Tuire Mikkosen kotona, lipaston päällä, on iso valokuva, jossa kaunis nuori nainen hymyilee säteilevästi. Kuvan taakse on siistillä ja pyöreällä käsialalla kirjoitettu: ”Tuire Liljeroth kuuluttamassa Mainos-Televisiossa jouluna 1965. Kuvan otti kuvaruudusta tuleva aviomies, abiturientti Timo T. A. Mikkonen Mäntsälästä.”
Tuire Mikkonen, silloinen Liljeroth, oli samana vuonna valittu Mainos-TV:n kuuluttajaksi yhdessä Leena Rousekin ja Kirsti Wallasvaaran kanssa.
Kuvan ottaneen tulevan aviomiehensä hän tapasi ensimmäistä kertaa vasta monta vuotta myöhemmin.
”Timo piiritti minua puoli vuotta, ennen kuin suostuin treffeille. Hän oli kai alun perin ihastunut minuun ruudun välityksellä. Kun menimme kihloihin, hän lahjoitti minulle tämän kuvan”, Tuire, 72, kertoo ja hymähtää muistolleen.
Istumme Helsingin Kalliossa kahdeksannen kerroksen asunnossa, jonka isoista ikkunoista on hulppeat näköalat.
”Olen asunut monessa paikassa Helsingissä, ensin keskustassa ja myöhemmin Munkkiniemessä. Helsinki on minulle rakas kaupunki”, Tuire sanoo.
Lapsuuttaan Tuire Mikkonen muistelee lämmöllä. Hän oli vanhempiensa ainoa lapsi, mutta hänellä oli hyvä turvaverkosto. Vanhemmat olivat eronneet jo Tuiren ollessa kaksivuotias, mutta äidin sisarukset ja äidinäiti Jenni Järventaus asuivat samassa taloudessa.
”Mummi hoiti minua paljon. Hän oli varhaislapsuuteni tärkein ihminen. Isoisäni, pappi ja kirjailija Arvi Järventaus, oli kuollut jo ennen syntymääni ja mummi oli muuttanut Helsinkiin.”
Tuire tapasi Timon
Äiti meni uudestaan naimisiin, kun Tuire oli kymmenvuotias. Isäpuolen kanssa oli myös hyvät välit.
”Pappa, kuten häntä kutsuin, oli suomenruotsalainen. Hän ehdotti, että ottaisimme ruotsin kotikieleksi. Sen seurauksena puhuin jo vuoden kuluttua ruotsia hyvin. Se oli täydellinen kielikylpy”, Tuire kertoo.
Tuire oli ulospäin suuntautuva, esiintymisvalmis nuori, joka toimi Teiniliitossa ja näytteli Ylioppilasteatterissa. Opintojen ohella hän työskenteli televisiokuuluttajana.
Yliopiston luennoilla Tuire Liljerothin edessä istui koulukaveri, joka tunsi toisen uuden opiskelijan, Timo Mikkosen. Alkoi puolen vuoden piiritys ja seurustelu. Pari meni kihloihin vuonna 1969 ja avioitui vuotta myöhemmin.
”Timon isoisä vihki meidät. Tietysti ajattelin, että liittomme kestää koko elämän. Kukapa nuori morsian muuta kuvittelisi.”
Perheeseen syntyi Tero vuonna 1971 ja Terhi 1978. Molemmat vanhemmat valmistuivat valtiotieteiden maistereiksi. Mikkoset asuivat ensin Espoon Olarissa ja muuttivat sieltä Mäntsälän vanhaan pappilaan, Timon lapsuudenkotiin.
”1980-luvun alussa perustimme yhteisen yrityksen. Teimme videoita ja televisio-ohjelmia. Aluksi liikevaihto oli hyvin pientä.”
Tuire hoiti yrityksen toimistoa ja yhteydenpitoa ulospäin ja oli mukana tuottamassa ja käsikirjoittamassa ohjelmia. Yhteistyö puolisoiden kesken sujui hyvin, koska heillä oli samanlainen näkemys siitä, miten ideat toteutetaan.
Timo T. A. Mikkonen oli suomalaisen mediamaailman pioneereja. Hänen isännöimänsä M-Show oli 1970-luvulla maan ensimmäisiä amerikkalaistyylisiä, juontajan luotsaamia keskusteluohjelmia, ja 1980-luvun lopulla hän tuotti Suomen ensimmäistä uutismakasiiniohjelmaa Tänään, tässä ja nyt.
”Vasta tuolloin yrityksemme tuottivat niin paljon, että minulle pystyttiin maksamaan yrittäjäeläkettä”, Tuire toteaa.
Kaksonen elikin kaksoiselämää
Tuire ja Timo Mikkonen olivat työtovereita ja aviopuolisoita kolme vuosikymmentä. He erosivat vuonna 2000.
”Avioliitto oli mutkaton. Emme riidelleet juuri koskaan, ja mieheni kohteli minua kuin prinsessaa. Hän toi usein kukkia eikä koskaan ollut epäkohtelias tai ilkeä. Mieheni oli kuitenkin horoskooppimerkiltään kaksonen, ja hän vietti myös kaksoiselämää”, Tuire Mikkonen kuvailee rauhallisesti.
