Samin ääni saa pään pyörälle ja hänen hymynsä valaisee päivän. Samista huokuu lämpöä, jota kaikissa miehissä ei ole, eräs Eevan lukija perustelee Suomen seksikkäimmän miehen valintaa.
Eevan lukijaäänestyksen selkeällä äänivyöryllä voittanutta Sami Kurosta, 44, kuvaillaan sympaattiseksi, itsevarmaksi ja ammattitaitoiseksi juontajaksi, jolla on tunneälyä.
”Ihan tässä mies häkeltyy. Voisinko saada imartelevat kommentit kirjallisena huonojen päivien varalle”, hämmentynyt voittaja kysyy ja virnistää perään.
Matala ääni on 29 vuotta radiossa työskennelleen Sami Kurosen tavaramerkki. Suomipop-kanavalla Popstudiota luotsaavan miehen puhe soljuu verkkaiseen ja rauhalliseen tahtiin. Kuulijalle se on kuin muistutus siitä, ettei tässä ole kiire minnekään.
”Ihmisen ääni on yllättävän paljastava. Radiossa ei pysty teeskentelemään, vaan siellä on uskallettava heittää itsensä peliin. En minä kyllä jaksaisi mitään roolia vetääkään”, Sami tunnustaa ja jää pohtimaan seksikkyyden olemusta.
”Koen, että seksikkyys ja karisma syntyvät ihmisen persoonasta, eivät lihaksista tai muista ulkoisista ominaisuuksista. Hurmaannun itsekin naisista, joilla on läsnäolon kyky. Pysähtymisen taito on kaiken säntäilyn ja kännyköiden tuijottamisen keskellä valloittavaa.”
Roisit naiset
Television voiman Sami Kuronenkin on kokenut. Niiden kymmenen vuoden aikana, joina Sami on juontanut ohjelmia Unelmien poikamies, Toisenlaiset äidit ja Temptation Island, kiinnostus pitkänhuiskeaa miestä kohtaan on vain kasvanut.
Rohkeimmin kontaktia ottavat iäkkäämmät naiset.
”Naiset voivat olla suustaan roiseja ja ilmaista toiveensa aika suoraan, mutta en ole siitä koskaan loukkaantunut. Olen pystynyt kääntämään heitot huumoriksi niin, ettei toinen osapuoli ole tullut ikävällä tavalla torjutuksi. Tai näin ainakin toivon.”
Seksuaalista häirintää vastaan viime vuonna syntynyttä Me too -kampanjaa Sami pitää tärkeänä, mutta maailmanlaajuinen ilmiö on myös mietityttänyt häntä.
”Olen ehdottomasti kaikenlaista ahdistelua ja häirintää vastaan, mutta jossain vaiheessa keskustelu äityi niin mustavalkoiseksi ja vihamieliseksi, että pelkäsin sen kääntyvän kampanjaa vastaan”, hän tunnustaa.
Missä menee raja?
Sami arvelee, että kohun jälkeen moni suomalainen on entistä enemmän hukassa flirtin pelisääntöjen kanssa. Missä menee raja? Uskaltaako ottaa muihin kontaktia enää ollenkaan?
”Toivottavasti tämä ei johda siihen, että hymyilevää ja silmää iskevää vastaantulijaa pidetään automaattisesti häirikkönä, jolla on kyseenalaiset päämäärät mielessään. Minä uskon yhä, että flirtti päivässä piristää.”
Sami muistaa vieläkin kolmen vuoden takaisen kohtaamisen helsinkiläisellä kioskilla.
”Tiskin toisella puolella ollut nuori nainen katsoi suoraan silmiin ja totesi spontaanisti, että onpa sinulla kaunis hymy. Vaikka siitä on aikaa, muistan sanat yhä joka kerta, kun kuljen kyseisen kioskin ohi. Siitä tuli tavattoman hyvä mieli.”
Samanlaisia huomionosoituksia Sami haluaa antaa mielellään itsekin, vaikka myöntää tulleensa varovaisemmaksi.
”Näinä aikoina ei ihan kenelle tahansa naiselle uskalla mennä sanomaan, että onpa sinulla kaunis mekko. En haluaisi, että hyvää tarkoittava ja vilpitön kohteliaisuuteni ymmärrettäisiin väärin.”
