Kauneus ja Terveys

Sarianne Hartonen kehottaa keskustelemaan rakkaiden kanssa kuolemasta: ”Puhuminen vähentää ahdistusta”

Sarianne Hartonen kehottaa keskustelemaan rakkaiden kanssa kuolemasta: ”Puhuminen vähentää ahdistusta”
Sarianne Hartosen elämä sai uuden merkityksen, kun hän alkoi ajatella sen päättymistä.
Teksti |
Kuvat |
,
Julkaistu: 16.12.2021

”Viitisen vuotta sitten isäni sai aivoinfarktin. Kun ryntäsin sairaalaan, en vielä tiennyt, että hän selviäisi. Ehdin vain ajatella, että jos minun pitää hoitaa isän kuolemaan liittyviä asioita, en tiedä yhtään, mistä aloittaa.

Keski-ikäiseksi ihmiseksi minulla on ollut vain vähän isoja menetyksiä. Perheelläni ei ole ollut tapana käydä haudoilla eikä meillä ole muitakaan perinteitä edesmenneiden muistamiseen.

Tieto helpottaa

Kun läheinen kuolee, omaisten pitää hoitaa paljon asioita. Silti niistä puhutaan aika vähän. Julkisesti kuolemasta puhuvat vain asiantuntijat ja suuren menetyksen kokeneet.

Kuolema on vaikea aihe, mutta konkreettinen tieto helpottaa tuskaa. Tajusin tämän, kun kirjoitin kirjan kuolemaan liittyvistä käytännön asioista.

Selvitin esimerkiksi sen, mihin ihmiset todennäköisimmin kuolevat. Tilastot olivat lohdullisia. Suuri osa meistä kuolee vanhana.

Puhu, se vähentää ahdistusta

Moni haluaa olla hienotunteinen eikä ota läheisten kanssa puheeksi sitä, kuinka tai minne he toivovat tulevansa haudatuksi.

Kuitenkin mitä arkisemmin kuolemasta pystyy puhumaan, sitä paremmin on perillä läheistensä toiveista ja sitä varautuneempi on.

Puhuminen vähentää ahdistusta. Hahmotonta ja pelottavaa asiaa voi edes jollakin tavalla käsitellä.

Sairaus, kärsimys ja kuolema kuuluvat elämään. Kun sen hyväksyy, elämästä tulee merkityksellisempää. On entistä helpompaa jakaa vaikeita asioita ja ottaa osaa toisten suruun.

Arvosta arjen iloja

Tärkeysjärjestykseni on muuttunut, kun olen miettinyt kuolemaa. Olen kouluttautunut saattohoidon vapaaehtoiseksi ja ymmärtänyt sen, ettei minun kannata lykätä asioita, jotka haluan tehdä.

Jokaista päivää ei voi elää kuin se olisi viimeinen, mutta yritän muistaa arvostaa pieniä, arkisia iloja: sitä, että kykenen menemään kävelylle, keskustelemaan ystävän kanssa tai halaamaan puolisoa.

Kirjan tekemisen aikana moni ihminen on menettänyt läheisiä, myös oma perheeni.

Silmäni ovat avautuneet sille, kuinka yksin moni jää menetystensä kanssa. Ensimmäisinä viikkoina ihmiset muistavat, mutta sen jälkeen keskustelu vaikeutuu. Tuttava saattaa väistää kadun toiselle puolelle, koska ei pysty kohtaamaan surevaa.

Joskus jo sairastuminen on niin vaikea asia, että kaverit vähentävät yhteydenpitoa.

On lopulta sama, vietkö kukkia tai lasagnea.

Sururauhan saa unohtaa

Unohda sururauha. Jos et tiedä, mitä sanoisit läheisensä mennettäneelle, voit aina kysyä häneltä, onko jotain, mitä voisit tehdä.

On lopulta sama, vietkö kukkia tai lasagnea, soitatko vai kutsutko hänet kahville, kunhan huomioit menetyksen jotenkin.

Välittäminen voi olla vaikka toisen pihan kolaamista, jos satut tietämään, että lumen luoja on lähtenyt.”

Sarianne Hartonen

on 42-vuotias tietokirjailija ja saattohoidon vapaaehtoinen. Häneltä ilmestyi juuri Kuolevaisen käsikirja (Otava).

Kuvateksti: kuvitus istock ja jonne räsänen/otava

Kommentoi +