Vaaleatukkaisella tytöllä oli jalassaan siniharmaat tanssikengät. Niitä koristivat pienet koristeperhoset. Tyttö oli vasta 16-vuotias mutta 23-vuotias Sami Helenius oli pannut hänet merkille. Tyttö, Jutta nimeltään, edusti samaa salolaista tanssiseuraa kuin hänkin.
He olivat kohdanneet samoissa tapahtumissa ennenkin. Nyt he olivat viettämässä iltaa Salon VPK-talon juhlissa, joilla kerättiin seuralle varoja. Oli kevät vuonna 2000.
Sami pyysi Juttaa tanssimaan ja yhdessä he pyörähtelivät lattialla muutaman kappaleen paikallisen humppabändin tahdissa.
Juttaan teki vaikutuksen Samin huumorintaju, vilpittömän hauskat jutut. Ja herkkyys, joka miehestä oli aistittavissa.
Sami seurusteli vielä tuolloin oman tanssiparinsa kanssa. Mutta sen illan jälkeen molemmat jäivät toistensa mieliin.
Ystävyys syveni rakkaudeksi
Vuoden ajan Jutta ja Sami pyörivät samoissa porukoissa. Ystävyys tiivistyi, kunnes vuonna 2001 se syveni rakkaudeksi. Sami oli eronnut paristaan, mutta jatkoi yhä tanssimista tämän kanssa.
Jälleen kului vuosi ja syntyi päätös: Jutta ja Sami ryhtyisivät tanssimaan yhdessä amatöörisarjassa.
”Silloin sovimme, että annamme tanssille kaikkemme. Halusimme yhdessä huipulle ja sitouduimme laittamaan peliin kaiken rahamme ja aikamme”, Jutta muistelee.
Alkuun treenaaminen yhdessä ja kilpaileminen tuntui kutkuttavalta. Mutta hiljalleen tunteet alkoivat kipinöidä. Vaikka suhteen alkuhuumasta nauttiva pari oli kotioloissa syvästi rakastunut, tanssilattialla heillä oli paljon opeteltavaa toisistaan.
Sami oli tottunut tanssimaan itseään lyhyemmän kumppanin kanssa, Jutta itsensä mittaisen miehen parina. Liikeradat piti sovittaa yhteen uusin tavoin, samoin treenaustavat – ja ennen kaikkea molempien mielentilat.
Vaikein vaihe kesti pari vuotta. Tahti oli hektinen, kilpailuja oli lähes joka viikonloppu Suomessa tai ulkomailla. Paineet olivat kovat, ja talouskin tiukalla.
”Meillä oli hirveitä taisteluita tanssisalilla, kun opettelimme toimimaan tiiminä ja tuntemaan toisemme ammatillisesti. Teimme valtavasti virheitä, kun emme osanneet kuunnella toisiamme ja huusimme kaikki mahdolliset loukkaukset”, Jutta muistelee.
”Yllättäen rajut riitamme tanssilattialla eivät koskaan tulleet mukanamme kotiin. Vaikka treenatessa meillä oli vaikeaa, se ei vaikuttanut seurusteluumme”, Sami jatkaa.
Kyse oli tanssista, kummankin intohimosta. Vapaa-ajalla ammatillisiin ristiriitoihin ei enää palattu. Yhteistä sopimusta ei tarvittu – kotona riitojen aiheet jäivät luonnollisesti taka-alalle.
”Edes vaikeimpina hetkinä emme ole koskaan kyseenalaistaneet tunteitamme toisiamme kohtaan. Tanssi on merkittävä osa identiteettejämme ja siksi kompromissien tekeminen omiin näkemyksiin oli vaikeaa.”
Jutta arvelee, että alan kovat paineet vaikuttivat osaltaan molempien jaksamiseen. Kun kyseessä on arvostelulaji, hän tunsi kilpailijana jatkuvaa riittämättömyyttä.
”Samaan aikaan, kun hioimme kemioitamme yhteen, pohdin, onko minusta tanssijaksi. Riittääkö mikään, olenko koskaan kyllin hyvä? Mitä jos me emme menesty yhdessä? Tietyllä tavalla kasvoin aikuiseksi siinä samalla.”
Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi. Pian Jutta ja Sami pongahtivat Suomen huipulle.
Kova työ toi menestystä
Kun tahtojen taistelua oli kestänyt pari vuotta, Jutta ja Sami tunsivat olevansa ammatillisesti vahvempia kuin koskaan. Särmät olivat hioutuneet ja molemmat luottivat paitsi toisiinsa myös omiin taitoihinsa.