Kiekkoilija ja rumpali
Ulkonäköönsä Sami tunnustaa itsekin kiinnittävänsä huomiota. Uusia vaatteita tarttuu mukaan nettikaupoista ja matkoilta. Toisin oli nuoruudessa, jonka Sami vietti Uudessakaupungissa.
”Siellä oli kaksi vaatekauppaa, joista piti löytää jotain päällepantavaa. Siihen verrattuna Turun tarjontakin tuntui ihmeeltä.”
Erityisesti mieleen ovat jääneet laivaristeilyt Tukholmaan, jonka kaduilla trendikkäät ruotsalaismiehet viilettivät tyylikkäinä ja huoliteltuina.
”Muistan, kun katselin silloin kulahtaneita farkkujani ja rähjäisiä t-paitojani ja tunsin itseni homssuiseksi. Suomalaiset olivat pukeutumisessa valovuoden päässä ruotsalaisista, mutta nykyään meidän ei enää tarvitse hävetä tyyliasioissa.”
Samin elämää määrittelivät nuorena pitkään rummut, bändiharrastus ja jääkiekko. Korvalappustereoissa soivat Dingo, Kiss ja Bon Jovi, joista kolme vuotta nuorempi pikkuvelikin tykkäsi.
”Uusikaupunki oli melkoinen lintukoto. Toki meillä oli tietyt pelisäännöt ja kotiintuloajat, mutta muilta osin äiti ja isä antoivat meille paljon vapautta. Se oli viisas teko, sillä halusimme olla myös luottamuksen arvoisia”, Sami kiittää.
"Isä on ollut minulle läheisempi"
Ensimmäinen mullistava elämänmuutos sattui, kun Sami oli kolmentoista. Perheen uusi omakotitalo oli juuri valmistunut, kun vanhempien pitkä liitto päättyi eroon.
Sami muistaa, että äidin ja isän rakkauden loppuminen tuntui hämmentävältä.
”Olihan se siinä iässä hankala tilanne. Hain itsekin silloin paikkaani ja mietin, kuka oikein olen ja mitä haluan. Lapselle ero tarkoittaa ainakin hetkellisesti tietynlaisen perusturvallisuuden hajoamista.”
Veljeksille muutos tarkoitti myös vaikean valinnan tekemistä. Poikien piti päättää, jäävätkö he asumaan silloiseen kotitaloon isän kanssa vai muuttavatko äidin luokse.
”Halusimme molemmat veljen kanssa pysyä vanhassa kodissa ja pitää tutut huoneemme. Ratkaisu on vaikuttanut halki elämän niin, että minulla on ollut aina isän kanssa läheisemmät välit.”
"Halusin näyttää, että pärjään"
Isältään Sami sanoo oppineensa erityisesti tinkimättömän suhtautumisen työhön. Yksityisyrittäjän poika joutui ottamaan jo pienenä vastuuta hanttihommissa huoltoasemalla ja autokorjaamolla.
”Isä piti tiukkaa kuria, enkä saanut töissä minkäänlaista erityiskohtelua. Jos työpäivä alkoi kahdeksalta, paikalla oli oltava mieluummin hiukan etuajassa kuin pari minuuttia myöhässä. Silloin se tuntui niuhottamiselta, mutta nyt huomaan, että arvostan itse samanlaisia arvoja.”
Aina isä ei ilahtunut poikansa valinnoista. Kun Sami pääsi töihin Uudenkaupungin paikallisradioon ja innostui työstään niin, että päätti jättää lukion kesken, päätöstä seurasi tulinen perheriita.
”Uhosin isälle, että heti, kun täytän kahdeksantoista, muutan kotoa ja näytän, että pärjään yksin”, Sami muistaa.
Päättäväinen esikoinen piti sanansa. Viikko syntymäpäivänsä jälkeen Sami muutti omilleen, ja armeijan jälkeen matka jatkui Turkuun, josta hän sai töitä Auran Aallo -paikallisradiosta.
