Kauneus ja Terveys

Kuka olen nyt? Kun vakava sairaus iskee, se koettelee minäkuvaa, sanoo asiantuntija: ”Tunteiden voima voi yllättää”

Kuka olen nyt? Kun vakava sairaus iskee, se koettelee minäkuvaa, sanoo asiantuntija: ”Tunteiden voima voi yllättää”
Vakava sairaus vie ihmisen peruskysymysten äärelle. Vaikeassakin tilanteessa on kuitenkin mahdollista löytää tasapaino itsensä kanssa.
Teksti |
Julkaistu: 8.9.2022

Vain vakavasti sairastunut tietää, miltä tuntuu, kun lääkäri kertoo diagnoosin.

Filosofian tohtori, psykologi ja psyko­terapeutti Jan-Henry Stenberg on kohdannut potilastyössä paljon vakavasti sairastuneita. Tällä hetkellä hän toimii HUSin psykososiaalisten hoitojen linjajohtajana.

”Reagoimme järkytykseen eri tavoin. Joku sulkeutuu itseensä ja lakkaa puhumasta, toinen puhuu ja itkee taukoamatta, kolmas analysoi tilanteen kylmän viileästi ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin. Mikään tapa ei ole oikeampi kuin toinen”, Stenberg sanoo.

Sopeutuminen etenee vaiheittain

Sopeutuminen uuteen tilanteeseen tapahtuu sekin yksilöllisellä tavalla ja omaan tahtiin, mutta tiettyjä yleisesti toistuvia vaiheita on kuitenkin havaittavissa.

”Alkujärkytykseen voi ensin liittyä tosiasioiden kieltämistä, koska ihminen suojaa itseään tiedolta, jota hän ei kykene vielä vastaanottamaan”, Stenberg sanoo.

Järkytyksen jälkeen tunteet nousevat yleensä pintaan, ja silloin puhutaan reaktiovaiheesta.

”Ihminen saattaa tuntea pelkoa ja ahdistusta, ehkä myös katkeruutta, häpeää tai syyllisyyttä.”

Kun suurimmat tunnehuiput tasaantuvat, ihminen pyrkii usein käsittelemään tilannettaan aiempaa enemmän järjellä analysoiden. Suru on kuitenkin vielä vahvasti läsnä.

Lopulta katse kääntyy tulevaisuuden hahmottamiseen.

”Ihminen pohtii, millä kaikilla tavoilla sairaus vaikuttaa elämään ja miten uudenlaisen tasapainon voi löytää muuttuneessa tilanteessa.”

Tunteet voivat tulla pintaan viiveellä

Olennaista ei kuitenkaan ole miettiä, missä vaiheessa prosessia on.

”Sitä tärkeämpää on kysyä itseltään, mitkä ovat ajankohtaisia kysymyksiä ja etsiä niihin vastauksia”, Stenberg painottaa.

Sopeutumisvaiheet voivat nimittäin edetä satunnaisessa järjestyksessä. Näin tapahtui Stenbergin mukaan hänen tuttavalleen, jolla todettiin vakava sairaus.

Tämä reagoi diagnoosiin järjestämällä käytännön asiat kuntoon. Tunnereaktiot tulivat parantumisen jälkeen. Tunteiden voimakkuus ei ole välttämättä riippuvainen sairauden vakavuudesta, vaikka toki ­henkeä uhkaavat sairaudet aiheuttavat yleensä voimakkaita reaktioita.

”Tunteiden voima voi yllättää, koska järkytys saattaa nostaa pintaan vanhoja käsittelemättömiä traumoja, kuten koettuja syvätason turvattomuudentunteita.”

Tärkeintä olisi oivaltaa, että kaikki tunteet ovat normaaleja.

Miten tästä eteenpäin?

Olivat oma tilanne ja tunneskaala millaisia tahansa, eteenpäin menemistä ja asian hyväksymistä helpottaa, jos tunteita käsittelee yksin tai toisen kanssa.

”Jos tunteisiin ja ajatuksiin jää jumiin, on suurempi riski, että ne alkavat haitata elämää ja muuttuvat ahdistus- tai masennusoireiluksi.”

Jotta näin ei kävisi, itselleen kannattaa esittää kysymyksiä: Mikä saisi minut tuntemaan oloni rauhallisemmaksi ja turvallisemmaksi? Mikä tuottaisi minulle turvaa, mikä on ennen tuottanut minulle turvaa? Kenen kanssa, miten ja missä voisin käsitellä näitä hankalia tunteita?

Kykyjen muutos koettelee identiteettiä

Mikä tahansa sairaus voi järisyttää minäkuvaa, mistä voi seurata identiteettikriisi.

