Pitääkö ystävää aina kannustaa? Psykologi Ilona Rauhala vastaa: "Ystävä voi toimia rehellisenä peilinä, josta voi nähdä kuvansa"
Hyvinvointi
Pitääkö ystävää aina kannustaa? Psykologi Ilona Rauhala vastaa: "Ystävä voi toimia rehellisenä peilinä, josta voi nähdä kuvansa"
Lukija ei ymmärrä ystäväänsä, joka haaveilee uudesta työstä mutta ei ole valmis näkemään vaivaa nykyisenkään eteen. Ystävän asenne jopa loukkaa. Mikä auttaisi tilanteeseen? Psykologi Ilona Rauhala vastaa.
Teksti

Kuvat

18.12.2020
 |
Kauneus ja Terveys

Lukijan kysymys:

Ystäväni ja minun elämät ovat kulkeneet eri suuntiin opintojen jälkeen. Hänellä on iso perhe ja työ, jota hän on tehnyt jo 15 vuotta. Minä asun yksin ja olen edennyt yrityksen johtoryhmään. Ystäväni haluaisi myös haastavampia töitä. Silti tuntuu, että hän tekee töissä vain pakollisen. Hän esimerkiksi siivoaa etäpäivänä. Minua loukkaa, ettei hän ymmärrä, miten paljon työ minulta vaatii. En pysty kannustamaan häntä rehellisesti. Miten käsittelisin tunteitani?

Ilona Rauhala vastaa:

Vertaileminen ja kadehtiminen ovat normaaleja tunteita ystävyyssuhteissa. Yritän tietoisesti välttää vertailua, kun tapaan sitä ystävääni, jolla on enemmän lapsia, hienompi titteli, suurempi terassi, toimeliaampi mies tai vaikkapa alhaisempi rasvaprosentti.

Minua on auttanut se, että olen pysähtynyt pohtimaan sitä, mikä minua ja ystävääni yhdistää. Mitä arvostan toisessa ja mitä saan yhteisistä kohtaamisistamme?

En suinkaan voi aina jakaa kaikkea ystävien kanssa. Joskus on tuntunut, että ystävä ei ole pystynyt elämään mukana kokemissani uhrauksissa ja tappioissa.

Ystävä ei elä elämääni eikä siksi pysty eläytymään siihen, mitä käyn läpi. Olen päättänyt olla onnellinen siitä, että ylipäänsä on ystäviä.

Jos huomaat, että et saa tapaamisistanne enää mitään, voit laittaa ystävyytenne kellumaan ja katsoa, mihin se asettuu.

Jotkut ihmissuhteet vain hiipuvat ja niiden tehtävä tulee ikään kuin täyteen. Jotkut taas palaavat uudenlaisina myöhemmällä iällä.

Muista, että ihmiset eivät koskaan ymmärrä toisiaan erityisen hyvin. Älä odota sitä itseltäsi äläkä ystävältäsi. Voitte silti olla ystäviä.

Ajattelen, että toisten pyrkimyksiin voi suhtautua arvostavasti silloinkin, kun itse pitää niitä epärealistisina.

Sinun ei tarvitse ryhtyä aktiivisesti kannustamaan, ottamaan kantaa tai valmentamaan ystävääsi. Et ole hänellä töissä, eikä hän ole sinun työntekijäsi.

Ystävä voi toimia rehellisenä peilinä, josta voi nähdä oman kuvansa. Suoraan puhuminen sisältää kuitenkin aina riskin. Se voi haavoittaa ja etäännyttää. Parhaimmillaan se voi myös havahduttaa ja lähentää.

Pohdiskele rauhassa, miten haluat toimia. Kuka haluat olla tässä ystävyyssuhteessa?

Onko sinulla ongelmia? Psykologi Ilona Rauhala vastaa kysymykseesi. Lähetä viesti: kt@a-lehdet.fi. Kirjoita otsikoksi ”Rauhala”. Käsittelemme sähköpostia luottamuksellisesti.

Kommentoi +