
Miia Lappalainen seisoo jalkapallohallin tekonurmen laidalla 40 minuuttia etuajassa ennen ensimmäisiä futistreenejään. Häntä jännittää.
Treenien jälkeen hänen jalkojaan särkee ja Miia melkein itkee, innostuksesta. Laji vei hänet mukanaan ensipotkaisulta.
”Juoksin tilanteisiin antaa mennä -fiiliksellä. Se tuntui vapauttavalta”, Miia kertoo.
Ensimmäisestä futistreenistä on nyt kolme vuotta, ja siitä asti hän on pelannut Puistolan Urheilijoiden harrastejoukkueessa.
Aikaisemmin viheriö oli Miialle tuttu hänen kahden poikansa jalkapalloharrastuksen takia. Siksi hän tunsi etukäteen lajin säännöt.
”Olen se äänekäs äiti, joka seisoo kentän laidalla ja neuvoo, miten tilanteisiin pitäisi mennä.”
Miia lähti pelaamaan toisen futisäidin innoittamana, tosin hetken emmittyään. Hän pelkäsi, että pojat häpeisivät äitinsä taitoja, kävi päinvastoin.
”Pojat ovat jopa kannustaneet minua peleissä: ’Äiti, äiti, nouse ylemmäs!’”
Miia treenaa kerran viikossa ja pelaa harjoituspelejä neljä viisi kertaa vuodessa. Hän on kentällä puolustaja.
”Puolustan maalivahtiamme viimeiseen asti. Olen se, joka ottaa iskut vastaan. Aiemmin arastelin hikiliikuntaa, jossa tulee mustelmia. Nyt esittelen ylpeänä pelistä tulleita jälkiä.”
Rohkeutta ja kehuja
Olen rohkeampi kuin tiesinkään. Tämän oivalluksen harrastus on Miialle tuonut.
”Futiskentällä löysin itsestäni rämäpään. Aloitin myös laskettelun uudestaan 15 vuoden tauon jälkeen.”
Peleissä Miia eläytyy tilanteisiin ja nauttii pelin lukemisesta. Pelien jälkeen joukkue kerääntyy kiitosrinkiin.
”Jokainen kehuu vieruskaveriaan ja lopuksi kehutaan valmentajaa. Vaikka olisimme hävinneet, lähdemme kotiin aina tyytyväisinä ja kaikkemme antaneina.”
Miian kunto on noussut, sillä kentällä hän juoksee huomaamattaan useita kilometrejä.
”Lenkkeily on ollut minulle pakkopullaa, mutta pallon perässä jaksan aina juosta.”
Miia Lappalainen, 44
Työ: Kosmetiikkamyyjä ja kosmetologi
Asuu: Puistolassa Helsingissä
Perhe: Mies ja 10- ja 14-vuotiaat pojat
3 syytä harrastaa jalkapalloa
1. Saat uusia ystäviä
Jalkapallo on sosiaalinen harrastus ja samanhenkisten ihmisten kanssa vietetty aika poikii usein ystäviä. Ryhmä antaa myös positiivista painetta saapua treeneihin.
2. Koko keho joutuu hommiin
Jalkapallo on kokonaisvaltainen laji, joka kehittää kestävyyttä, nopeutta ja voimaa sekä ylläpitää näitä ominaisuuksia. Kilpailuhenkisiä viehättää se, että peleissä pääsee mittaamaan itseään.
3. Saat uusia ärsykkeitä
Pelaaminen kehittää pelinlukutaitoa eli silmät skannaavat tapahtumia ja aivot tekevät samaan aikaan nopeita päätöksiä, joita jalat toteuttavat. Tällaista aivoärsykettä ei saa tavallisessa arjessa.
Lähde: HJK:n naisten liigajoukkueen päävalmentaja Jonne Kunnas
Näin parannat kestävyyskuntoa
Suuntaa poluille
Jos peruslenkkeily ei innosta, juokse tai kävele metsässä. Moni motivoituu metsämaisemista, ja vaihtuva maasto kehittää ketteryyttä ja tasapainoa. Voit vaikka kävellä ja juosta vuorotellen
Pyöräile
Pyöräillen on helppo kehittää peruskestävyyttä matalalla sykkeellä. Hyvä mittari on lievä hengästyminen. Pyöräile puolesta tunnista useampaan tuntiin. Pitkällä lenkillä pidä välillä taukoja
Liiku vedessä
Uinti ja vesijuoksu ovat jalkaystävällisiä tapoja kehittää kuntoa. Treenaa vähintään puoli tuntia. Uinnissa myös ylävartalo pääsee tehokkaasti hommiin.
Ota sauvat esiin
Sauvakävely antaa uudenlaista tempoa kävelyyn. Myös sauvojen kanssa voi painella metsäpoluille, jolloin harjoitukseen tulee retkeilyn makua.
Kokeile suunnistusta
Kartta, kompassi ja löytämisen riemu motivoivat monia pyrähtelemään metsässä. Rasteja etsiessä tekee kestävyysharjoituksen lähes huomaamattaan.
Lähde: personal trainer ja kestävyysjuoksija Minna Syvälä
Innostuitko?
Kysy oman alueesi urheilu- tai jalkapalloseurasta, onko heillä harrastejoukkuetta. Osoitteessa nimenhuuto.com/pelaajaporssi voit syöttää oman paikkakuntasi ja ikäluokkasi, ja järjestelmä hakee sinulle alueesi peliporukat.