”Identiteetti on suhteellisen pysyvä kuva itsestä, ja se ohjaa valintoja ja toimintaa. Kun ihmiseltä viedään hänen vakiintunut tapansa olla olemassa, hän voi joutua hätätilaan, josta seuraa identiteettikriisi”, Stenberg kuvailee.

Ihmisellä saattaa olla vaikkapa viherpeukalon tai jalkapalloilijan identiteetti. Jos sairaus vie viherpeukalolta notkeuden tai jalkapalloilijalta ketteryyden, omakuva ei ole enää sama kuin ennen. Kun toimintakyky muuttuu, identiteettikin voi muuttua.

”Kun eräs liike-elämässä menestynyt potilaani sairastui selkäsairauteen, hän menetti keskeisen elämänhallintakeinonsa, jokapäiväisen urheilun. Samalla häneltä vietiin liikunnallisen ihmisen identiteetti. Se alkoi heijastua kaikkeen.”

Kun peilistä näkyy erilainen olemus

Sairastuminen voi tarkoittaa pysyvää muutosta myös ulkonäköön.

”Tilanne on hankala, koska muutosta ulkonäössä on vaikea kompensoida. Sopeutumiselle pitäisi antaa reilusti aikaa ja itselle ymmärrystä”, Stenberg opastaa.

Ulkonäön muutos voi laukaista sosiaalisen ­ahdistuksen. Se ilmenee yleensä kahdella tavalla.

”Toisten seurassa oleminen alkaa tuntua hankalalta, ja ihmisestä alkaa tuntua kuin muut suhtautuisivat häneen kriittisesti.”

Kun kyse on ulkonäköön liittyvästä sosiaalisesta ahdistuksesta ja ihminen alkaa hävetä olemustaan, seurauksena on tavallisesti vetäytyminen. Näin positiiviset kokemukset jäävät saamatta ja negatiivinen tunne kasvaa.

”Tästä voi tulla itseään ruokkiva kierre, joka voi aiheuttaa mielialan laskua.”

Tärkeää olisi katkaista kierre ajoissa.

”Siinä voi auttaa se, että ihminen alkaa nähdä itsensä kokonaisuutena, jossa ulkonäkö on vain yksi osa.”

Muutos voi tuoda myös hyvää

Identiteettikriisi pakottaa ihmisen peruskysymysten äärelle: Kuka minä olen? Mikä on minulle ominainen tapa olla, elää ja toimia?

”Toisille uuden olemisen tavan löytyminen on muita helpompaa, ja toisille se voi olla todella vaikeaa ja viedä paljon aikaa.”

Jos sairaus vie kyvyn tehdä töitä, selviytyä arjesta tai olla vanhempi sillä tavalla kuin haluaisi, on pyydettävä apua läheisiltä tai yhteiskunnalta. Monelle on tiukka paikka todeta, ettei selviydy yksin.

”Kriisi pakottaa ihmisen miettimään uudestaan arvojaan. Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja on tärkeää, että hyväksyy tarvitsevuutensa.”

Uusi minä ei ehkä kykene kaikkeen samoin kuin vanha, mutta se voi myös olla entistä rohkeampi, vahvempi, sinnikkäämpi, luovempi ja syvällisempi.

Vertaistuki on tärkeää, koska kukaan muu kuin toinen saman kokenut ei voi käsittää, mitä sairastunut käy läpi. Jos identiteettikriisi ei hellitä omin voimin, eikä vertaistukikaan auta tai tunnu omalta, Stenberg kannustaa kokeilemaan psykoterapeuttisia keskusteluja.

”Tärkeintä olisi, että ihminen ei lakkaisi etsimästä tyydyttävää tapaa elää vaan etsii tapoja korvata jollain muulla sen, mihin ei enää pysty.”

Sinä selviydyt!

  • Puhu muille, se helpottaa tilanteen jäsentämistä.
  • Saman kokeneiden kokemusten kuuleminen saattaa auttaa.
  • Pyri tekemään arkisia asioita heti kun se tuntuu mahdolliselta. Arjen askareet tasaavat kuohuvia tunteita ja lisäävät hallinnan tunnetta.
  • Pyydä ja ota vastaan tukea arjesta selviytymiseen.
  • Muista, että kaikki tunteet ovat sallittuja.
  • Tunteiden pitkäaikainen tukahduttaminen saattaa pahentaa sekä henkistä että fyysistä oloasi.
  • Tunteiden syntyä ei voi estää, mutta niitä on helpompaa käsitellä, kun ne ensin tunnistaa ja myöntää itselleen.

Lähde Sanofi.fi: Miten tästä eteenpäin? Sopeutumisopas sairastuneelle.

Kommentoi +