Metti Vuosku, 33, on sanataideohjaaja, joka kirjoitti Anette Siilin kanssa Aikuisten leikkikirjan (Tuuma-kustannus 2020).
"Ohjasin kerran luovaa kirjoittamista luentosalilliselle ihmisiä. Kurssi oli osallistujille pakollinen, ja tarkoitus oli kirjoittaa, lukea tekstejä ja keskustella.
Pohjustin kirjoitustehtävän ja annoin kurssilaisille luvan aloittaa – mutta mitään ei tapahtunut.
Koko nelituntisen aikana kukaan ei kirjoittanut riviäkään.
Annoin tehtäviä ja höpöttelin, vaikka kyllä siitä tuskanhiki tuli. Minun oli hyväksyttävä, että tämä menee nyt näin.
Pystyin ottamaan tilanteen melko kevyesti, sillä olen opetellut eroon turhasta häpeästä.
Moni pelkää naurunalaiseksi joutumista. Olen oivaltanut, että mitä röyhkeämmin menee omaa häpeäänsä kohti, sitä mukavampaa elämästä tulee.
Kun päästää irti häpeän pelosta, usein huomaa pelänneensä aivan turhaan. Ja mikä parasta, tuntematonta kohti menemisestä voi jopa oppia tykkäämään.
Häpeästä irrottautuminen ei ole helppoa, mutta minulla on siihen ihana keino: leikki.
Tarvitsemme leikkiä vastavoimaksi kriiseille ja arjen harmaudelle. Moni ajattelee, että koko ajan pitäisi tehdä jotain hyödyllistä.
Leikki ei ole hyödyllistä eikä sen pidäkään olla, mutta siitä seuraa hyvien asioiden kierre.
Tärkein seuraus on ilo. Kun leikin jännitys purkautuu, syntyy iloa. Vaikka se on meille elintärkeää, ilo on aliarvostettu voimavara.
Leikkiminen vapauttaa. Jo siitä, että rohkenee kokeilla, seuraa heti onnistumisen kokemus, joka innostaa taas kokeilemaan uusia asioita.
Leikin avulla voi käsitellä kipeitäkin muistoja, tunteita ja pelkoja. Esimerkiksi Palkintogaala-leikki valjastaa kipeät muistot selviytymispalkinnoksi. Minut on palkittu teinivuosista selviytymisestä.
Kun kankeat arkinaamarit riisutaan, annetaan mahdollisuus jollekin uudelle. Leikin tilassa ollaan yhdessä yhdenvertaisesti uuden kokemuksen äärellä. Kokemus tuo ihmisiä lähemmäs toisiaan.
Kaveripiirini juhlissa olin pitkään pelätty vieras. Moni vierastaa leikkejä ja silti ehdotan niitä.
Monissa illanistujaisissa tehdään asioita, joita voi tehdä yksin: vilkuillaan kännykkää tai vaikka urheilua televisiosta. Nyt ystäväni ovat jo tottuneet, että tulen leikki taskussa.
Leikkiä ei voi pakottaa, mutta se on aina mahdollisuus johonkin, eikä koskaan uhka.
Sen voi aloittaa ihan pienestä, kun on vaikka jumissa automatkalla tai odottaa bussia.
Tyypillisenä päivänä leikki on mukana elämässäni aamusta alkaen. Se on tekoja mutta myös kepeä asenne. Heitän koiralle pallon, laitan huulipunaa ja puen keltaisen mekon, joka tuo itsevarmuutta.
Leikki on turvallinen tapa oppia uutta itsestään ja muista: mihin sanansäilä taipuu sanaleikissä tai mitä tutuista paljastuu Kumman kaa -leikissä.
Usein lopputuloksena on vapautunut nauru."
