Sukulaisen kiusaama Ritva hakee apua lyhytterapiasta, osa 1/2: ”Narsistinen käly erotti meidät muusta suvusta”
Hyvinvointi
Sukulaisen kiusaama Ritva hakee apua lyhytterapiasta, osa 1/2: ”Narsistinen käly erotti meidät muusta suvusta”
Ritva on väsynyt taistelemaan miehensä siskon valheita ja syytöksiä vastaan. Miten päästä vapaaksi narsistin otteesta? Lyhytterapeutti Taina Risto neuvoo.
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 23.12.2021
Kauneus ja Terveys

Narsistisesti käyttäytyvä käly on kiusannut Ritvaa, 64, ja tämän miestä jo 25 vuotta, suhteen alusta asti.

Käly on aiheuttanut sisarusten ja näiden puolisoiden välille riitaa milloin appivanhempien auttamisesta tai rahasta, milloin perikunnan vanhan kotitalon kohtalosta. Eniten Ritvan mieltä painaa se, että välit miehen muuhun sukuun ovat katkenneet. Ritva on kuullut, että käly on levittänyt heistä perättömiä väitteitä.

Ritva hakee apua lyhytterapeutti Taina Ristolta itselleen ja miehelleen. Vastaanotto on ensimmäinen ja tapahtuu videopuhelun välityksellä.

Neuvo 1: Oma elämä ensin

Uhkaileva käly on vienyt Ritvan ja hänen miehensä voimia. Taina neuvoo ottamaan etäisyyttä.

Taina Risto: Ritva, kerroit, että miehesi sisko on manipuloinut teitä vuosien ajan ja puhunut teistä muille perättömiä juttuja. Miten te olette jaksaneet?

Ritva: On ollut tosi rankkaa. Öitä on valvottu, kun ne syyttävät viestit ja puhelut ovat pyörineet mielessä. Jouluna tai juhannuksena ei ole koskaan tiedetty, milloin riita alkaa ja miksi. Eniten olen pelännyt sitä, miten mieheni kestää. Hän on niin kiltti.

Taina: Mikä sai sinut ottamaan yhteyttä juuri nyt?

Ritva: Muutama kuukausi sitten käly katkaisi välit. Hänellä ei kuulemma ole enää veljeä. Sen jälkeen on ollut helpompaa, mutta syytökset kiertävät meille nyt toisen siskon kautta.

Taina: Niin, tilanne ei helpota ennen kuin te itse irrotatte itsenne hänestä. Se on ensimmäinen neuvoni. Hän pyörittää teitä yhä taka-alalta.

Ritva: Totta. Ajattelin, että välien katkaisu riittää.

Taina: Ei se valitettavasti riitä. Suosittelisin, että kaikin tavoin keskitytte nyt omaan perheeseen ja siihen, mikä teille on tärkeää.

Ritva: Oma perhe onkin meille kaikki kaikessa. Kolme vuotta sitten muutimme lähemmäksi lapsia ja lapsenlapsia. Vaikka jätimme kauniin talon maalla ja vaihdoimme pienempään asuntoon, olemme nauttineet.

Taina: Eli osaatte tehdä isoja ratkaisuja itsenne parhaaksi. Se on hyvä pohja myös tälle irrottautumiselle. En lähtisi pohtimaan kiusaamisen syitä vaan keskittyisin tulevaan, omaan hyvinvointiin ja etäisyyden ottoon.

”Ilkeydet voi kirjaimellisesti palauttaa takaisin. Voit sanoa, etten ota tätä syytöstä vastaan.”
Taina Risto

Neuvo 2: Älä provosoidu

Taina kertoo esimerkkejä siitä, miten rajanveto vaikeaan ihmiseen kannattaa tehdä.

Taina: On hyvä ymmärtää, että narsistinen ihminen on usein mielestään tahraton. Hänen persoonansa perustuu toisten kritisoimiseen. Siksi hänen puheistaan ei pidä provosoitua.

Ritva: Se tässä harmittaakin, että olemme lähteneet riitoihin mukaan. On ollut vaikea kuunnella hiljaa niitä syytöksiä. On tullut tarve puolustautua ja väittää vastaan.

