Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen kapteeni Tim Sparv: "Olen parempi ihminen, kun treenaan"
Ihmiset
Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen kapteeni Tim Sparv: "Olen parempi ihminen, kun treenaan"
Jalkapalloilija Tim Sparv rakastaa treenaamista, vihaa jonottamista ja on oppinut, ettei perfektionismi ole tie onneen.
Teksti

Kuvat

25.6.2020
 |
Kauneus ja Terveys

Saan voimaa

Huomaan, että olen iloisempi, kärsivällisempi, sosiaalisempi ja empaattisempi, kun saan treenata jalkapalloa. Tyttöystäväni sanoo, että olen parempi ihminen harjoitusten jälkeen.

Koronarajoitusten aikana joukkueellani on ollut pienryhmätreenejä 4–5 päivänä viikossa. Olemme tehneet 3–4 pelaajan ryhmissä teknisiä harjoituksia ilman kontaktia. Jos istun kotisohvalla koko päivän, minusta tulee turhautunut ja aika pahantuulinen.

Ulkona liikkuminen on ollut tärkeä osa elämääni jo pitkään. Vanhempani inspiroivat minua nuorena: isä pelasi jalkapalloa ja äiti harrasti yleisurheilua.

Ärsyynnyn

Jonottaminen stressaa minua. Pahimpia ovat lentokenttien turvatarkastukset, liikenneruuhkat ja jonot kaupoissa tai baareissa. Siksi olen esimerkiksi aina ajoissa lentokentällä. Autossa yritän kuunnella podcasteja ja kirjoja. Siitä tulee tunne, etten tuhlaa aikaani.

Ruokakauppaan yritän mennä aikaisin aamulla tai myöhemmin illalla, jolloin siellä on vähemmän ihmisiä. Ennen ottelun alkua jonottaminen pelaajatunnelissa on ok, koska tiedän, että siellä joutuu seisomaan ehkä minuutin tai kaksi. Liikenteessä ei voi tietää, kauanko siinä menee. Siinä on varmasti se ero.

Opin

Olin nuorena perfektionisti, kunnes tajusin, että se ei tee minua onnelliseksi. Saatoin olla tyytymätön voitetun ottelunkin jälkeen, jos oma pelini ei ollut sujunut niin hyvin kuin olin odottanut.

Jossain vaiheessa ymmärsin, että ei ole täydellistä jalkapallopeliä. Riittää, että olen antanut kaikkeni. Tämä ajatus on auttanut minua suunnattomasti.

Olen nyt vähän rauhallisempi ihminen kuin nuorena. Jos asiat eivät mene niin kuin toivon, osaan käsitellä asiaa paremmin.

Tim Sparv

  • 33-vuotias jalkapalloilija, joka pelaa työkseen Tanskassa FC Midtjyllandissa.
  • Asuu Silkeborgissa tyttöystävänsä Jitka Novackovan kanssa.
  • Harrastaa lukemista, saksan kielen opiskelua ja naapurien kanssa hengailua.
  • Joukkue taistelee jälleen mestaruudesta. Suomen maajoukkueen kapteenina odottaa myös ensi vuoden kesään siirtynyttä EM-turnausta.

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 7/2020.

Kommentoi +