OMAKOTITALON TERASSILLE Helsingin Pitäjänmäessä on katettu mansikoita ja kermavaahtoa. Tellervo Kalleinen, 45, ja Oliver Kochta-Kalleinen, 49, juovat aamukahvia, 14-vuotias Väinö nukkuu vielä. Puutarhassa juoksentelee kaksivuotias Bilbo-koira, jonka Tellervo ja Oliver omistavat puoliksi Tellervon vanhempien kanssa. Nämä asuvat samalla tontilla pienemmässä talossa.

Nykytaiteilijoina tunnettu pariskunta on ollut yhdessä jo 23 vuotta. He ovat myös toistensa tärkeimmät työparit.

Rintamiestalon idyllissä ei uskoisi, että kaikki alkoi katastrofista.

ENSITAPAAMISESTA PARISKUNNALLA on kaksi mielipidettä. Tellervon mielestä se oli järisyttävä, Oliver ei muista sitä lainkaan. Joka tapauksessa elettiin syksyä 1998, ja Tellervo oli 23-vuotias taideopiskelija.

”Olin Kuvataideakatemian tila-aikataiteen osastolla, kun Oliver asteli sisään opettajamme kanssa. Tunnistin hänessä heti jotain tärkeää, ehkä pilkkeen silmissä. Tiesin, että tässä on elämäni mies”, Tellervo kertoo.

Oliver on kotoisin Dresdenistä, entisestä Itä-Saksasta. Suomeen hän oli tullut vaihto-opiskelijana Hampurin taideyliopistosta. Hän oli innoissaan saadessaan tavata kaksi suomalaista käsitetaiteen pioneeria, Lauri Anttilan ja Jussi Kiven.

YHTÄ MIELTÄ Tellervo ja Oliver ovat siitä, että sinä ensimmäisenä iltana he eivät jutelleet. Oliver kiinnostui Tellervosta vasta myöhemmin samana syksynä taideopiskelijoiden metsäretkellä. Hän oli kuitenkin vasta toipumassa traagisesta rakkaustarinasta eikä halunnut päästää Tellervoa lähelle.

Suhde siitä kuitenkin syntyi, aluksi sininen. Oliver oli nimittäin poiminut jostain teorian erivärisistä rakkauksista. Tellervosta se oli ärsyttävä.

”Punainen suhde on räjähtävä mutta nopeasti lopahtava, sininen taas tylsempi mutta kestävämpi. Tietenkin Oliverin särkynyt sydän johtui aiemmasta, punaisesta rakkaudesta, ja hän oli päättänyt, että ei aio enää ikinä päätyä siihen. Kitkuttelimme kolme vuotta sinisen rakkauden teorialla.”

Nyt se jo naurattaa Tellervoa.

KATASTROFISTA KASVOI kuitenkin pitkä suhde. Oliver vertaa kehitystä japanilaisesta autoteollisuudesta tuttuun Kaizen-menetelmään, jossa tehdään jatkuvasti pieniä parannuksia.

”Alussa Toyotakin tuskin kulki, mutta pikkuhiljaa se on kehitetty todella hyväksi autoksi”, Oliver sanoo ja virnistää.

”Tulemme eri kulttuureista ja luonteemme ovat erilaiset. Tellervo tulee harmonisesta konsensuskulttuurista, minä argumentoin, väittelen ja provosoin keskustelun vuoksi. Mutta alkuvaiheessa käyttäytymiseni taustalla oli kyllä myös emotionaalista epäkypsyyttä.”

Vaihto-opintojen jälkeen Oliver palasi Saksaan, ja suhteen jatko jäi ilmaan. Vuoden kuluessa Tellervo teki johtopäätöksensä Oliverin niukasta yhteydenpidosta ja ilmoitti muuttavansa Glasgow’hun opiskelemaan. Hän yllättyi, kun Oliver vaati häntä tulemaan sen sijaan Saksaan. Oliverin avulla Tellervo sai kutsun opiskella performanssitaiteilija Marina Abramovićin luokalla.

”Yhteinen vuosi Saksassa oli tärkeää aikaa, muttei ratkaissut perusongelmiamme. Aloin ajatella, että olemme liian erilaisia parisuhteeseen”, Tellervo sanoo.

Suhteen jo rakoillessa taideprojektit veivätkin yllättäen Oliverin Suomeen ja Tellervon Hampuriin. Silloin Oliver heräsi tilanteeseen ja ymmärsi syvät tunteensa Tellervoa kohtaan. Täysin vastoin tapojaan hän osti saman tien lentolipun jo seuraavaksi päiväksi ja lähti Tellervon perään.

Siitä alkoi muutos. Selkeys molempien tunteista toi suhteeseen iloa ja keveyttä.

