Katia söi unilääkkeitä 18 vuoden ajan – sitten tuli yö, joka pysäytti
Katía Uusikartano alkoi kärsiä unettomuudesta avioeron ja huoltajuuskiistan jälkeen. Hän söi unilääkkeitä 18 vuoden ajan, kunnes terapia ja työn vaihtaminen auttoivat.
”Nukuin oikein hyvin, kunnes vuonna 2000 tuli yllättäen avioero. Eroa seurasi oikeusprosessi pienen lapseni huoltajuudesta. Silloin oli ihan luonnollista, etten pystynyt nukahtamaan. Olin koko ajan taistele tai pakene -tilassa ja oloni oli turvaton.
Pian jo ajatus sänkyyn menemisestä alkoi ahdistaa. Jäin ennemmin touhuamaan kaikkea muuta, koska yöni olivat niin tuskaisia.
Uskoin silloin, että minun on pakko saada joka yö nukuttua tai en selviydy velvollisuuksistani. Uskomus ei varsinaisesti auttanut, koska unta ei voi pakottaa.
Menin lopulta lääkäriin ja sain hoidoksi rauhoittavia bentsodiatsepiinipohjaisia lääkkeitä. Lääkkeen vaikutus toi kaipaamani turvaa.
Siihen aikaan unettomuuteen ei tarjottu keskusteluapua tai terapiaa. Olisin tarvinnut niitä, koska uniongelmani johtuivat oman elämän kriisistä.
Pian sain nukuttua enää lääkkeiden avulla. Nukuin niiden turvin noin seitsemän tuntia yössä. Häpesin sitä, etten osannut nukkua, ja toisaalta sitä, että käytin unilääkkeitä. Uskoin, että lääkkeet vahingoittaisivat aivojani, ja tunsin siitäkin syyllisyyttä.
kieltäydyin myöntämästä, että kärsin unettomuudesta, koska lääkkeet pitivät minut toimintakykyisenä. Silti tiesin koko ajan, että joudun jossain vaiheessa kohtaamaan asian.
Sille ei vain tuntunut olevan koskaan tilaa. Eron aikaan olin juuri aloittanut koulutussuunnittelijana yliopistolla ja päädyin asumaan kaksivuotiaan kanssa keskeneräiseen taloon.
Myöhemmin löysin uuden miehen ja sain kaksi lasta lisää. Kummankin raskauden ajaksi lopetin unilääkkeiden käytön kuin seinään, vaikka ei sitä niin olisi saanut tehdä. Valvoin siihen aikaan usein neljään ja heräsin töihin pari tuntia myöhemmin.
Kun lapset olivat pieniä, perustin juhlatarvikkeiden verkkokaupan, jota hoidin muun ohessa. Siitä tuli myöhemmin päätyöni. Yrittäjyys toi vähän helpotusta nukkumiseen, kun sain itse päättää aikatauluni.
”Olin jatkuvassa ylivireystilassa ja söin jo kolmea eri lääkettä.”
Olen herkästi innostuva ihminen, ja minulla meni tosi lujaa. Syksyllä 2017 tajusin, että minun pitää lopettaa unilääkkeet kokonaan. Olin jatkuvassa ylivireystilassa ja söin jo kolmea eri lääkettä. Yhtenä yönä olin ottanut niitä lisää, mutten herätessäni muistanut, paljonko. Se pysäytti.
Kehoni oli oireillut ylikuormitusta jo pitkään. Oli kolmen päivän migreenikohtauksia, rytmihäiriöitä, pyörrytystä ja paha olo crosstrainingin jälkeen. Muutoksia oli pakko tehdä ja laittaa hyvinvointi ykköseksi, tai kohta minua ei enää olisi.
Myin yritykseni, josta sain hyvän toimeentulon. Se oli kova paikka, mutta välttämätöntä. Yrityskaupan turvin sain aikaa hoitaa itseäni.
Lääkkeiden lopettaminen ei ollut ongelmatonta, ja välillä repsahdin. Nykyisten hoitosuositusten mukaan vastaavia unilääkkeitä ei enää edes määrätä kuin pariksi viikoksi. Minä söin niitä 18 vuotta.
Hyvä omalääkärini ohjasi minut terveyskeskuksen uniryhmään. Myös Guy Meadowsin The Sleep Book oli minulle tärkeä apu. Eniten auttoi kuitenkin se, että lähdin opiskelemaan life coachiksi.
Olin jo pohjakoulutukseltani sosiaalipsykologi, ja lisäopintojen aikana minulle kirkastui, mikä rooli suhtautumistavalla on uneen. Ymmärsin, miten kielteiset ajatukset unesta ylläpitivät unettomuuttani.
Opettelin rauhoittamaan hermostoani, tykkäämään taas nukkumaanmenosta ja ylipäätään suhtautumaan nukkumiseen rennommin.
Aloin kuunnella kehoni viestejä. Aloitin viimein myös terapian, jossa käsittelin pääasiassa suorittamista ja vaativuutta, jotka ovat unettomilla yleisiä persoonallisuuden piirteitä.
Vuoden 2019 alussa olin oppinut nukahtamaan ilman lääkkeitä, näin öisin unia ja luovuutenikin palaili.
”Joskus kuuntelen rauhoittavan meditaation, vaikka aikoinaan uniryhmässä nauroin, että kuka sellaisiin jaksaa keskittyä.”
Olen taas yrittäjä. Reagoin edelleen stressiin unettomuudella, mutten enää huolestu siitä. Jos uni ei tule, olen vain ja annan ahdistavienkin ajatusten tulla ja mennä.
Mietin turvalauseitani: Ei ole hätää, vaikken nukkuisi yhtään. Ihanaa olla tässä. Joskus kuuntelen rauhoittavan meditaation, vaikka aikoinaan uniryhmässä nauroin, että kuka sellaisiin jaksaa keskittyä.
Unirytmi on tärkeä. Menen nukkumaan heti kun tunnen itseni uneliaaksi, enkä ole käyttänyt herätyskelloa enää vuosiin.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 14/2024.
