Tuure Kilpeläinen ihailee vaimossaan Manuela Boscossa yhtä asiaa: ”Olemme joskus taistelupari, mutta olen oppinut häneltä paljon”
Tuure Kilpeläinen on menestynyt muusikkona, mutta silti hänellä on paha tapa ruoskia ja epäillä itseään. Rohkeutta hän on oppinut vaimoltaan.
1. Rutiini: Aamulenkki herättää kehon
”Käyn usein aamulla juoksemassa metsissä parikin tuntia. Juostessa saan kehoni liikkeelle ja energiani virtaamaan. Sitten käyn meressä pulahtamassa, voimistelen ja juoksen kotiin.
Minulle on tärkeää päästä veden äärelle ja katsoa kauas. Uskon meren parantavaan voimaan. Kun sukellan, samalla huuhtelen pois kaupungin pölyt ja stressin. Talvella käyn avannossa, sen jälkeen tunnen olevani elossa. Kyllä se vesi on vanhin voitehista.”
2. Voimanlähde: Puhun puiden kanssa
”Minulla on puoli vuotta ollut meneillään jonkinlainen kehittymisvaihe, johon on liittynyt oivalluksia ja kasvukipuja. Olen saanut voimaa, kun muutimme pois Helsingin keskustasta, jos ei nyt luonnon helmaan, niin kuitenkin lähelle sitä.
Kävin pitkästä aikaa Kampin kauppakeskuksessa, ja ero fiiliksessä olikin yllättävän iso.
Mietin, olenko jo herkistynyt niin paljon, että en enää jaksa ihmisten energiaa ja ärsykesäpinää: mainoksia, muovia ja kakofoniaa, jota kauppakeskukset ovat täynnä.
Ehkä se on myös ikäkysymys. Tähän ikään tullessa jaksan turhuuksia vain tiettyyn pisteeseen asti. Onhan sellainen pintaliplattava rupattelu, ihmisten näkeminen ja kuulumisten vaihtaminen ihan kivaa, mutta jotenkin kuormitun eri energioista aiempaa enemmän.
Olen päivittäin luonnossa ja juttelen puiden kanssa. Tuntuu välillä, että rakastan niitä enemmän kuin joitain ihmisiä. Se on uusi asia: minulla on ehkä käynnissä jonkinlainen erakoituminen.
Se antaa voimaa ja perspektiiviä asioihin. Kun tuolla on puu, joka on katsellut tätä pörräämistä 300 vuotta, tunnen itseni aika mitättömäksi sen rinnalla.
Olemme vieraantuneet luonnosta, koska yhteys luontoon on heikko. Se on iso syy, miksi voimme niin huonosti. Koska saan metsästä ja puista voimaa, minulle on herännyt tunne, että minun täytyy tehdä jotain niiden hyväksi.
Kesällä kuvasinkin Greenpeacen kanssa kampanjan, jonka avulla pyritään suojelemaan vanhoja suomalaisia metsiä.”
3. Inspiraatio: Ihailen vaimoni rohkeutta
”Vaimoni Manuela Bosco inspiroi minua. Toki olemme joskus myös taistelupari – ei se aina niin helppoa ole – mutta olen oppinut häneltä todella paljon rohkeudesta. Hän tietää, mitä tahtoo ja menee sitä kohti. Se tahtotila on voimakas ja ihailtava.
Välillä epäilen itseäni. Nöyryys on hieno ja jalo asia. Jos se kuitenkin menee vääränlaiseksi nöyristelyksi ja estää olemasta rohkea, se aiheuttaa epävarmuutta.
Alan pikkuhiljaa luottaa siihen, että olen saanut jotain aikaan. Minulla on paha tapa ruoskia itseäni ja epäilys riittämättömyydestäni on välillä voimakas.
Lopputulos on aina pienempi kuin idea. Kun idea pitää kiteyttää esimerkiksi biisiksi, pahin hetki on, kun muut kuulevat sen ensimmäisen kerran. Surkeuden tilani saattaa olla siinä välillä melkoinen. Silloin minusta tuntuu, että en halua tehdä tätä. Täytyy vain luottaa siihen, että osaan. Siinä minulla on ollut oppimista.”
