Kun poliisi Tiina pahoinpideltiin kotipihallaan, hän ei enää uskaltanut lähteä kotoaan: ”Pimeällä en liikkunut lainkaan”
Kun poliisi Tiina joutui väkivallan kohteeksi kotipihallaan, hän ymmärsi, miltä pelko tuntuu. Toivuttuaan hän ryhtyi valistamaan syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.
Lyö sitä, lyö sitä kunnolla! Tiina kuulee kannustushuudon vierestään. Samalla teleskooppipampun iskut osuvat häneen. Tiina pyristelee pois lyöjän ottesta, mutta sitten huutaja kaataa hänet maahan. Tiina jää hänen alleen. Alkaa paini.
Pian kuuluvat hälytysajoneuvojen äänet. Hyökkääjät pakenevat alkusyksyn hämärään iltaan.
Tiina tuntee adrenaliinin virtaavan. Hän nousee seisomaan kylmästä, kosteasta maasta. Korvissa kohisee ja hengitys puuskuttaa. Hänestä tuntuu, että hän olisi valmis juoksemaan maratonin ja voittamaan kaikki.
Pahoinpitelystä on nyt kaksi vuotta. Tilanne sai alkunsa, kun poliisina työskentelevä Tiina vilvoitteli vapaailtana saunan jälkeen kerrostalokotinsa parvekkeella. Hän huomasi pihalla epämääräisen kaksikon.
”Minusta alkoi tuntua, etteivät he ole hyvällä asialla. Kuuntelin vaistojani ja päätin lähteä tarkistamaan tilanteen. Pyysin mukaan toisen ihmisen turvaksi.”
Tiinan epäilys osui oikeaan. Kaksikko oli murtautumassa varastoon, ja Tiina yllätti tekijät itseteosta. Murtautujat lähtivät karkuun. Tiina säntäsi perään. Hänen ainoa ajatuksensa oli, että varkaat on pysäytettävä.
”En ajatellut turvallisuuttani. Mielessäni oli vain, että väärintoimijat täytyy pysäyttää.”
Myöhemmin Tiina tajusi tilanteen vaarallisuuden.
”Olisin voinut saada vaikka puukosta. On yleistä, että uhkaavat henkilöt kantavat mukanaan teräasetta.”
Ensimmäiseksi pahoinpitelyn jälkeen Tiina soitti pikkusiskolleen. Sisarilla on aina ollut lämpimät ja läheiset välit. Tiina tiesi, että sisar osaisi valita oikeat sanat, ymmärtäisi.
”Sain sanotuksi, että minut on pahoinpidelty. Sen jälkeen puhkesin itkuun. Hänen myötätuntonsa herätti minut siihen, mitä oli tapahtunut.”
”Ymmärsin, millaista on tuntea pelkoa. Se oli minulle uusi tunne.”
Paikalle saapunut kollega näki Tiinan vammat ja tunnetilan: ruhjeita, verta vuotavia haavoja, turvotusta ja järkytystä. Hän ohjeisti Tiinan lääkäriin ja pysymään pari päivää sairausvapaalla.
Vaikka fyysiset vammat jäivät vähäisiksi, henkiset vauriot olivat suuremmat.
”Ymmärsin, millaista on tuntea pelkoa. Se oli minulle uusi tunne.”
Tiina linnoittautui sisälle asuntoonsa. Aiemmin aktiivinen nainen lojui sohvallaan eikä lähtenyt edes kahden koiransa kanssa perinteisille, pitkille juoksulenkeille.
”Kävin vain nopeasti pihalla ulkoiluttamassa koirat ja kipitin äkkiä sisään.”
Ääni rappukäytävässä, oven kolahdus tai postin tipahtaminen luukusta sai Tiinan sydämen hakkaamaan.
”Pimeällä en liikkunut lainkaan, ja jos oli pakko, seisoin vain katulampun valokeilan alla. Muutin reittiäni töihin, kauppaan ja kaupungille, jotta minusta ei jäisi jälkiä eikä minua voisi seurata. Halusin olla koko ajan näkyvällä paikalla.”
”Yritin olla selviytyjä ja vahva.”
Tekijät saatiin kiinni nopeasti, mutta se ei Tiinan pelkoa liennyttänyt. Vasta kun hän pääsi puhumaan vapaaehtoistyötä tekeville kriisityöntekijöille, pelko antoi periksi.