Tradenomiksi valmistunut Sami työskenteli hetken aikaa it-alalla ja Jutta opiskeli osteopaatiksi. Urasuunnat saivat jäädä, kun he vuonna 2006 siirtyivät vakiotanssien ammattilaisluokkaan.
Käytännössä se eroaa amatöörisarjasta niin, että kilpailuja on harvemmin, noin kolmesti vuodessa. Ne ovat myös haastavampia ja arvostetumpia.
Ammattilaisvuodet ja kova työ toivat menestystä: SM-kultaa kahdesti, ja hyviä sijoituksia niin EM- kuin MM-kilpailuissa.
”Olemme luonteeltamme sellaisia, että jos johonkin ryhdymme, teemme sen niin hyvin kuin pystymme. Mutta vaikka treenaa täysillä ja tekee kaikkensa, se ei välttämättä riitä menestykseen. Kilpaileminen on stressaavaa”, Jutta sanoo.
Sekä Jutta että Sami innostuvat helposti. Sami on vaimoaan harkitsevampi ja tarkempi ja pohtii asioita ennen kuin toteuttaa ne. Jutta taas on miestään impulsiivisempi. Hän on parhaimmillaan, kun toimii vaistojen varassa ilman liikaa suunnittelua.
Jatkuva kilpailu vei nautinnon
Ammattilaisuransa huipulla Jutta ja Sami arvelevat olleensa 50.–60. parhailla sijoilla maailmassa. Nousu ylöspäin olisi vaatinut muuttoa ulkomaille, sillä lajin parissa tulee olla esillä paljon.
Samaan aikaan on vaikeaa rakentaa uraa opettajana kotimaassa. Harjoitusmäärät olisi myös pitänyt nostaa niin korkeiksi, että parin talous ei olisi sitä kestänyt.
Kilpaurheilussa arvostusta tulee vain hierarkian kautta.
”Lokerot olivat tiukat. Minulle oli vaikea olla oma itseni siinä suorituskeskeisessä maailmassa”, Jutta kertoo.
Kun fokus oli jatkuvassa kilpailemisessa, tanssista nauttiminen ja siinä vapautuminen tuntui vaikealta, vaikka juuri se olisi johtanut parempiin suorituksiin.
”Koko ajan mielessäni oli, miten voisin olla parempi. Ajattelin, ettei kukaan arvosta meitä, jos sijoitukset putoavat. Se on kuin noidankehä, josta ei pääse eroon, koska aina voi parantaa”, Jutta sanoo.
”Esiintyminen on aina kiehtonut meitä enemmän kuin kilpailu”, Sami jatkaa.
Jutta ja Sami eivät olleet valmiita luopumaan elämästään Suomessa. He olivat muuttaneet Helsinkiin, perustaneet oman yrityksen ja ryhtyneet myös tanssinopettajiksi.
Vuonna 2015 ammattilaisura sai jäädä. Oli aika antaa tilaa uusille haasteille.
Tanssii tähtien kanssa
Loputtoman pitkiä treenipäiviä kuukausitolkulla, suoria lähetyksiä. Väsyneitä lihaksia, ajoittaista uupumusta – ja uskomattomia riemun ja onnistumisen tunteita.
Sitä kaikkea suosittu Tanssii tähtien kanssa -ohjelma on tarjonnut sekä Jutalle, 36, että Samille, 43.
Molemmat ovat olleet mukana kahdeksalla kaudella, tosin osittain eri aikoihin. Silti ohjelmanteko ei koskaan kyllästytä, koska kahta samanlaista kautta ei tule.
Viimeksi Sami ja hänen tanssiparinsa Virpi Sarasvuo veivät kilpailun voiton, edellisenä vuonna voitti Jutta parinaan Christoffer Strandberg.
Vaikka menestys tuntuu hyvältä, molempien mielestä voittoja tärkeämpää on, että he ovat saaneet johdattaa parinsa tanssin maailmaan ja nähdä heidän kasvuaan. Se tuntuu joka kerta yhtä ihmeelliseltä ja ainutlaatuiselta.
Ohjelman tiivis rytmi nivoutuu aina syvälle mukana olevan tanssinopettajan arkeen.
”Onneksi tiedämme, miten intensiivinen prosessi on jokaisella kaudella. Osaamme olla sen aikana toistemme tukena. Sen kaiken ymmärtäminen olisi vaikeampaa, jos samaa ei olisi kokenut itse.”
