Yli 50 vuotta suomalaisnaisia meikannut Raili Hulkkonen: "Vastustan puuteria"
Ihmiset
Yli 50 vuotta suomalaisnaisia meikannut Raili Hulkkonen: "Vastustan puuteria"
Raili Hulkkonen on 73-vuotias meikkitaiteilija, joka saa voimaa metsästä ja vastustaa puuterin käyttöä. Mutta millaiset ihmiset saavat hänet ärsyyntymään?
Teksti

Kuvat

3.4.2020
 |
Kauneus ja Terveys

Saan voimaa

Sauvakävelen neljä kertaa viikossa tunnin lenkin ystäväni Pirkko Mannolan kanssa. Lenkkeilemme aina metsässä.

Olen rakastanut metsää lapsesta saakka, se antaa voimaa. Joskus lenkkimme päättyy yhteisen ystävän siirtolapuutarhamökille. Saatamme ottaa siellä lasilliset viiniä ja saamme mukaan kassilliset tuoreita kasviksia.

Myös perheeni, läheiset ystäväni ja ihanat asiakkaani antavat virtaa. Olen aina ollut työnarkomaani enkä juuri pidä vapaapäiviä paitsi lomilla.

Aion tehdä töitä niin kauan kuin niitä riittää. Sukellan mielelläni uuteen. Rakastan sitä, että saan opastaa tavallisia naisia. Hyvä meikki antaa potkua. Itselleni ei sovi luonnollinen tyyli, joten piirrän silmiin kunnon rajaukset ja käytän punaista huulipunaa.

Ärsyynnyn

Minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka heräävät myöhään. Itse käyn nukkumaan kello 23 ja herään kello 4.30–7.

Aamut ovat jumalasta eli ihania! Heräämisessä ei ole mitään ihmeellisiä. Ottaa vähän enemmän vitamiineja, niin jaksaa.

Lennän paljon työni vuoksi. Minua ärsyttävät ihmiset, jotka jäävät lentokoneen käytävälle tien tukkeeksi, kun laittavat laukkujaan pitkään matka­tavaralokeroihin. Se on ajattelematonta. Varsinkin kotimaan pienillä kentillä muut odottavat sen ajan ulkona kentällä säässä kuin säässä. Samaan ilmiöön törmää naistenvessoissa: ei mennä perille asti odottamaan vaan tehdään sumppu ovensuuhun.

Opin

Olen meikannut suomalaisnaisia yli 50 vuotta. Kun ikää tulee, vähän tummempi meikkivoide sopii useimmille paremmin kuin geishamaisen vaalea. Olen myös puuterin vastustaja! Sitä tarvitaan hyvin harvoin.

Rakastan elämää enkä ajattele kuolemaa. Sairastin 14 vuotta sitten rintasyövän, mutten pelännyt. Ymmärsin, että syöpähoito etenee kuin juna ja on Suomessa hyvää.

Elämässä kannattaa olla aktiivinen ja vaikuttaa siihen, mihin pystyy.

Olen etsinyt itselleni luottolääkärit, joille voin soittaa tarvittaessa. Kun eteen tulee huolia, psyykkaan itseni olemaan postiivinen.

Raili Hulkkonen

73-vuotias yrittäjä ja meikkitaiteilija. Tämän lisäksi Hulkkonen kouluttaa ja luennoi. Raili on myös monen julkisuudenhenkilön ja tv-sarjan luottomeikkaaja.

Koti on Espoossa. Perheeseen kuuluu yksi lapsi ja kolme lapsenlasta.

Naviterin ­By Raili -meikki­sarja tuli myyntiin lokakuussa 2019.

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 13/2019.

Kommentoi +