Tiia, 56, ajatteli pitkään, että on tyhmä – häpeä sai alkunsa lapsuudessa: ”Mieheni rakkaus on vahvistanut itsetuntoani”

Vaihdevuodet olivat elämäni taitekohta. Ne olivat hirveän vaikeat. Esivaihdevuosioireeni alkoivat jo nelikymppisenä, mutten pitkään aikaan tiennyt, mistä oli kyse.

Olin kolmisen vuotta syvässä kuopassa. En saanut nukuttua, mieleni oli ylikierroksilla, ja minua ahdisti sekä masensi. Se oli synkkä kausi. Lisäksi minulla oli fyysisiä oireita: jatkuvia virtsatientulehduksia, pulssini hakkasi, hiuksia lähti tupoittain ja minua kolotti.

49-vuotiaana kuukautiseni saattoivat kestää pari, kolme viikkoa, migreeni viikon ja PMS-oireet viikon. Tuntui, että kuukaudessa on vain yksi hyvä viikko. Murehdin öisin, että joku läheiseni kuolee, ja päässäni jyskytti mantra: en halua elää, en jaksa.

Silloin pelästyin ja menin psykologille. Hän ehdotti masennuslääkitystä, mutta se ei tuntunut oikealta. Minulla oli kaikki hyvin eikä syytä olla masentunut. Kävin monella lääkärillä, ja lopulta selvisi, että kaikki johtui vaihdevuosista.

Aloitin hormonikorvaushoidon, ja se oli kuin huumetta. Jos aamulla ahdistaa ja otan estrogeenin, puolen tunnin päästä tunnen oloni hyväksi ja levolliseksi. En ole koskaan ollut yhtä tasapainoinen ja seesteinen kuin nyt. Hormonikorvaushoito pelasti elämäni.

Ikääntymisen myötä olen alkanut miettiä, miten haluan elää loppuelämäni. Olen saanut tarpeekseni muiden miellyttämisestä.

Olen aina ollut ujo ja miellyttämishaluinen. Miellyttäminen on johtunut siitä, että olen pelännyt muuten suututtavani ihmisiä. Taustalla on toive, että minusta pidettäisiin ja etten tulisi hylätyksi.

Haluan lopettaa miellyttämisen, koska se on äärettömän kuluttavaa. Minun on sen tähden ollut vaikea sanoa ei ja olen joutunut tekemään asioita, jotka ovat väsyttäneet ja ahdistaneet. En myöskään halua olla ihminen, joka sanoo, mitä muut toivovat. Tahdon olla aito ja rehellinen.

Häpesin pitkään sitä, millainen olen. Pidin itseäni pitkään vääränlaisena ja yritin olla näkymätön. Häpeä sai alkunsa lapsuudessani. Minua kiusattiin, ja opettajani sanoi, etten ole mikään ruudinkeksijä. Niinpä uskoin, että olen huono ja tyhmä.

Itsetuntoni oli heikko ja kehosuhteeni armoton. Vaikka olin hoikka ja nätti, pidin itseäni lihavana. Siihen vaikutti laihuuden ihannointi, joka oli nuoruudessani vallalla.

Mieheni rakkaus on eheyttänyt minua ja vahvistanut itsetuntoani. Olemme olleet yhdessä 25 vuotta, ja olen tullut hänen kanssaan hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin olen.

Taistelen edelleen välillä sen ajatuksen kanssa, että olisin yksinkertainen. Mieheni sanoo siihen, että minulla on maailman suurin sydän ja tunneäly.

Itsetuntoani ovat vahvistaneet myös ystäväni. Olen melko introvertti ja kaipaan paljon aikaa palautumiseen. Läheisiä ystäviäni tapaan kuitenkin usein. Saan valtavasti energiaa, kun näen heitä.

Olen lihonut vaihdevuosien aikana 20 kiloa, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni se ei haittaa minua. Mitä enemmän ikää on tullut ja mitä enemmän olen rapistunut, rypistynyt ja pyöristynyt, sitä enemmän sinut olen ulkonäköni kanssa.

Nuorena meikkasin, kun vein lapset aamulla päiväkotiin. Nykyisin viihdyn usein meikittä kaupungillakin.

Toisinaan haluan laittaa itseni nätiksi, meikata ja kihartaa hiukset, mutta ulkonäköön liittynyt häpeäni on suurimmaksi osaksi väistynyt. Minulle riittää kemia minun ja mieheni välillä. Kumpikin meistä katsoo toista edelleen samoin kuin nuorena.

Ikääntyminen tuntuu fantastiselta matkalta. Minua ei ahdista vanheneminen eikä tulevaisuus. Se on lohdullista. Jos saan elää terveenä, kuolemakaan ei pelota. Ajattelen, että jossain vaiheessa olen vanha ja väsynyt, valmis hengähtämään ja lähtemään.

Isoin oivallukseni elämässä on, että miellyttävintä ja kauneinta ihmisissä on aitous. Kun uskaltaa olla aidoin oma itsensä, löytää oman rakastettavan persoonansa ja tulee rakastetuksi juuri sellaisena kuin on. Silloin ei tarvitse pelätä tulevansa hylätyksi.”

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 4/2025.