Kotioloissa pari pui yhdessä ohjelmantekoon liittyviä asioita: puvustusta, musiikkia ja koreografioita. Kumpikaan ei arkaile antaa toiselle suoraa palautetta. Silloin Jutta on suorempi, Sami diplomaattisempi.
”Olemme tanssijoina niin kietoutuneita toisiimme, että koen velvollisuudekseni olla kaikessa äärimmäisen rehellinen Samille. Olen hänelle yhtä ankara kuin itselleni”, Jutta tunnustaa.
Syksyllä kävi niin, että kun Sami esitteli tekemänsä koreografian vaimolleen, tämä lausui suoraan ja topakasti: Ei noin.
”En itse antanut yhtä tiukkaa palautetta viime vuonna, kun Jutta oli kilpailussa pitkään mukana. Jatkossa tiedän sivaltaa terävämmin”, Sami sanoo ja naurahtaa.
Huumori kantaa haastavien hetkien yli.
”Rehellinen palaute ei onnistuisi, jos meillä ei olisi vuosien kokemusta yhteistyöstä”, Jutta muistuttaa.
”Meille avioliitto on sitoutumisen merkki”
Tuossa kirkossa minä menen naimisiin. Näin päätti alle kouluikäinen Sami, kun hän kulki pienenä poikana Turun tuomiokirkon ohitse. Niinpä vihkipaikka olikin itsestään selvä, kun Salosta kotoisin oleva Jutta ja kaarinalainen Sami avioituivat heinäkuussa vuonna 2008.
Toki kirkko oli sadalle kutsuvieraalle melko suuri. Mutta vieraat mahtuivat alttaritilaan ja tilaisuus oli intiimi ja lämmin. Niin kaunis, että sen ajatteleminen saa yhä Jutan herkistymään.
Naimisiinmeno oli tärkeä sinetti. Se tuntui luonnolliselta.
”Meille avioliitto on sitoutumisen merkki. Se velvoittaa myös juridisesti ja lyö kapuloita rattaisiin, jos toisesta haluaa päästä eroon”, Jutta vitsailee.
Silti avioliitto ei muuttanut parisuhdetta.
”Joillekin se tuo lässähdyksen ja poistaa jännitteet, mutta ei meille”, Jutta sanoo.
”Naimisiinmeno rauhoitti jollakin tavalla. Se vahvistaa yhdessäolomme”, Sami jatkaa.
”Meillä ei eritellä elämää ja tanssia”
Hiljattain Jutta havahtui ajatukseen: heidän parisuhteensa on kestänyt jo lähes kaksi vuosikymmentä. Sen kunniaksi parin tekisi mieli järjestää isot juhlat ystävilleen. Ehkä niiden aika koittaa ensi kesänä, jos koronapandemia hellittää.
Pitkän yhteiselämän aikana vastaan ei ole tullut kovia kriisejä, riitaisia tanssivuosia lukuun ottamatta.
”En muista meidän kohdanneen mitään arkielämän solmukohtia. Kaikki eripura on aina liittynyt tanssiin. Meidän ei ole koskaan tarvinnut riidellä tiskaamisesta.”
Erolla ei ole uhkailtu.
”Meillä ei eritellä elämää ja tanssia, ne ovat yhtä ja samaa. Sen lisäksi että olemme yhdessä, olemme sitoutuneet tähän elämäntyyliin”, Sami sanoo.
Vuosien varrella he ovat oppineet antamaan toisilleen tilaa. Jos toinen on väsynyt ja kireä, toisen voi antaa kiukutella ja jupista itsekseen ilman sanaharkkaa.
”Vielä viisitoista vuotta sitten räjähdin, jos Sami ei heti oivaltanut visioitani. Nyt osaan malttaa ja odottaa, jos hän haluaa pohtia jotakin asiaa enemmän”, Jutta kertoo.
Yhteinen aika on arvokasta
Kovimpina kilpavuosinaan Jutta ja Sami reissasivat maailmalla sata päivää vuodessa. Sitä elämänvaihetta kesti kymmenen vuoden ajan.
Ehkä siksi yhteinen aika omassa kerrostaloasunnossa Helsingissä on nyt niin arvokasta.
Korona-aikana yhteisen ajan lisääntyminen on tuntunut mukavalta. Paitsi pääsiäisenä, jolloin turhan tavaran karsimisesta intoutunut Sami ”pakotti” Jutan kanssaan lajittelemaan joulukoristeita sekä siivoamaan kellarikomeron ja varaston.
