Jos joskus tuntuu, etten pysty nielemään, seison seinää vasten ja nostan vuorotellen käsiäni. Se helpottaa, ja nieleminen onnistuu.

En saa enää koskaan juosta

Pahinta sairastumisessani oli juoksuharrastuksen loppuminen. Lääkäri oli sanonut jo aiemmin, ettei laji sovi niskalleni. Nyt kielto on lopullinen. En saa enää koskaan juosta.

Luopuminen vaati paljon pureskelua ja ajatustyötä ennen kuin todella sisäistin ja ymmärsin sen.

Aluksi tunsin oloni aivan tyhjäksi. Minulla oli paljon kavereita, joiden kanssa olimme juosseet eri tapahtumissa. Lopulta tajusin, ettei minulla ollut vaihtoehtoja. Joko antaisin periksi ja jäisin neljän seinän sisään tai sitten tekisin elämälläni jotain. Valitsin jälkimmäisen.

Päätin, että minun pitää keksiä toinen asia juoksemisen tilalle. Olen käynyt punttisalilla aina. Nyt tein siitä elämäntehtäväni. Käyn salilla neljä kertaa viikossa. Se on henkireikäni.

Aloitin harjoittelun vuosi sitten läheltä nollaa. Nyt nostan jalkaprässissä 330 kiloa.

Olen saanut hirveästi iloa siitä, että pystyn johonkin. Jalkani toimivat yhä. Käsiliikkeet teen pienimmillä painoilla ja runsailla toistoilla. Vatsalihasliikkeet teen penkillä maaten ja jalkoja nostaen.

Minun pitää olla salilla varovainen. Jos teen jonkin uuden liikkeen, se voi kostautua. Seuraavat päivät saattavat olla tuskaiset.

Salitreeni kasvatti hauikset

Olin sutjakammassa kunnossa, kun juoksin. Nyt ajattelen, ettei kilo sinne tai tänne tee onnellisemmaksi.

Minua huvittaa, kun ihmiset harmittelevat muutaman kilon lihomista. Jos on terve, kannattaisi nauttia siitä.

Näen selkeän eron vanhoihin mallikuviini. Minun pitää tehdä nykyään töitä, jotta olen ryhdikäs. Yläselkäni meinaa mennä kyömyyn. Toisaalta minulla on salitreenin ansiosta isompi hauis kuin koskaan aiemmin. Eikä minulla ole milloinkaan ollut yhtä lihaksikkaita pakaroita.

Olin nuorena sirompi, mutta nyt olen saanut lisää jäntevyyttä.

Ajattelen, että olen mitä olen ja sen pitää riittää. En voi olla enää samanlainen kuin ennen. Olen joutunut antamaan itselleni paljon armoa tässä asiassa.

Aion jatkaa mallintöitä

Eräs tuttuni loukkasi minua syvästi sanomalla, että minun junani mallina on mennyt. Olen kai hänen mielestään liian vanha ja iso.

Malleissa on vielä minua isompia ja yli 60-vuotiaitakin. Mietin, miksi juuri minä en saisi tehdä niitä töitä? Ne ovat välillä ainoa henkireikäni.

Lavalla tai kameran edessä en edes huomaa huonoa oloani. Olen oppinut tsemppaamaan sen hetken. Usein seuraava päivä voi olla kehno, mutta en välitä siitä. Mallintyöt antavat niin paljon iloa elämään.

Minusta on tärkeää, että kaikenikäisille ihmisille löytyy istuvia ja kauniita vaatteita. Niitä on helpompi ostaa, jos on nähnyt ne omanikäisen ja -kokoisen päällä.

Tykkään korostaa sitä, mitä luoja on antanut. En pukeudu koskaan löysiin vaatteisiin.

Olen perunut mallikeikan vain kerran. Tänä syksynä minulle tuli iskiaskipu samana päivänä, kun Torniossa oli muotinäytös. Vedin kotona oikeaa jalkaa perässäni ja itkin. Otin lääkettä, haudoin itseäni viljatyynyillä ja sanoin muutaman ruman sanan. Kolmen päivän päästä ­iskias laukesi.

Liika tekeminen kostautuu

En tajua vieläkään, etten voi tehdä kaikkea, mitä haluan. Aivoni tekisivät vaikka mitä.

Periaatteessa pystyn toimimaan hetken, mutta se kostautuu yleensä seuraavina päivänä. Käteni ovat voimattomat, minua oksettaa ja heikottaa. En pysty kääntämään päätäni tai nostamaan käsiäni.

Yritin silti mahduttaa joka päivälle jotakin tekemistä. Neljän seinän sisällä masentuisin.

Saatan lähteä tunnin ajomatkan päähän ystäväni luo. Sitten parannamme maailmaa sängyllä makoillen. Lisäksi käyn vapaaehtoistyössä Oulun ensi- ja turva kodissa. Teen siellä esimerkiksi kasvohoitoja.

Kun minulla on hyvä olo, nautin siitä hirveästi. Sen saa kuulla koko maailma. Olen liekeissä. Tältäkö ihmisistä tavallisesti tuntuu aina?

Välillä mietin, miten yhteiskunta näkee minut, kun olen sairauslomalla. Minulle sanotaan monesti, etteivät kipuni näy päälle ja että näytän hyvävointiselta. En voi selittää kaikille, mitä minulla on. Pystyn kyllä sinnittelemään kauppareissun ajan.

Luonteeni on sellainen, että mieluummin nauran ihmisten kanssa kuin valitan vointiani.

Vikoineenkin voi olla onnellinen

Välilevyn pullistumat voivat mennä itsestään ohi, mutta minulla niitä on monta. Lisäksi jokaisessa välissä on kuluma.

Lääkärin mukaan tilanne ei parane. Se pahenee.

Haaveeni ovat muuttuneet. Elän nyt elämää tunti ja päivä kerrallaan. Toivon, ettei oloni pahenisi kovin paljon. Jos säryt kovenevat, edessä on juurikanavien tai pullistumien leikkaus.

Haluaisin vielä työelämään mukaan jollakin tavalla, mutta kahdeksan tunnin päivään en pysty. Välillä pitäisi saada maata ja suoristaa ranka.

En kykene myöskään hälyisään työhön. Kykyni sietää stressiä on heikentynyt, koska joudun ponnistelemaan arjessa niin paljon. Minun pitäisi kouluttautua uudelleen. En tiedä, miten se onnistuisi. Tunti on pisin aika, jonka pystyn istumaan kovalla alustalla.

Aloitin pin upin viime keväänä. Se on opettanut minulle lisää armollisuudesta. Pin upin ajatus on, ettei kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Kun löytää sisäisen hehkunsa, voi olla onnellinen ja kaunis omine vikoineen, vaikeuksineen ja kiloineen.”

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 16/2017

Kommentoi +