”Psykologille olisin päässyt vasta reilun kuukauden kuluttua tapahtuneesta. Onneksi osasin kysyä apua vapaaehtoisjärjestöltä ja pääsin puhumaan jo seuraavana päivänä yhteydenottoni jälkeen.”
Tiinan mukaan avun pyytämisen kynnys oli matala, sillä hän tiesi, että hänen olisi voitettava pelkonsa eikä hän pystyisi siihen yksin. Hän ymmärsi, että ammattilaiset ja vapaaehtoiset osaavat purkaa kriisitilanteissa syntyneitä tunnelukkoja.
”Sen verran kiertelin avunpyynnössä, etten soittanut, vaan lähetin sähköpostin. Yritin olla selviytyjä ja vahva.”
Töihin Tiina palasi kolme päivää pahoinpitelyn jälkeen. Pelot eivät vaivanneet töissä, sillä siellä hänellä oli työpari ja työrooli.
sisupussi, terrieri. Noilla sanoilla ystävät ja työkaverit kuvailevat Tiinaa. Noin 160-senttinen nainen vastaa päivätyössään poliisina järjestyksenvalvonnasta. Hän siis seuraa ja valvoo kotikuntansa katujen turvallisuutta, puuttuu uhkaaviin tilanteisiin ja kohtaa ihmisiä. Lisäksi hän työskentelee rikosten ennaltaehkäisevässä työryhmässä.
”Entistä useampi kohtaamamme ihminen on sekaisin päihteistä tai mielenterveysongelmista”, Tiina kertoo.
Poliisin työ on muuttunut entistä vaarallisemmaksi ja koettelee niin fyysisesti kuin henkisesti, mutta Tiinaa ei pelota. Hän vitsailee olevansa kokoaan suurempi.
”Tässä työssä on oltava vähän kovempi luu – ja on oltava myös vähän kovemmat hermot”, hän naurahtaa.
Virkavallan sinisiä haalareita hän kutsuu suojavaatteiksi. Kun hän pukee työvaatteet, hän ottaa roolin. Sen turvin hän sanoo pystyvänsä kohtaamaan vaikka mitä. Ja kohtaakin.
”Väkivalta ja sillä uhkailu poliiseja kohtaan on lisääntynyt. Olen ilmiöstä surullinen, mutta tilanteet eivät pääse ihon alle. Uhka kohdistuu työssäni poliisiin, ei minuun.”
Nyt pelko on hellittänyt. Enää Tiina ei vilkuile olkansa taakse eivätkä kolahdukset säikäytä.
Välikohtaus on vahvistanut häntä. Hän tuntee nyt paremmin itsensä ja tapansa toimia. Hän tunnistaa myös työssään entistä herkemmin turvallisuustilanteen uhkia ja ihmisten käyttäytymistä.
Äskettäin Tiina hakeutui työkiertoon ennaltaehkäisevää työtä tekevään yksikköön. Hän käy valistamassa erityisesti nuoria siitä, millaisia seurauksia väkivallalla voi olla ja miten luisumisen väärille teille voi pysäyttää.
”Halusin päästä ehkäisemään tällaisia tapahtumia ja auttamaan niitä, jotka ovat vaarassa ajautua rikosten teille. Työ on minulle erittäin tärkeää.”
Poliisin työhön tai eri tehtävien, väkivallan kohtaamiseenkaan, päällekarkaus kotipihalla ei Tiinan mukaan jättänyt pelkoa. Hän kykenee työhönsä yhtä hyvin kuin ennenkin eikä jännitä eteen tulevia tilanteita.
”Jos jotakin mieltä askarruttavaa keikalla tapahtuu, puhumme tilanteista kollegoiden kesken ihan arkiseen tapaan, luottamuksella. Se helpottaa oloa.”
Oikeastaan poliisin työ ei ole Tiinalle vain työ. Hän sanoo olevansa kutsumusammatissa, jonka tavoite on parempi maailma.
”Poliisien työyhteisö on minulle kuin toinen perhe. Koskaan ei ole sellainen olo, että onpa tympeää lähteä töihin. Aina tuntuu vähän siltä, kuin lähtisin kakkoskotiini.”
Tiinan nimi muutettu.
Juttua muokattu 28.10.2024: Kuva vaihdettu ja haastateltavan nimi muutettu.
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 10/2024.
