
Kommentoiko kuviasi ärsyttävä sukulainen? Tuleeko entinen työkaveri änkkäämään rasistisia näkemyksiään fiksuun Twitter-keskusteluusi? Saatko sipulikeittokuvaasi kommentiksi ”minä en voi syödä sipulia”?
Sosiaalinen media on parhaimmillaan mainio asia. Se tarjoaa paitsi ajankulua ja viihdettä, myös hyviä keskusteluja, tietoa, oivalluksia, ideoita ja vaikkapa mahdollisuuksia oppia uutta.
Some ei kuitenkaan ole yksiselitteisen hieno paikka. Facebookissa ja Twitterissä ankeutta voivat tuottaa esimerkiksi jänkkääjät, rasistit, kasvatus- tai laihdutusneuvojen tuputtajat ja muuten rasittavat ihmiset.
Sosiaalinen media aiheuttaa tutkitusti paineita. A-lehtien hiljattain julkaiseman Naisen omakuva 2030 -tutkimuksen mukaan naiset kokevat eniten erilaisia paineita juuri sosiaalisen median kautta. Erityisen paineistavaksi tutkimuksen mukaan koetaan Instagram ja Tiktok.
Myös somejätit itse tunnistavat ongelman. Vuonna 2021 julkaistujen tietojen mukaan Facebookin sisäisissä tutkimuksissa on käynyt ilmi, että Instagram on haitallinen monien käyttäjien, erityisesti tyttöjen, mielenterveydelle.
KUVAPOHJAISISSA KANAVISSA, kuten Instagramissa ja Tiktokissa, huonoa tunnelmaa voivat tuottaa vaikkapa toisten täydellisen tyylikkäät kodit ja seesteinen vanhemmuus tai ihanan rauhallinen mutta kuitenkin tulisen romanttinen parisuhde.
Ankeaa oloa voivat tuottaa myös erilaiset ”täydelliset” kehot, joita monenlaiset kehonrakentajat, mallit, urheilijat ja vaikuttajat esittelevät.
Jos kuvavirtasi saa sinut tuntemaan riittämättömyyttä ja huonommuutta, tilanne ei ole hyvä. Yksi keino vaikuttaa siihen, millaisia ajatuksia ja tunteita oma kanava herättää, on muokata ja kuratoida siitä sellainen, että se tuottavat enemmän hyvää oloa ja oivalluksia.
ELÄMÄ ON mukavampaa, kun oma some on sellainen kuin sen haluaa olevan ja edustaa omia arvoja. Ota nämä kaksi vinkkiä käyttöösi, kun haluat tehdä omasta somestasi paremman paikan:
1. Konmarita ja piilota tilit, jotka tuottavat tuskaa
Et ole kellekään velkaa Facebook-kaveruutta tai julkisia tviittejä, joita kaikki pääsevät kommentoimaan. Voit itse valita, millaisia kehoja, ihmissuhteita ja sisältöjä vastaanotat kuvavirrassasi.
Huonoja keskusteluja ja rumia kommentteja on helpointa välttää niin, että heivaa itselle ärtymystä, ahdistusta tai surua tuottavat ihmiset pois omilta kaverilistoilta.
Jos jostain syystä on hyvä pysyä jonkun tietyn ihmisen Facebook-kaverina, voit kuitenkin piilottaa omat päivityksesi häneltä. Näin estää häntä osallistumasta keskusteluihisi. Voit myös käyttää unfollow-toimintoa, jolloin sinun näkymääsi ei tule kyseisen ihmisen päivityksiä.
Facebookissa voi myös laittaa ihmisen näkymättömiin 30 päivän ajaksi. Myös yksittäisiä kuvia voi piilottaa omasta näkymästä.
Twitterissä voit määrittää tilisi yksityiseksi, ja julkisella tililläkin voit määrittää ketkä twiittiisi voivat kommentoida. Instagramissa voit valita yksityisen ja julkisen tilin väliltä. Tiktokissa voit estää ikävät kommentit sulkemalla kommentointimahdollisuuden videostasi. Huonosti käyttäytyviä ihmisiä voi estää kaikilla alustoilla.
2. Korvaa ikävät tilit sellaisilla, jotka tuovat parempaa mieltä
Kuviin ja videoihin perustuvissa someissa kannattaa korvata ankeat tyypit kokonaan uusilla. Helpointa uusien tilien etsiminen on hastagien avulla.
Esimerkiksi Instagramissa voit laittaa hakukentässä hakusanan eteen #-merkin tai valita hakunäkymästä ”tags”-välilehden.
Jos olet kiinnostunut feministisistä tileistä ja aiheista, kokeile laittaa sana hakukenttään. Instagramissa #feminismi nostaa esille esimerkiksi seuraavat käyttäjät: @fatimwdiarra, @ranttantan, @pirittahagman, @jannicabee ja @jennipupulandia.
Hakemalla #kehorauha tai #läskiaktivismi löytyy monia suomalaisia tilejä, joissa on edustettuna monenlaisia kehoja. Hakutuloksiin nousee esimerkiksi @emminuorgam @javieramarchantaedo ja @asikainenmiisa. Hastageilla sisältöä löytyy tietoiskuista huumoriin ja tyylivinkkeihin.
Yhteiskunnallisiin keskusteluihin ja pohdintoihin pääsee käsiksi vaikkapa tageilla #tasaarvo tai #politiikka. Hakutuloksista voi bongata esimerkiksi @minjakoskela, @elina.nikulainen, @amuurhonen ja @latemantyla.
Instagramissa mieluisen hastagin voi myös laittaa seurantaan, jolloin kaikki sitä käyttävät postaukset voivat nousta kuvavirtaasi. Löydät yhä monipuolisemmin seurattavia tilejä, jos kokeilet termejä suomen lisäksi muillakin kielillä.