AIVAN LIIAN suuri urakka. Tellervo tajusi, että Muu ry:n performanssifestivaalin kuratoiminen vaati niin paljon töitä, että yksin hän hukkuisi siihen. Siitä alkoi puolisoiden työskentely yhdessä.

”Pyysin Oliveria avuksi, ja yllättäen yhteistyömme toimi todella hyvin. Olemme niin erilaisia, että minulle ei muuten olisi tullut mieleen työskennellä yhdessä. Tässä tapauksessa erilaisuus auttoi paljon.”

Tellervo on kärsimätön ja spontaani, Oliver hidas ja perusteellinen. Vähän yllättäen se oli toimiva yhdistelmä. Performanssifestivaalin kuraattorien roolissa pari järjesti Helsingin Finlandia-taloon maailman ensimmäinen mikrovaltioiden huipputapaamisen vuonna 2003.

”Onnistuneen tapahtuman jälkeen oli selvää, että yhdessä päädymme tekemään kiinnostavia asioita, joita kumpikaan ei tekisi yksin”, Tellervo sanoo.Tellervo ja Oliver menivät naimisiin vuonna 2004, kuusi vuotta ensitapaamisen jälkeen. Oliver otti virallisesti Tellervon sukunimen. Taideyhteyksissä hän käyttää kaksiosaista sukunimeä Kochta-Kalleinen.

VALITUSKUORO ON tunnetuin Tellervon ja Oliverin töistä. Siinä ihmisiltä kerätyistä valituksen aiheista kootaan teksti, jonka ammattimuusikko säveltää kuoroteokseksi. Valituksia antaneet osallistujat harjoittelevat ja esittävät valituskuorolaulun julkisesti.

Birminghamiin 2005 tehty ensimmäisen valituskuoro oli mukana myös Kiasman Ars06:ssa. Idea lähti lentoon. Kun kutsuja alkoi tulla liikaa, Tellervo ja Oliver vapauttivat idean kaikkien käytettäväksi. Tähän mennessä ihmiset ympäri maailmaa ovat järjestäneet melkein 200 valituskuoroa.

”Kaikessa tekemisessämme tutkimme jännitettä yksilön ja yhteisön välillä yksilön kokemusten kautta”, Tellervo sanoo.

Samat teemat nousivat esiin myös Keskustelupuistossa. Siinä 30 raumalaista sai tehtäväksi luoda yhdessä puiston. Jokainen aloitti projektin omalla visiollaan, ja kahden vuoden aikana niin ihmiset kuin visiotkin alkoivat keskustella. Nyt puisto on valmis ja kaupunkilaisten käytössä.

Taideprojektit ovat vieneet Kalleisia maailmalle. Australiassa he ovat tehneet The Making of Utopia -elokuvan 1970-luvulla perustettujen yhteisöjen myöhemmistä vaiheista, ja syksyllä he aikovat lähteä Armeniaan pohjustamaan uutta hanketta.

Yhteisöllisyys ja yksilöllisyys ovat Oliverille tärkeitä aiheita siksikin, että hän kasvoi Itä-Saksassa. Kun Berliinin muuri murtui, Oliver oli 17-vuotias. Hänet oli lapsesta asti ohjelmoitu työskentelemään aikuisena sosialistisen järjestelmän puolesta. Hän esimerkiksi opiskeli erikoislukiossa, jonka tehtävänä oli tuottaa tietokoneinsinöörejä yhteiskunnan palvelukseen.

”Aloin tehdä luokkakaverieni kanssa taidelehteä ärsyttääkseni opettajia ja kiinnostuin taiteesta oikeasti. Minun on vieläkin vaikea ymmärtää, että olen nyt ammattitaiteilija ja istun tässä Suomessa vapaana tekemään taidetta.”

KUN TYÖ ON intohimo ja puoliso tärkein työpari, on luotava järjestelmä. Muuten työ nielaisee koko elämän.

Maanantaisin Tellervo ja Oliver laativat viikkosuunnitelman siitä, mitä projektia minäkin päivänä edistetään. Luovaa työtä ja ideointia suurempi osa ajasta menee käytännön toteutukseen. Molemmilla on myös omia taideprojekteja ja muita taideyhteisöjä.

Useimmiten Tellervo ja Oliver työskentelevät keittiön pöydän ääressä, vaikka heillä on työhuonekin. Joskus oivallukset tulevat koiraa ulkoiluttaessa tai saunoessa.

”Projektin alussa on aina paljon yhteistä hakemista. Hahmottelemme ajatuksia keskustelemalla tai kirjoittamalla. Kypsyttelemme teosideaa usein kuukausia”, Tellervo kertoo.

Käytännön työssä Tellervolla ja Oliverilla on erilaiset roolit: budjetit, veroilmoitukset ja teknologia ovat Oliverin heiniä, Tellervon vastuulla on usein yhteydenpito ihmisten kanssa.

