”Soittelen joskus eksäni kanssa, enkä kerro siitä nykyiselle miehelleni” – suomalaiset kertovat, kenelle valehtelevat ja missä tilanteissa
75 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo valehtelevansa joskus tuntemattomille ihmisille. Vaikeinta valehtelu on lapsille ja ystäville.
Kenelle ja missä tilanteissa sinä valehtelet? Kauneus ja Terveys teki eeva.fi-sivustolla ja A-yhteisössä kyselyn siitä, milloin ja kenelle lukijat valehtelevat. Vastaajia oli 236.
Vain 14 prosenttia tunnustaa valehtelevansa lapsilleen ja 17 prosenttia ystävilleen. Puolisolle sen sijaan valehtelee joskus joka viides ja vanhemmille, sukulaisille ja työkavereille joka neljäs.
Helpointa valehteleminen on vieraille ihmisille, joille 75 prosenttia valehtelee joskus. Viimeksi vastaajat kertovat valehdelleensa:
”Feissarille, että sähkö sisältyy vuokraan, jotta se ei alkanut tuputtaa tarjouksiaan.”
”Sukulaiselleni. Että tein töitä.”
”Ystävälle, koska ei vaan ollut varaa lähteä pizzalle.”
”Miehelleni, että rakastaisin häntä.”
”En kertonut eksälle, että petin sitä, jotta säilyisi hyvät välit erossa.”
”Totesin ryhmäliikuntatunnin päätteeksi kaverille, että ”olipas kivaa”, vaikka oikeasti oli aivan hirveää.”
Valhe vai kuitenkin totuus?
Lukijat kertovat valehdelleensa niin isoista kuin pienistä asioista. Moni kertoo kuitenkin pyrkivänsä pysymään totuudessa, koska valehtelusta jää huono omatunto.
”Harvemmin valehtelen, totuus tulee aina julki. Ennemmin olen rehellinen ja saan vihat niskaan kuin se että valehtelen, jään kiinni ja saan huonon maineen valehtelijana.”
”Olen valehdellut avioliitossa silmät suut täyteen, etten jäisi kiinni vieraissa käymisestä. En jäänyt. Hiukan näin vanhemmiten (ja muista syistä eronneena) omatunto kolkuttelee.”
”Kasvoin päihdeperheessä, jossa totuutta piiloteltiin ja valheet olivat arkipäivää. Jostain syystä omatuntoni ja oikeudenmukaisuuden tuntoni on aina ollut vahva, ja siksi voin lapsena tosi huonosti valehtelevassa ja juonittelevassa ilmapiirissä.”
”Usein kiltti rehellisyys ja hieman kaunisteltu totuus kantavat pitkälle vaikeissakin asioissa.”
”Minulla oli tosi vaikea avioero, mutta nykyään olemme eksäni kanssa ystäviä. Joskus soittelemme ja käymme yhdessä treenaamassa koiria. Tästä en voi kertoa nykyiselle miehelleni, koska hän on eksästäni, jopa vain hänen nimensä lausumisesta, ihan överimustasukkainen.”
”Sanoin ystävälle, ettei ollut nälkä, vaikka olikin. Tiesin, että hänellä on rahat tiukilla ja hän tarvitsee kaiken, minkä oli saanut kaupassa ostetuksi.”
”Olen mielestäni liian vanha ja huonomuistinen, jotta viitsin valehdella. Jos en voi kertoa asiaa, joka loukkaisi toista tai olisi valhetta, päädyn hiljaisuuteen.”
Pysy hiljaa, se on kultaa?
Moni vastaaja kertoi tilanteista, joissa ei halua valehdella muttei olla ihan rehellinenkään.
”En valehtele, mutta en kerro, paljonko omistan. Vaikka en suurrikas olekaan, niin jotain pahanpäivän varaa on. Työpaikalla on pari joka asiasta kateellista tyyppiä. Ne on niin kateellisia, että miettivät toisten kohdalla, mitä tuokin työpaikkaa tarvitsee.”
”Joskus jätän asioita kertomatta, koska en halua huolestuttaa läheisiäni. Olen ollut lääkärissä tutkimuksissa, enkä kertonut kenellekään. Onneksi ei löytynyt mitään, niin ei tarvinnut huolestuttaa vanhempia.”
”Tuttava tuli liian lähelle mukavuus- ja yksityisyysaluettani. Annoin välttelevän vastauksen estääksesi seuraavan hyökkäyksen yksityisyyttäni kohtaan.”
Lukijat kertovat, mitä he ovat oppineet valehtelusta
”Kerran valehtelin tulleeni omalla autolla, vaikken tullut. Yritin saada kilometrikorvauksen. Jäin kiinni enkä saanut edes minulle kuuluvaa puhujapalkkiota. Se oli hyvä opetus.”