Miehen petollisuus paljastui ensimmäisen kerran seitsemän vuotta avioliiton solmimisen jälkeen.
”Halusin kuitenkin uskoa hänen rehellisyyteensä, vaikka paljastuksia tuli vuosien varrella aina lisää.”
Kun ero lopulta tuli, lapset olivat jo aikuisia ja viettivät omaa elämäänsä. Se helpotti avioeroprosessia.
Timo jatkoi oman yrityksensä parissa, ja Tuirelle jäi perheen vanha koti.
”Tietysti ero oli kriisi. Kenenkään on turha väittää, ettei olisi, pitkän avioliiton jälkeen. En yleensä muista päivämääriä. Sen päivän, kun osoitin miehelleni ovea, muistan kuitenkin aina. Se oli 16.8.2000.”
Tuirella kriisiin ei liittynyt syyllisyyden tai katumuksen tunteita.
”En kokenut kostonhimoa enkä katkeruutta. Olin vain pettynyt ja kiukkuinen itseäni kohtaan. Minun olisi pitänyt erota jo paljon aiemmin, silloin, kun ensimmäisen kerran sain selville hänen kaksoiselämänsä. Moni tekee eron jälkeen pitkään surutyötä. Itselläni ei sellaiseen ollut tarvetta”, Tuire muistelee.
Kahdessa viikossa eron juridinen puoli oli valmis: taloudelliset selvittelyt ja avioerohakemus. Sen jälkeen alkoi kuuden kuukauden odotus hakemuksen hyväksymiseksi.
Uudet tuulet eron jälkeen
Mikkosten ero oli aikansa kohu-uutinen, ja Tuire sai runsaasti sympatiaa jopa tuntemattomilta ihmisiltä. Moni kohtalotoveri halusi kertoa hänelle oman tarinansa.
”Yhteydenottoja suorastaan ryöpsähti syksyn aikana. Vähän väliä soi puhelin, ja joku halusi puhua vastaavista tapahtumista. En halunnut olla epäkohtelias vaan kuuntelin kaikkia. Yritin olla sosiaalisena korvana ja välttää ylimielistä tai epäkohteliasta asennetta, kun soittajalla oli selvästi vaikeaa.”
Tuire on kiitollinen siitä, että pian eron jälkeen hän löysi uuden, kiinnostavan elämänalueen. Hän oli jo aiemmin lupautunut sitoutumattomana ehdolle Mäntsälän kunnanvaltuustoon ja pääsi läpi syksyn vaaleissa.
Tuire Mikkonen on tehnyt aina perusteellisesti kaiken, mihin on ryhtynyt. Samalla asenteella hän aloitti valtuustotyöskentelynsäkin. Hänellä oli heti tähtäimessä tärkeänä pitämänsä tarkastuslautakunnan puheen- johtajan paikka.
”Omassa ryhmässäni eräs vanhempi poliitikko totesi, että sellaiseen pilipalilautakuntaan hän ei ainakaan halua. Minä taas halusin lautakunnan puheenjohtajaksi, ja se minusta tuli. Seuraavat neljä vuotta olivat antoisaa aikaa.”
Seuraavissa kuntavaaleissa Tuire sai runsaasti ääniä ja hänestä tuli kunnanhallituksen puheenjohtaja.
”Olin tyytyväinen. Sain tutustua kunnan päätöksentekoon aitiopaikoilla. Se sopi luonteelleni ja tavalle, millä tartun asioihin.” Kunnallispolitiikka vei mukanaan niin, ettei hän olisi muistanut hakea avioeron lopullista päätöstä puolen vuoden kuluttua, ellei ystävätär olisi asiasta muistuttanut.
Kahden kauden jälkeen Tuire luopui kunnallispolitiikasta. Hän halusi muuttaa takaisin synnyinkaupunkiinsa Helsinkiin. Asuminen vanhassa pappilassa, niin ihanaa kuin se olikin, ei enää sopinut hänen terveydentilaansa.
”Olen käynyt läpi kolme selkäleikkausta, ensimmäisen jo 1970-luvulla. Selkää on luudutettu ja nikamia puudutettu. Polveni rupesivat myöhemmin reistailemaan, ja molempiin piti laittaa keinonivelet.”
Polvet leikattiin samalla kertaa, ja portaiden kulkeminen olisi toipumisaikana ollut mahdotonta. Niinpä Tuire myi talon ja samalla lähes kaiken irtaimiston.
”Sanoin lapsille, että hakekaa mitä haluatte, luovun kaikesta viimeistä haarukkaa myöten. Ostin kaksion Kalliosta seitsemän vuotta sitten, ja olen ollut erittäin tyytyväinen elämääni.”
Tuire kertoo menneisyydestään rauhallisesti, lähes viileästi. Tammikuussa tulleeseen tietoon entisen puolisonsa kuolemasta hän suhtautui tyynesti.