”Vaikka välillä oli taloudellisesti tiukkaa, en pyytänyt isältä koskaan rahaa. Tein parhaimmillaan kolmea työtä pärjätäkseni”, Sami Kuronen muistelee.
Koulujen kesken jättämistä tai ammatinvalintaansa Sami ei ole koskaan katunut. Hän ei edes muista, milloin viimeksi olisi harmittanut mennä töihin.
”Ja kyllä minä tiedän, että isäkin on ollut minusta lopulta ylpeä, vaikkei perisuomalaisena mörököllinä olekaan aina tunteitaan näyttänyt”, Sami sanoo.
Hän on tiiviisti yhteydessä myös pikkuveljensä kanssa, joka asuu perheineen Liedossa ja on ammatiltaan kokki.
”Kymmenen vuotta sitten veli sai minut innostumaan kokkauksesta ja opetti ruuanlaiton perusjutut.”
Veljekset ovat yhä läheisiä ja kyläilevät toistensa luona melko usein. Heidän tyttärillään on vain vuosi ikäeroa.
Maailman rakkain tytär
Yhdeksän vuotta sitten Sami koki elämänsä järisyttävimmän hetken, jonka jälkeen mikään ei ollut ennallaan. Kun hän otti syliinsä ensimmäistä kertaa vastasyntyneen tyttärensä, sydämen lävisti tunteiden ryöppy.
”Mietin, onko minusta siihen ja kuinka elämäni muuttuu, mutta ennen kaikkea pohdin, pystynkö olemaan hyvä isä ja kasvattamaan vauvasta onnellisen ihmisen.”
Sami muistaa vieläkin haparoivat ensimmäiset päivät synnytyslaitoksella ja erityisesti kotimatkan: liian suuriin potkuhousuihin puetun tyttären turvaistuimessaan ja itsensä hermostuneena ratin takana.
”Moottoritiellä ajoin suurin piirtein viittäkymppiä, vilkuilin vauvaa ja mietin, että kunpa nyt ei vain tapahtuisi mitään.”
Nyt Oona on jo reipas koululainen ja isän otteet varmemmat, mutta huoli ei ole väistynyt mihinkään.
”Vanhemmuus on niin kokonaisvaltainen juttu. Toivon, että osaisin antaa lapselle mahdollisimman hyvät eväät elämään niin, että hän varmasti pärjää.”
"Podin avioerosta huonoa omatuntoa"
Lapsuudenkodistaan Sami huomaa siirtäneensä omaan perheeseensä saman vastuun ja vapauden symbioosin, jonka suojissa hän itsekin varttui. Tytär saa kulkea jalkapallo-harjoituksiin ja kavereiden luokse omin päin, kunhan pitää isän ajan tasalla.
Kotona myös halataan ja jutellaan paljon.
”Kasvoin tyypillisessä 1970- ja 1980-lukujen kodissa, jossa tunteista ei puhuttu. Lapsuuteni vanhemmille sellainen jurottaminen oli jotenkin sisäänrakennettua. Silloin ajateltiin, että ei tehdä tästä nyt mitään numeroa eikä ainakaan ennenaikaisesti iloita, koska nurkan takana odottaa kuitenkin vastoinkäyminen. Sellaisesta olen itse halunnut vapautua.”
Silti Samikin on potenut huonoa omatuntoa. Kun tytär oli nelivuotias, vanhempien avioliitto päätyi eroon.
”Se otti koville, sillä koin epäonnistuneeni isänä ja puolisona. Ylipäätään pelkäsin yksin jäämistä, sillä ehdimme olla Oonan äidin kanssa yhdessä neljätoista vuotta. Olin tottunut jakamaan vanhemmuuden vastuun toisen kanssa”, Sami sanoo.
"Lapsi on opettanut rentoutta"
Nyt Sami sanoo olevansa onnellinen toimivasta yhteishuoltajuudesta. Oona asuu vuoro-viikoin isänsä ja äitinsä luona. Molemmat kodit ovat aivan lähekkäin ja vanhempien välit hyvät.