”Olen oppinut, että ihminen, joka valehtelee, usein pelkää jotain.”
”Lapsena valehtelin opettajalle, että vältyin jälki-istunnolta. Huono omatunto pani tunnustamaan äidille ja sitten opettajalle. Tunne oli voimakkaan inhottava, enkä sen jälkeen muista valehdelleeni kenellekään tärkeälle.”
”En halua lyödä lyötyä. Jos ihminen on kovilla, voin kannustaa vaikka valkoisella valheella.”
”Kerroin kaverille, että olen kipeä, vaikka todellisuudessa en halunnut mennä hänen luokseen juomaan alkoholijuomia.”
”Olen kai sumuttanut itseäni niin hyvin, etten edes muista, koska olen valehdellut.”
”Toiselle ei ole pakko sanoa, että hän osti kamalan puseron, mutta ei tarvitse kehuakaan. Riittää, että tarvittaessa myöntää, että on huomannut uutuuden. Valehtelemattomuuteni on myös itsekästä: ei tarvitse muistaa, mitä on valehdellut eikä tarvitse kärsiä huonoa omaatuntoa.”
”Olen nykyisin rehellisempi itselleni ja muille. Minua on auttanut se, että olen työstänyt suhdettani häpeään ja kateellisuuteen.”
Lentoemäntä Sari Repo kertoo, milloin valehtelee:
Halu miellyttää saa välttämään totuutta
”Rehellisyys merkitsee minulle toisten kunnioittamista. Sitä, että mietin, mitä suustani päästän. Joskushan sitä sanoo nopeasti jotain ja katuu sitten, että olisi pitänyt puhua totta.
Valkoisia valheita on helppo päästellä, ja siihen liittyy miellyttämisen halua. Ei halua, että toiselle tai itselle tulee hankala olo.
Nuorempana olin herkkä konflikteille. Saatoin vain jättää sanomatta jotain, vaikka yhtä hyvin olisin voinut olla rehellinen. Joskus olin ihmissuhteissani henkisessä pinteessä, mutta en halunnut sillä huolestuttaa vanhempiani.
Aikuisena nämä tilanteet on itse selviteltävä. Niissä hetkissä kerroin puolitotuuksia.
Jokainen määrittelee vähän eri tavalla sen, milloin voi valehdella. Toinen ottaa vakavasti asian, joka toiselle oli ’vain valkoinen valhe’.
Kun kiltti oppii olemaan suorempi, siitä tulee myös aika paljon kritiikkiä.
Minulla on ystäviä, jotka ovat tosi suoria. Haluaisin osata olla samalla tavalla rehellinen. Osaan kyllä jo vetää rajoja ja voin sanoa suoraan, jos en vaikka osaa tai jaksa. Toisaalta kun kiltti oppii olemaan suorempi, siitä tulee myös aika paljon kritiikkiä.
Omien rajojen asettaminen kääntää yleensä kiltin ’joojoo totta kai käy’ -ihmisen särmikkääksi. Hän ei olekaan enää yhtä mieltä tai suostu, sanoo suoraan tai lähtee nostelemaan. Tämä nostattaa muissa suuttumusta ja luonnollisesti aiheuttaa hämmennystä.
Rehellisyys alkaa siitä, että on rehellinen itselleen – mikä on äärimmäisen vaikeaa. Helposti sitä jatkaa sellaista suhdetta tai huonoa tapaa, josta sisimmässään tietää, ettei se ole hyvä. Selityksiä piisaa. Vaatii pysähtymistä huomata ja myöntää, että valehtelee itselleen.
Rehellisyys itseä kohtaan liittyy ihmisenä kasvamiseen. Kun oppii olemaan itselleen rehellinen, voi miettiä myös päivittäisiä kohtaamisiaan rehellisyyden kautta. Se on kyllä vaikea taitolaji.
Ikävätkin asiat voi silti muotoilla niin, ettei tahallaan loukkaa toista. Vaikka totuus ei aina tunnu kivalta, usein suoraan sanovaa alkaa arvostaa enemmän.
Uskon siihen, että valheet tulevat aikanaan julki. Ja kun ne tulevat pintaan pitkän ajan päästä, se tuntuu paljon pahemmalta.
Jokaisella on salaisuutensa, mutta tärkeät asiat pitää kertoa. Ruma tykittäminen ei auta ketään, eikä siihen tarvitse pyrkiä, vaan siihen, että sanoisi vaikeitakin asioita suoraan. Nämä ovat tavoitteitani – en ole maalissa vielä.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 4/2023.