4. Juhlat: Syntymäpäivät rytmittävät vuotta
”Manuelan ansiosta vuoden merkittävistä kohdista, kuten syntymäpäivistä, on tullut isoja, merkityksellisiä juttuja. Minusta on kivaa olla mukana järjestämässä niitä. Ja synttäreitä riittää, kun on kuusi lasta.
Päivien laskeminen ja puhe synttäreistä alkavat jo puoli vuotta ennen. Sankari herätetään aamulla, ja hänelle viedään aamiaista sänkyyn. Kynttilät puhalletaan ja sitten tuodaan lahjat. Se on synttärisankarin päivä.
Syntymäpäivät rytmittävät vuotta tosi kivasti.”
”Maailma on sellainen, että lapsia joutuu koko ajan hoputtamaan, mutta saaressa ei ole kiire eikä tarvetta laittautua. Siellä vain ollaan.”
5. Perinne: Saaressa ei ole kiire, siellä vain ollaan
”Kesällä käymme saaressa, jossa on melko askeettinen vuokramökki. Tämä on neljäs kesä siellä. Lapset ovat kuin Melukylässä, juoksevat päivät pitkät isot paidat päällä ja tukat takussa. Välillä mietin, kuinka monetta päivää heillä on sama paita päällä.
Maailma on sellainen, että lapsia joutuu koko ajan hoputtamaan, mutta saaressa ei ole kiire eikä tarvetta laittautua. Siellä vain ollaan.
Kännykät ja nettiyhteydet toimivat kehnosti, joten siellä voin olla ilman houkuttavia ja koukuttavia laitteita. Sen sijaan teemme valtavia hiekkalinnoja ja -veistoksia jopa tuntikausia.
Saaressa olo on myös kokkailua, sillä saatamme kerätä nokkosenlehtiä ja tehdä niistä lettuja tai sipsejä. Siellä nautimme, ihmettelemme ja olemme veden äärellä.”
6. Paikka: Tykkään kovista löylyistä
”Olen saunafani. Sauna sekä parantaa että auttaa hermostoani voimaan hyvin. Kotona puusaunamme lämpenee usein. Kiukaat ovat hauskoja, sillä ne käyttäytyvät eri tavoin – on erilaisia löylyjä ja jälkilöylyjä. Itse tykkään nykyään aika kovista löylyistä.
Saunaan liittyy myös savun ihana tuoksu, joka menee syvälle. Tuoksu voi olla osa geneettistä muistia. Se kertoo, että koti on lähellä. Savun tuoksu tuottaa hyvää oloa, tuo turvaa ja luo hyvää fiilistä.”
7. Ihminen: Professorini teki vaikutuksen
”Taidekorkeakoulussa minulla oli opettajana ympäristötaiteen professori Markku Hakuri. Oppilashan tunnistaa, että tuossa on minun opettajani. Edelleenkin nautin tilanteista, joissa heittäydyn opetettavaksi, antaudun ja otan oppia vastaan. Siinä ego väistyy.
Myöhemmin voi sitten olla kriittinen, sillä eihän kaikki, mitä opettaja edustaa, välttämättä sovi minulle.
Kun Markku näki minut suttaamassa työtäni, hän sanoi minua moukaksi, koska suhtauduin johonkin niin tärkeään kuin työhön epäkunnioittavasti. Se oli vau-hetki. Kun teet jotakin, sinun täytyy olla tosissaan sen kanssa, paneutua siihen.
Markku tapasi ripari-ikäisenä vaimonsa, jota hän kunnioittaa todella paljon. Ehkä juuri kunnioitus puolisoa, perhettä ja omaa tekemistä kohtaan olivat isoimpia oppeja. Nehän johtavat myös itsekunnioitukseen.”