”En tiedä, saisiko tätä edes todeta ääneen, mutta nykyinen elämäntilanteemme on täydellinen. Kun Oona on äidillään, pystyn keskittymään vain omiin menoihini. Ja kun hän on minun luonani, karsin kalenterista kaiken muun ja keskitynnauttimaan yhdessäolosta tytön kanssa. Oonakin vaikuttaa tyytyväiseltä nykyiseen tilanteeseemme.”
Eniten tytär on kasvattanut isäänsä. Sami sanoo oppineensa Oonalta erityisesti hetkeen heittäytymistä.
”Lapset eivät mieti liikaa seurauksia tai sitä, mitä muut heistä ajattelevat. Tuntuu, että Oonan myötä olen itsekin muuttunut rennommaksi. Nykyään en enää murehdi niin paljon, vaan luotan siihen, että tästäkin selvitään.”
Toisenlaiset äidit -sarjaa kuvatessa Samin käsitykset hyvästä vanhemmuudesta ovat muuttuneet entistä avarakatseisemmiksi.
”Vaikka toisten perheiden kohdalla on suuria haasteita alusta asti, luonnolla on usein tapana hoitaa asiat niin, että arki saadaan pyörimään. Voin olla eri mieltä muiden valinnoista, mutta ei minulla ole oikeutta tuomita niitä vääriksi, jos kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Se on lopulta tärkeintä.”
Pettämisestä ja uskollisuudesta
Moraalikäsityksiään Sami on joutunut puntaroimaan myös Temptation Island -sarjan kuvauksissa, jossa suomalaisia pariskuntia on lähetetty paratiisisaaren houkutusten äärelle jo neljän kauden ajan.
Suosittu tositelevisio-ohjelma haastaa perinteisen avioliittomallin, jossa luvataan olla yhdessä kuolemaan saakka.
”Valehtelisin, jos väittäisin, ettei ohjelma ole vaikuttanut käsityksiini uskollisuudesta ja rehellisyydestä. Toki sarjaan on hakeutunut ääriesimerkkejä, mutta jos ihminen on televisiokameroiden edessä valmis pettämään puolisoaan, niin kuinka helppoa se sitten on oikeassa elämässä, jossa kukaan ei valvo”, Sami miettii.
Toisaalta hän sanoo arvostavansa näkemänsä jälkeen luottamusta entistä enemmän. Sen pohjalle rakentuu kaikki.
”Huomaan, että olen työssäni kehittynyt vuosien varrella melko hyväksi ihmistuntijaksi. Aistin nopeasti, onko keskustelukumppanini kiinnostunut vain itsestään vai ottaako hän huomioon myös muut. Toisen ihmisen kunnioittaminen on nykyään äärimmäisen tärkeä ja myös harvinainen taito.”
Yksinolo kasvatti itseluottamusta
Toisinaan tekee hyvää olla myös rauhassa itsekseen. Viime syksynä Sami varasi itselleen lennot Los Angelesiin ja New Yorkiin. Matka oli osa unelmalistaa, johon Sami on kirjannut viisikymmentä tavoitetta, jotka hän haluaa toteuttaa ennen kuolemaansa.
”Kun minulle ja naisystävälleni tuli viime vuonna ero, ymmärsin, että olen elänyt melkein koko aikuisikäni tauotta parisuhteessa. Olin aina haaveillut matkustavani yksin, mutten ollut koskaan uskaltanut tai ehtinyt toteuttaa reissua.”
Matka täytti villeimmätkin toiveet. Sami vuokrasi avo-Mustangin, nautti Hollywoodin maisemista, kävi legendaarisissa rokkikuppiloissa ja vietti aikaa myös Los Angelesiin osuneen pitkäaikaisen kaverinsa kanssa.
New Yorkissa reissaajan oli helppo sulautua suurkaupungin humuun, mutta illat olivat haastavia.
”Kun istuin yksin hienossa ravintolassa kynttilänvalossa, huomasin miettiväni, että olisipa kiva jakaa tämä hetki jonkun kanssa.”
Kokemuksena matka oli silti niin tarpeellinen, että Sami haluaa ottaa sen tavaksi.
”Minulle teki hyvää olla omien ajatusten kanssa, irrallaan kaikesta tutusta ja turvallisesta. Se kasvatti itseluottamusta ja antoi rohkeutta.”
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 8/2018.