Arjessa Sami onkin heistä jämptimpi puunaaja ja se, joka huolehtii, että tavarat ovat paikoillaan. Jutan vastuulla ovat kylpyhuoneen siivous ja ruuan laitto.
”Molemmat hoitavat kotona ne osa-alueet, jotka osaavat parhaiten”, Sami summaa.
Monta rautaa tulessa
Pariskunnan arjessa työt ovat läsnä kotona koko ajan. Kummatkin ovat mukana tanssialan seura- ja liittotoiminnassa valmentajina ja vapaaehtoistyössä.
Nyt he harjoittelevat keväällä jo toista kertaa kiertueelle lähtevää Tanssien tähtiin -show’ta. Siinä tutut ammattitanssijat esiintyvät elävälle yleisölle. Osa maalis-huhtikuun keikoista on jo myyty loppuun.
”Meillä on koko ajan monta rautaa tulessa. Aina jokin homma jää tekemättä, kun tietokoneen laittaa kiinni”, Sami tunnustaa.
Vaikka työasioista jutellaan kotonakin, iltayhdeksän jälkeen työviesteihin ei vastata.
”Päivän päällimmäiset asiat käsitellään mutta niitä ei jäädä jauhamaan. Osaamme rauhoittaa vapaa-aikamme”, Jutta sanoo.
Parhaiten pari rentoutuu katsomalla televisio-ohjelmia, muun muassa brittikuninkaallisista kertovaa The Crown -sarjaa. Tutun pikkupojan ansiosta Sami on intoutunut pelaamaan NHL-jääkiekkopeliä Playstationilla. Se saa Jutan pudistamaan päätään ja nauramaan.
Juuri nyt molemmilla on voimakas koirakuume. Sami haluaisi kääpiösnautserin, mutta rotu ei ole Jutan mieleen. Hän toivoo jotain toista pienikokoista koiraa.
Pitkän parisuhteen salaisuus
Vaikka Jutalla ja Samilla on takanaan pitkä suhde, kipinä on yhä tallella. Se näkyy tavoissa, millä he hipaisevat toisiaan ohi kävellessään. Siinä, miten Jutta huolehtii, ettei vetoisten ikkunoiden viima tunnu Samin niskaan ja tarjoaa hänelle kaulahuivinsa lämmittämään. Ja hellissä katseissa, joita he toisilleen suovat.
Jutta ja Sami uskovat, että onnen salaisuus piilee tanssissa. Se kun on tarjonnut kasvualustan yhteiselle elämälle jo suhteen alusta asti.
”Kun kohtaamme tanssiessamme, olemme siinä hetkessä vain kaksi ihmistä – emme Sami ja Jutta. Silloin kaikki ympäriltämme unohtuu eikä millään muulla ole merkitystä. Tanssin fyysisyyden ja kauniin kosketuksen kautta olemme ainutlaatuisella tavalla läsnä vain toisillemme. Se on varmasti pitänyt meidät yhdessä kaikki nämä vuodet”, Jutta sanoo.
Heleniuksilla tanssitaan usein myös kotona. Kun toinen tekee uuden koreografian, se käydään läpi omassa olohuoneessa.
”Tuntuu, että olemme jollain tavalla paremmassa paikassa niissä hetkissä, kun olemme kaksin kotona ja tanssimme. Ulkona kävelevä naapuri saattaa ihmetellä, mitä meillä tapahtuu, kun harjoittelemme nostoja ja Jutta heiluu olohuoneen katonrajassa”, Sami pohtii.
”Oma lapsi on toiveissamme”
Liiton onnellisin aika taitaa olla meneillään juuri nyt. Molemmat voivat hyvin ja nauttivat elämästä.
”Meillä on tapana ottaa toisen murheet kannettavaksi hyvinkin herkästi, jos vastaan tulee epäonnistumisia töissä tai kaikki ei mene niin kuin on toivottu. Mutta parasta on se, kun toinen tulee päivän päätteeksi kotiin ja kertoo omasta onnistumisestaan”, Jutta kertoo.
Jonakin päivänä onnea saattaa tulla jakamaan myös kolmas perheenjäsen.
”Oma lapsi on toiveissamme, jos vain Luoja suo. Emme haaveile suurperheestä, yksikin lapsi riittäisi. Mutta aika näyttää, toteutuuko unelmamme”, Jutta sanoo ja katsoo Samia hymyillen.
