Psykoterapeutti, sosiaalipsykologi Saara Kinnunen tapaa vastaanotollaan monia epämääräisesti uupuneita, masentuneita tai ahdistuneita keski-ikäisiä asiakkaita. Heidän sisintään jäytää paha olo, jolle on vaikea löytää syytä.

Kun Kinnunen kyselee lapsuudesta, asiakkaat kuvailevat perhettään tavalliseksi. Mutta kun he pohtivat asiaa, lapsuudenkotiin on sittenkin liittynyt pelkoa ja häpeää. Paljastuu, että isäsuhde on ollut vaikea.

–Huono isäsuhde alkaa tyypillisesti oirehtia keski-­iässä, Kinnunen kertoo.

Tiedetään, että lapsi tekee kaikkensa, jotta löytäisi yhteyden vanhempaansa. Samaa tekee aikuinen lapsi, joka etsii yhteyttä niin kauan kuin molemmat elävät, sanoo perhe- ja seksuaaliterapeutti Pekka Hämäläinen.

Hyvä uutinen on, että isäsuhteelle voi aina tehdä jotain. Voit saada rauhan, vaikka isä olisi jo kuollut.

– Isäsuhteen käsittely on vaikea tie, mutta se kannattaa käydä. Palkinnot ovat ruhtinaallisia, Hämäläinen lupaa.

Palaa muistoissasi lapsuudenkotiisi. Oliko isä läsnä? Saitko paistatella hänen hyväksyvän katseensa alla?

Monen keski-ikäisen lapsuudessa isä teki töitä ja oli paljon poissa kotoa. Hän ei leikkinyt saati ottanut syliin. Moni sodan traumatisoima isä myös joi liikaa.

Molemmat vanhemmat ovat tärkeitä lapsen itsetunnon kehittymiselle, mutta eri tavoin. Äiti on tyttärelle samaistumisen kohde.

– Jos äiti pärjää, tytär ajattelee, että minäkin pärjään. Mutta jos äiti hokee, että ei tule mitään, täytyy olla vahva tytär, jotta uskoo, että kyllä tulee, Kinnunen sanoo.

Isä taas on kuin peili, josta tytär katsoo, millainen on naisena. Voiko minusta tykätä?

Isän tytöt näyttävät jopa menestyvän urallaan muita paremmin. Jos isä ottaa mukaan puuhiinsa, kannustaa ja luottaa, tytär oppii uskomaan taitoihinsa ja onnistuu.

Isäsuhteen merkitys kirkastuu kokonaisuudessaan vasta aikuisena. Vaikutus näkyy niin työssä kuin rakkaudessa.

Pohdi, etsitkö muiden hyväksyntää. Annatko itsellesi luvan tavoitella tärkeitä asioita vai luovutatko herkästi? Vastauksesi voivat juontaa isäsuhteesta.

Jos isä on jäänyt etäiseksi, tytär voi kokea epäonnistuneensa. Seurauksena voi olla itsetunto-ongelmia.

Huono itsetunto voi näkyä hyväksynnän hakemisena, muiden miellyttämisenä, suorittamisena ja loppuun palamisena – tai siinä, ettei yritä tarpeeksi.

– Varsinkin naisissa on hirveästi alisuoriutujia, jotka eivät osaa tuoda kykyjään esiin. Se voi kummuta siitä, ettei isä ole luottanut niihin, Kinnunen sanoo.

Jos isää ei ole ollutkaan, lapsi saattaa Kinnusen mukaan virheellisesti uskoa, ettei hänellä kuulukaan olla isää. Asia voi vaikuttaa ajatteluun laajemminkin.

– Tytär voi vielä aikuisenakin ajatella, ettei hänelle kuulu hyvä opiskelupaikka, kumppani tai onnistuminen elämässä. Hän ei osaa pitää kiinni itselle tärkeistä asioista vaan antaa periksi, Kinnunen sanoo.

Kinnunen on havainnut, että jotkut korvaavat isän puutetta testaamalla viehätysvoimaansa eri kumppaneihin. Alemmuudentunne vaikuttaa seksielämäänkin. Voi olla vaikea luottaa, että toinen oikeasti haluaa.

Kinnusen mukaan toiset taas pariutuvat hyvin nuorena ja etsivät kumppanista isän korviketta.

– Osa saattaa tarrata kiinni puolisoon, vaikka ei olisi niin ihastunutkaan. Tällaisia suhteita solmitaan yhä.

Nykyperheet ovat monimuotoisempia. Isättömyys ei välttämättä enää leimaa nykylasta kuten ennen.

Vaikeat tunteet täytyy kaivaa ulos, jotta niitä voi käsitellä. Jos isä elää, kannattaako puhua hänen kanssaan?