”Ihmiset, jotka ovat tunteneet minut vuosikymmeniä, tietävät tapani reagoida. En dramatisoi enkä paisuttele. Filosofia oli yliopistossa pääaineeni, ja voisi ehkä sanoa, että olen luonteeltanikin teoreettinen filosofi. En reagoi asioihin tunteella. Minulla on tapana katsoa kokonaisuutta, ei yksityiskohtia”, Tuire sanoo.
Välillä oma rauha vie voiton
Timo T. A. Mikkonen solmi toisen avioliiton. Tuire sen sijaan on elänyt yksin. Onko mielessä koskaan häivähtänyt ajatus uudesta liitosta?
”Mieleen ei jäänyt avioeron jälkeen mitään epäluuloa miehiä kohtaan. Kukaan sopiva ei ole kuitenkaan kävellyt vastaan. Minulla on aina ollut hyviä miespuolisia ystäviä, ja on edelleen. Sellaista, jonka kanssa olisi syntynyt romanssia, en ole tavannut.”
Tuire sanoo, ettei hänellä ole ollut myöskään kovaa tarvetta löytää uutta elämänkumppania. Hän on pienestä pitäen viihtynyt hyvin itsensä kanssa.
”Se ei johdu ainoan lapsen roolista. Minulla oli paljon kavereita ja serkkujen kanssa viihdyin hyvin. Isäpuolen myötä sain myös veli- ja sisarpuolet. Olen vain aina tykännyt olla yksin. Tulen toimeen ihmisten kanssa, ja minusta on mukavaa jutella, mutta aina välillä minun pitää vetäytyä omaan rauhaani. Olen sosiaalinen erakko”, hän sanoo.
Kun erakkovaihe on päällä, Tuirea saatetaan pitää epäkohteliaana, koska hän ei silloin jaksa olla kiinnostunut muiden asioista. Hän vetäytyy kuoreensa.
Kiitollisuutta jokaisesta päivästä
Kristillinen vakaumus on aina kuulunut osaksi Tuire Mikkosen elämää. Hänen mummillaan, kirkkoherran leskellä, oli tapana käydä iltavesperissä Helsingin Vanhassakirkossa, ja hän otti Tuiren usein mukaansa. Isoäiti avarsi muutenkin käsityksiä uskosta ja eri uskonsuunnista.
”Hänellä oli juutalaisia ystäviä, ja kävimme myös synagogassa. Hän vei minut niin roomalaiskatolisen kuin kreikkalaiskatolisenkin kirkon tilaisuuksiin. Romanituttavien kanssa kävimme helluntaikirkossa.”
Tuire Mikkonen ei kuitenkaan kutsu itseään uskovaiseksi.
”Jumalan olemassaolo on minulle yhtä luontevaa kuin hengittäminen. Jumala on, piste. Toki panen kädet ristiin tiukan paikan tullen, mutta sitä sattuu harvemmin. Yleensä kiitän.”
Tällainen usko tuntuu sopivan vahvan naisen luonteeseen. Tuire Mikkosta on vaikea kuvitella huutamassa ja itkemässä apua. Avioeron jälkeisenä aikana hän sai kuitenkin lohtua itselleen itsestäänselvästä Jumalan olemassaolosta. Hän koki johdatusta myös siinä, että pääsi eron jälkeen valtuustoon ja sai suunnattua ajatuksensa muualle.
”En katso taaksepäin, elän tässä ja nyt. Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä. Minulle ei ole jäänyt patoutumia tai katkeruuden tunteita, joissa velloisin”, Tuire sanoo.
Tuiren ja Timon esikoinen Tero työskentelee Puolustusvoimien palveluksessa, Terhi puolestaan tanssiryhmä Tero Saarinen Companyn viestintä- ja markkinointihenkilönä.
”Elämäni hienoimmat hetket olivat, kun lapset syntyivät. En halunnut eron jälkeen vaikuttaa heidän suhteeseensa ex-puolisooni. Totesin vain, että minun puolestani voitte pitää yhteyttä, hän on teidän ainoa isänne.”
Tuirella on kaksi lastenlasta, Teron hieman toisella kymmenellä oleva Helvi ja Terhin kohta viisi vuotta täyttävä Aava-tyttö.
”Aava on vakavasti sairas. Hänellä todettiin kaksi vuotta sitten leukemia. Uskon ja toivon, että lääkärit ovat oikeassa, kun he arvelevat hänen toipuvan taudista. Kriittistä aikaa kestää kuulemma kahdesta neljään vuoteen.”
Tuire käy hoitamassa Aavaa niin usein kuin tarvitaan.
”Hän ei saa olla ulkomaailman kanssa paljonkaan tekemisissä, jotta mikään tarttuva tauti tai tulehdus ei iskisi.”
Helvi asuu Parolassa, joten häntä Tuire tapaa harvemmin. Aavan kanssa isoäiti saa kuitenkin leikkiä sydämensä kyllyydestä.
”Aava keksii tarinoita ja leikkejä, panemme välillä koko huushollin sekaisin”, Tuire Mikkonen kertoo nauraen.
Toimittaja: Eija Huusari
Kuvat: Milka Alanen
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 5/2017.
