Tuisku ja Kira valitsivat platonisen kumppanuuden: ”Syömme joskus kynttiläillallisia, mutta tavalliset illat ovat enemmän juttumme”
Platoninen kumppanuus
Tuisku ja Kira valitsivat platonisen kumppanuuden: ”Syömme joskus kynttiläillallisia, mutta tavalliset illat ovat enemmän juttumme”
Tuisku Tuukkanen, 29, ja Kira Lalu, 29, kokevat olevansa enemmän kuin ystäviä. He määrittelevät suhteensa platoniseksi elämänkumppanuudeksi.
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 29.3.2023
Trendi

Tuisku: ”Tapasimme viidennellä luokalla, kun Kira tuli kanssani samalle luokalle. Ajattelin heti, että tekisin mitä tahansa, että Kira olisi elämässäni. Kira oli suuren maailman tyttö: hänellä oli vaatteita ja hiuspompuloita, joita kellään muulla ei ollut.

Suhteessamme tapahtui käännekohta vuonna 2020. Olimme 15 vuotta puhuneet toisistamme parhaina ystävinä, ja niin meidät myös nähtiin. Se ei kuitenkaan tuntunut riittävältä. Aloimme kutsua toisiamme elämänkumppaneiksi. Platoninen etuliitteenä sille tuntuu vähän kömpelöltä ja kaipaisin lämpimämpää termiä, mutta se on paras tällä hetkellä. Löysin termin The Atlantic -lehden jutusta, ja se tuntui meistä molemmista sopivalta.

Minulle ystävyys on hieman etäämmällä, mutta Kira on ihan sydämessäni, perhettä. Toisin kuin monissa ystävyyksissä, käymme paljon metakeskustelua suhteestamme ja panostamme siihen.

Kira oli mukana rakkaan mummini hautajaisissa viime kesänä, ja kun menin laskemaan kukkia arkulle ja lukemaan värssyn, rinnallani olivat sekä romanttinen kumppanini että Kira. Kira luki värssyn, kun en itse pystynyt puhumaan.

”Tuntuu, että tavallisesti ystävyyksien annetaan vain olla ja ajelehtia, eikä niiden kasvua ja pysyvyyttä mietitä.”
Kira Lalu

Kira: ”Minulle elämänkumppanuutemme tarkoittaa sitä, että olen sitoutunut Tuiskuun. Tulevaisuuden suunnitelmissani otan huomioon aina myös Tuiskun. En esimerkiksi muuttaisi toiseen kaupunkiin keskustelematta hänen kanssaan.

Tuntuu, että tavallisesti ystävyyksien annetaan vain olla ja ajelehtia, eikä niiden kasvua ja pysyvyyttä mietitä.”

Tuisku Tuukkanen (vas.) ja Kira Lalu tuntevat olevansa toistensa perhettä perinteisiä ystävyyksiä enemmän. He esimerkiksi käyvät joskus yhdessä molempien vanhempien luona Espoossa.

Kira: ”Olemme molemmat monisuhteisia, ja oma ajatteluni perustuu ihmissuhdeanarkiaan, jossa haastetaan esimerkiksi romanttisen tai seksuaalisen kumppanin ensisijaisuus. Elämänkumppanuus Tuiskun kanssa sopii siihen.

Ajattelen, että käyttämämme kieli luo todellisuutta, ja se on näkynyt selvästi tässä asiassa. Mitä enemmän esittelen Tuiskua ihmisille elämänkumppaninani, sitä enemmän itse pohdin, miten voisin olla parempi, pysyvämpi ja läheisempi ihminen Tuiskulle, ja mitä toivon häneltä. Myös muut ovat alkaneet kohdella meitä eri tavalla. Siskoni kutsui sekä romanttisen kumppanini että Tuiskun lapsensa ristiäisiin, vaikka tilaa ei ollut loputtomasti. Siitä tuli ihanan nähty olo.

”Romanttisen kumppanimme kanssa pidämme huolen siitä, että Kiralle on kotonamme vuode ja hän pääsee Helsingissä ollessaan meille aina yöksi.”
Tuisku Tuukkanen

Tuisku: ”Sitoutuminen on vaivannäköä ja valintoja, jotka tukevat suhdettamme. Arjessa se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että romanttisen kumppanimme kanssa pidämme huolen siitä, että Kiralle on kotonamme vuode ja hän pääsee Helsingissä ollessaan meille aina yöksi. Romanttinen kumppanini on myös Kiran hyvä ystävä.

Tuisku: Suhteemme ei ole ollut seksuaalinen, mutta se on romanttinen, jos sillä tarkoitetaan lämmintä ja erityistä. Syömme joskus kynttiläillallisia yhdessä, mutta yhteiset aamut ja ja tavalliset illat ovat enemmän meidän juttumme. Kun olen Kiralla yötä, hän laittaa usein lakanat valmiiksi. Pieni ele, josta näkee, että toinen välittää.”

”Olemme tutkineet läheisyyttä makoillen lähekkäin ja hipsutellen sekä kävelemällä käsi kädessä kaupungilla.”
Kira Lalu

Kira: ”Kun Tuisku tulee Tampereelle, vietämme aikaa kirjastolla ja juttelemme sängyssä vanhassa puutalossani. Kun uudelleenmäärittelimme suhdettamme, pohdimme fyysistä yhdessäolemistamme. Olemme tutkineet läheisyyttä makoillen lähekkäin ja hipsutellen sekä kävelemällä käsi kädessä kaupungilla.

Unelmissani asun isossa talossa tai perhemäisessä pihapiirissä yhdessä Tuiskun ja hänen romanttisen kumppaninsa, heidän lapsiensa sekä omien romanttisten kumppanieni kanssa. En usko hankkivani lapsia, mutta odotan innolla, että pääsen olemaan läheinen turvallinen aikuinen Tuiskun jälkikasvulle.”

Tuisku: ”Suhteemme ei perustu siihen, että tapaamme kahvilla ja vaihdamme kuulumisia, vaan elämme yhteistä elämää. Kiran kanssa oleminen on aina tuntunut yhtä vaivattomalta kuin vesi kalalle: elinehto, josta saa ravintoa.

Olisi helppo kyynistyä ja kovettua. Meidän lämpimän suhteemme tuoma perusturvallisuudentunne mahdollistaa sen, että pysyn pehmeänä ja avoimena maailmalle.”

Juttu on julkaistu Trendissä 2/2023.

Kommentoi +