Kinnusen mielestä asioita on hyvä työstää ensin yksin.

– Aina voi kokeilla kepillä jäätä, mutta on hyvä suojella itseään siltä, että isä taas hylkää.

Kinnunen kannustaa kirjoittamaan isälle. Kirjeessä voi kertoa, mitä on kaivannut ja mihin pettynyt. Älä kuitenkaan lähetä kirjettä.

Jos isä on kuollut, Hämäläinen neuvoo lukemaan kirjeen ääneen isän haudalla ja kuvittelemaan, että isä kuulee sinut. Lukemisen jälkeen kirjeen voi polttaa.

– Näin tarina isän kanssa sulkeutuu. Voit kuvitella, että isä nyökyttelee hyväksyvästi pilven reunalla.

Jos tuntuu, että suhde aiheuttaa ahdistusta ja masennusta, terapiasta voi olla hyötyä. Kun pääset käsiksi kiukkuun, teet tilaa surulle. Sillä on parantava voima.

– Anna itsellesi myötätuntoa. Kerro tarinasi. On tärkeää tulla kuulluksi, Kinnunen kehottaa.

Pekka Hämäläinen on kulkenut pitkän tien oman isäsuhteensa käsittelyssä. Pojilla isäsuhde vaikuttaa omanarvontuntoon. Yhteiset jutut isän kanssa saavat pojan tuntemaan itsensä tärkeäksi.

Hämäläisestä tuntui aina, ettei isä hyväksynyt häntä, vaikka hän jopa opiskeli papiksi tämän mieliksi. Isä oli ehdoton, tiukka ja huonotuulinen kotona. Jos Pekka oli isän kanssa eri mieltä, tämä loukkaantui.

– Mistään ei pystynyt puhumaan avoimesti. Opin keskustelemaan asioista vasta aikuisena.

Isä nostatti pintaan vahvaa aggressiota, kun Hämäläinen aikuistui. Kun hän vieraili perheensä kanssa vanhemmillaan, hän makasi lamaantuneena sohvalla eikä kyennyt ottamaan osaa keskusteluun.

Jos isä kuolee, kun on itse ollut lapsi, suru ja kaipaus saattavat iskeä vasta aikuisena.

Saara Kinnunen menetti rakkaan isänsä yhdeksänvuotiaana. Isän ikävä iskee välillä edelleen.

– Olen surrut, ettei isä ole ollut tärkeissä juhlissani. Kaipasin häntä ylioppilasjuhlissa ja saattamaan alttarille häissäni. Hän olisi iloinnut lasteni kastejuhlista.

Kun isäsuhdetta on saanut käsitellä rauhassa, tulee päätöksen hetki: jääkö suruun ja kenties katkeroituu, vai antaako isälle anteeksi?

Kun päästää irti asioista, joille ei voi mitään, vapautuu valtavasti energiaa. Anteeksi antaminen voi kuitenkin tuntua mahdottomalta, jos isä on vaikka hylännyt.

– Osa seisoo tienhaarassa hyvinkin kauan. Sovinnossa auttaa ajatus, että vaikka annan isälle anteeksi, en hyväksy hänen toimintaansa, Kinnunen sanoo.

Sovinnon teko ei vaadi isän kohtaamista. Kummankaan ei tarvitse osoittaa katumusta. Riittää, että haluaa päästää irti ja tehdä sen itsensä vuoksi. Oma mieli voi luoda uuden suhteen, vaikka isää ei enää olisi.

Kinnusen mukaan moni odottelee turhaan anteeksiannon tunnetta, jota ei koskaan tule. Ensin pitää todella tahtoa antaa anteeksi.

– Nykyinen neurotiede painottaa, että olemme, mitä ajattelemme. Kun ajattelee tiuhaan, että haluaa antaa anteeksi, aivot tekevät sille tilaa. Jossain vaiheessa huomaa, etteivät vaikeat asiat palaa mieleen yhtä usein, Kinnunen kuvailee.

Pekka Hämäläinen joutui pettymään pahasti ennen kuin osasi päästää irti isänsä miellyttämisestä. Hän rakensi perheelleen talon ja toivoi, että uurastus ja lopputulos tekisivät isään vaikutuksen. Niin ei käynyt.

Hämäläinen romahti ja päätti, että nyt riittää.

– Se oli suuri voimaantumisen hetki. Oivalsin, etten koskaan saa sitä hyväksyntää, jota olin toivonut. Otin vastuun omasta elämästäni ja lopulta annoin anteeksi.

Vaikka suhde olisi ollut vaikea, kaikista löytyy jotain hyvää. Mikä isässä oli ihanaa? Millaisia mukavia yhteisiä hetkiä muistat? Näiden muistelu ruokkii myönteisiä tunteita ja auttaa uudenlaisen suhteen luomisessa.