”Ilman Oliveria tekisin pienempiä projekteja. Oliver on perusteellinen pohjatyön tekijä ja kärsivällisempi kuin minä”, Tellervo sanoo.

Oliver kiittää puolisoaan siitä, että tämä innostuu herkästi.

”Tellervo haluaa oppia tekemällä ja pitää hauskaa. Hän pelasti minut Hampurin kyyniseltä taiteilijamaailmalta.”

KOTONA PITÄÄ OLLA harmoniaa. Siellä pitää ladata akkuja ja olla turvassa. Se on erityisen tärkeää, kun tekee töitä puolison kanssa, sanovat Tellervo ja Oliver.

Kalleiset asuivat pitkään Helsingin Vartio- saaressa, soutuvenematkan päässä kaupungista. Väinö kulki ensimmäisen luokan ajan kouluun saaresta.

Kun talon vuokrasopimus irtisanottiin, Tellervon vanhemmat ehdottivat, että he myisivät rintamamiestalonsa Tellervon perheelle ja rakentaisivat itselleen pienemmän talon samalle tontille.

”Moni varoitteli, että kaikennäköistä nousee pintaan, jos asuu niin lähellä vanhempiaan. Oliver pelkäsi myös, että taantuisin lapsuuden asetelmiin”, Tellervo sanoo.

”Tiesimme kyllä jo ennakkoon, että vanhempani arvostavat yksityisyyttä.”

Oliver suostui muuttoon vaimonsa lapsuudenkotiin sillä ehdolla, että perhe saisi tehdä talosta omanlaisensa, muuttaa tilajärjestystä ja vaikka poistaa seiniä.

”Kun tulin ensimmäistä kertaa uuteen kotiimme, Oliver oli jo käynyt siellä Väinön kanssa. Seinään oli isketty kirves. Talo oli symbolisesti siis otettu haltuumme”, Tellervo sanoo ja nauraa.

Elämä kahden sukupolven pihapiirissä on tuonut arkeen joustoja, ei konflikteja. Perheet näkevät yleensä päivittäin pihalla ja syövät yhdessä noin kerran kuussa.

Vanhempien luona kyläillessään Tellervo huomaa tosin vähän taantuneensakin.

”Annan äitini passata minua.”

PARASTA, MITÄ parisuhteelle on tapahtunut, on Tellervon ja Oliverin mukaan melko tuore juttu. Nelisen vuotta sitten Kalleiset ottivat käyttöön rutiinin, jota he kutsuvat tunnetilapäivitykseksi.

”Yritämme joka päivä viettää hetken puhumalla siitä, mitä päivän aikana on tapahtunut, mitä kumpikin on ajatellut tai miltä tuntuu. Millaisia asioita on liikkunut mielessä. Toinen ei saa keskeyttää, hänen pitää vain kuunnella”, kertoo Oliver.

”Se on erittäin yksinkertaista, mutta se on parantanut suhdettamme selvästi. Sieltä tulee paljon outoja, yllättäviä asioita. Koskaan ei voi tietää, mitä toinen aikoo sanoa.”

Rutiini on ollut tarpeen, koska taiteilija elää työskennellessään koko ajan epämukavuusalueella, ja se on stressaavaa.

Ja koska sekä Tellervolla että Oliverilla on taipumus uppoutua omiin maailmoihinsa, tunnekontaktin saaminen toiseen on välillä ollut vaikeaa. Se on turhauttanut molempia.

”Jos läheisyyttä haluaa pitää yllä, pitää tietoisesti raivata tilaa tunteista puhumiselle. Kun on yhteinen lapsi ja työ, elämä menee helposti käytännön asioiden hoitamiseksi”, Tellervo sanoo.

Myös Tellervon mielestä tämä on suurin yksittäinen asia, jolla on ollut valtava, positiivinen vaikutus parisuhteelle. On yllättävää, miten eri asioihin toinen kiinnittää huomiota kuin itse.

”Olemme tutustuneet toisiimme syvällisemmin. Välillemme on alkanut syntyä uudenlaista empatiaa ja välittämistä.”

Riidat aiheutuvat usein väärinkäsityksistä ja oletuksista. Siksi tunteista ja ajatuksista puhuminen on tärkeää. Enää Tellervo ja Oliver eivät riitele samasta aiheesta toistuvasti, vaikka tunteet joskus kuohahtavatkin.

Puolisoiden erilaiset persoonallisuudetkin ovat muuttuneet katastrofin siemenestä asiaksi hauskoiksi tarinoiksi mansikoiden ja kermavaahdon ääressä.

”Meidän on helppo olla yhdessä.”

Juttu on julkaistu Eevassa 11/2021