8. Tapa: Haluan olla liikkeessä
”Uskon, että fyysisestä puolesta kannattaa pitää huolta. Ajattelen sitä usein. On hienoa, että olen sellaisessa kunnossa, että voin juosta. Isäni kuoli 58-vuotiaana. Minulla olisi siihen kolme vuotta. Pappanikin kuoli samanikäisenä. Se on jonkunlainen sukumme miesten kirous.
Luonnossa olemiseen liittyy myös meditointi, sellainen kehon, mielen ja sielun yhteys. Se, että olen yhteydessä itseeni ja suurempaan tietoisuuteen.
En voi enää huiputtaa itseäni, ettei sellaista yhteyttä olisi. Sen harjoittaminen vaatii tietysti rutiinia ja itsekuria. Se vaatii myös, että olen uskollinen itselleni.
Joogaaminen ei ole minulle päivittäistä, ei edes viikoittaista. Se liittyy elämässäni tilaisuuksiin, joissa on muitakin ihmisiä.
Juoksen, koska haluan olla liikkeessä ja nähdä paikkoja. Se sopii minulle.”
”Kiitollisuus on avain. Sen avulla ymmärrän, että vaikka tämä tuntuu nyt hemmetin kipeältä, tässä on jokin opetus.”
9. Ajatus: Kiitollisuus auttaa haasteissa
”Asiat voivat olla päin helvettiä, mutta kun muistan kiitollisuuden, kaikki on ok. Kiitollisuusrukoukset ovat oikeasti auttaneet minua.
Juoksulenkeilläni pysähdyn ja käyn mielessäni läpi asioita, joista olen kiitollinen. Ajattelen jopa sellaisia asioita tai ihmisiä, jotka ovat aiheuttaneet minulle kielteisiä fiiliksiä. Kiitän niistäkin.
Kiitollisuus on avain. Sen avulla ymmärrän, että vaikka tämä tuntuu nyt hemmetin kipeältä, tässä on jokin opetus. Loppupeleissä tämä voi olla tarpeellinen juttu: se kasvattaa ja laajentaa minua johonkin suuntaan, vaikka se menee kärsimyksen läpi. Kärsimys syntyy, kun vastustaa kipua.
Kiitollisuus on sitä, että otan kaiken vastaan ja sitten kiitän niistä, sillä asiathan ovat oikeasti tosi hyvin. Kun lähden taas juoksemaan, saan usein idean, aivan kuin avautumisesta annettaisiin pieni lahja.”
10. Risteyskohta: Olin rehellinen itselleni
”Musiikki on aina ollut iso ja pyhä osa elämääni. Jaksoin aina hehkuttaa Kaihon Karavaania. Kolmisen vuotta sitten vahvistui kuitenkin tunne, että minun täytyy laittaa bändi jäihin tai ainakin ottaa siihen etäisyyttä.
Muutuin. En enää mahtunut siihen rooliin, jonka olin itse luonut, enkä tunnistanut itseäni. Se alkoi johtaa huonoihin käytösmalleihin, kuten päihteiden käyttöön.
Halusin uudistua ja löytää itseni uudelleen, joten minun täytyi lähteä sitä kohti. Kuulostaa ehkä älyttömältä, mutta halusin päästä jonkinlaisen rehellisyyden ja autenttisuuden lähteelle itsessäni. On tärkeää, että on viehe heitettynä sinne, mitä kohti haluaa mennä.
Muutos on ollut kivuliasta, koska siinä mukana on ollut minulle tärkeitä ihmisiä. Tykkään edelleen näistä ihmisistä, joiden kanssa olen kiertänyt ja soittanut, ja osan kanssa koitan ollakin yhteydessä. Tietysti etääntymistä tapahtuu, mutta se on myös hyvä asia, sillä silloin näkee asioiden todellisen arvon.
Lopullisuutta, tulevaisuutta, ei kukaan tiedä. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, mihin uusi polku johtaa ja avautuuko vanha vielä joskus uudelleen.”
Tuuren Odotin näpyä, tuli laaka -levy julkaistaan maanantaina 10. lokakuuta. 13. lokakuuta järjestetään Sirkus Finlandiassa levynjulkaisuilta, jossa mukana on yllätysesiintyjiä.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 8/2025.