Hämäläinen muistaa, kuinka isä otti hänet joskus syliin ja heijasi keinutuolissa, kun uni ei tullut.

– Moni tykkäsi isästä. Hän kävi katsomassa naapuruston vanhuksia ja osasi myös hullutella. Tällaiset muistot häipyivät, kun kuva isästä painui mustan puolelle.

Jos hyvät hetket ovat hakusessa, Hämäläinen neuvoo etsimään niitä vanhoista perhealbumeista.

– Valokuvat ovat voimauttava muistojen pankki.

Saara Kinnunen sanoo, että isä kannattaa kohdata neutraalisti tai myönteisen kautta, ei syyttävästi.

– Voi vaikka pyytää isää kuvailemaan, millainen tytär oli lapsena. Isä saattaa itse huomata tarinassaan ymmärtämättömyytensä. Hänen ei tarvitse osoittaa paljoakaan katumusta, kun aikuisen lapsen sydän jo sulaa. Virheiden myöntämisellä on parantava vaikutus.

Tärkeintä on saada itselleen rauha. Lämminneet välit isän kanssa voivat olla hyvä bonus.

Mitä sinulle kuuluu, isä kysyi Hämäläiseltä sairaalassa kaksi kuukautta ennen kuolemaansa vuonna 2000.

Se oli ensimmäinen kerta, kun isä osoitti kiinnostusta poikaansa kohtaan. Pekka Hämäläinen oli tuolloin viisikymppinen kolmen lapsen isä.

– Oli todella tärkeää, että sain isäni kanssa pienen hyvän jakson, ennen kuin hän kuoli, Hämäläinen sanoo.

Miksi isä ei osoittanut rakkautta, kannustanut tai ollut läsnä? Miksi juuri isä jää monelle mysteeriksi?

Ihminen on sukuperimänsä vanki. Henkinen perintö voi kaivaa kuoppia tai tuupata kohti unelmia.

– On tärkeää ymmärtää, että isä on vain yksi lenkki sukupolvien ketjussa. Kun tämän tiedostaa, on helpompi ymmärtää ja antaa anteeksi, Hämäläinen sanoo.

Moni kantaa mukanaan sotien perintöä. Rikkinäiset miehet siirsivät vaikenemisen, työntekoon heittäytymisen ja etäisyyden jälkipolville. Lapset luulivat, että isän omituinen käytös on heidän syytään.

– Ketjun voi katkaista vain, jos tuo perhesalaisuudet päivänvaloon eikä enää vaikene, Hämäläinen sanoo.

Pureudu isäsi elämään ja suvun historiaan. Onko niihin kuulunut menetyksiä ja tukahdutettuja tunteita?

Kun isä kuoli, Hämäläinen alkoi tutkia Sulo-isän elämänkaarta. Isä menetti kolme sisarusta sekä oman poikavauvansa. Isänisä oli ankara kasvattaja.

Vaikka Hämäläinen on saanut isäsuhteen käsittelyyn terapiaa ja päättänyt, ettei siirrä isänsä mallia omille lapsilleen, ei hän ole siinä aina onnistunut. Silloin Hämäläinen tarttuu liikaa kielteisiin asioihin. Reagointi tulee esiin tiedostamatta, usein väsyneenä.

– Äskettäin hermostuin lapsenlasteni sekoiluun julkisella paikalla. Sulo-isä se sieltä taas pyrki esiin.

Nuoret isät elävät aivan erilaisessa ympäristössä kuin omat isänsä. Muuttuuko isyys merkittävästi?

– Isät viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa. Voi olla, että isän ja äidin merkitys tasapainottuu, Kinnunen pohtii.

Hämäläinen ei usko, että laiminlyönti katoaa täysin.

– Aika tuo aina omat painolastinsa vanhemmuuteen. Nykypolvia kuormittavat kännykät.

Sovinnolla isän kanssa voi olla järisyttävät vaikutukset. Voi hyväksyä, että olen tällainen ihminen, koska minulla on tällainen historia ja tällaiset vanhemmat. Kipu ja pettymykset ovat muovanneet minusta sen, mitä nyt olen.

Kinnunen on todistanut vastaanotollaan isäsuhteen käsittelyn tuloksia. Asiakas on ihmetellyt, miten on pysynyt levollisena, vaikka isä toimi aivan kuten ennenkin.

– Kahle on katkennut. Saa elää tässä hetkessä ja luottaa siihen, että tulevaisuus tuo hyviä asioita.”

Sitaatit ovat Terve.fi:n kyselystä, joka tehtiin syyskuussa.

Lähteinä: Saara Kinnunen: Isän kaipuu (Perussanoma 2019) ja Pekka Hämäläinen: Isä ja minä (Minerva 2010)