Taina: Sehän on inhimillistä, jos kokee tilanteen epäreiluksi. Usein paras tapa kuitenkin olisi lopettaa keskustelut lyhyeen. Voit vaikka sanoa, että ”kiitos, palataan asiaan, kun olet rauhoittunut” tai että ”asia tuli selväksi, mietimme ja palaamme tähän myöhemmin.” Narsistia kannattaa puhutella selkeästi, oikeastaan vähän kuin lasta.

Ritva: Niin, hänhän on kuin pieni lapsi.

Taina: Ilkeydet voi kirjaimellisesti palauttaa takaisin. Voit sanoa, etten ota tätä syytöstä vastaan vaan palautan sen takaisin. Voitte jopa harjoitella repliikkejä vaikeiden tilanteiden varalta, koska tilanteet yleensä tulevat yllättäen. Eikä aina voi onnistua, takapakkejakin tulee.

Ritva: En ole koskaan ajatellut tätä näin. Tykkään ajatuksesta, että palautan ilkeät sanat takaisin.

Taina: Entäpä miehesi? Kuvailit häntä kiltiksi, hyväsydämiseksi ihmiseksi. Luuletko, että hän kaipaisi sinulta rohkaisua etäisyyden ottoon?

Ritva: Varmasti kaipaisi. Aion tukea häntä. Osan videopuhelustamme hän on ehtinyt kuunnella.

Taina: Sinulla on varmaan jo ennestään hyviä keinoja hänen tukemisekseen?

Ritva: On. Kun hän haluaa käydä läpi siskon puheita, sanon aina, että puhutaanko tämä läpi ja siirrytään sitten ihan muihin aiheisiin.

Taina: Mietitään hetki tulevaa. Sitten kun tämä asia ei enää vaivaa, mitä on tullut tilalle?

Ritva: Oma rauha ja se, että kälyn aiheuttamat ikävät yllätykset ovat loppuneet.

Taina: Jos katsot tätä tavoitetta asteikolla 0–10, kuinka pitkällä kohti rauhaa mielestäsi olet?

Ritva: Seiskassa, koska pystymme taas nukkumaan ja miettimään muutakin.

Taina: Hyvä. Mikä voisi olla seuraava askel?

Ritva: Voisimme pyytää, että toinen sisko ei enää kertoisi meille kälyn puheita. Mutta mitä meidän pitäisi tehdä katkenneille sukulaissuhteille? Mieheni kärsii niistä. Pitäisikö kälyn väitteet puida heidän kanssaan vai ei?

Taina: Käännän tämän kysymykseksi: Mikä sukulaissuhteissa on teille tärkeintä ja parasta?

Ritva: Se, että saisi mennä kylään ja jutella niitä näitä kuin ennen. Niin me taidammekin tehdä. Siitä mieheni tulisi todella onnelliseksi.

Ritvan nimi on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi. Jutussa käytetään termiä narsisti, vaikka siinä puhutaan yleisemmin ihmisestä, jolla on narsistisia piirteitä. Termiä ei käytetä diagnoosina.

Vapaudu myrkyllisestä suhteesta

1. Keskity omaan elämään

Narsistin uhri kasvaa selviytyjäksi, kun hän päättää hakea apua. Hänestä tulee kukoistaja sitten, kun hän alkaa elää omaa elämäänsä ja jättää sekä uhrin että selviytyjän roolit taakseen.

2. Pura asioita paperille

Narsistin kanssa kertyy paljon kummallisia tilanteita. Kirjoita niistä muistiinpanoja ja pura omia tunteitasi paperille. Kirjoittamalla saat tilanteisiin etäisyyttä.

3. Päästä irti draamasta

Narsistille elämä on peliä ja draamaa, johon uhrikin voi jäädä koukkuun. Siksi omien elämänarvojen miettiminen on kaiken a ja o. Mikä sinua kiinnostaa, inspiroi ja mitä arvostat? Se on myös itsensä tervettä haastamista.

Lukuvinkki: Jenni Kiviniemi: Hyvästit narsistille – tervetuloa oma elämä (Kirjapaja 2020).

Taina Risto

on ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Terapia auttaa asiakasta löytämään vahvuutensa ja voimaan paremmin. Painopiste on nykyisyydessä ja tulevaisuuden toiveissa, ei menneisyydessä. Terapia kestää yleensä 1–10 käyntiä.

Haluaisitko mukaan Terapiassa-sarjaan? Kerro tarinasi lyhyesti ja ilmoittaudu mukaan tästä.

Kommentoi +