Kun kokki, malli Pipsa Hurmerinta, 42, huomasi viime syksynä olevansa raskaana ja odottavansa vauvaa, hän tunsi olonsa riemastuneeksi ja ällistyneeksi. Kahdeksanvuotias esikoispoika sai kesän korvalla pikkusiskon.

Pipsa oli haaveillut kahdesta lapsesta nuoresta lähtien, ja myös avopuoliso, muusikko Markus Nordenstreng oli lämmennyt hänen haaveelleen sitä hetken sulateltuaan.

– Tajusin, että olen jo sen ikäinen, että meidän on ryhdyttävä toimeen. Epävarman työtilanteen ja muiden koronan aiheuttamien huolien keskellä vauva oli riemastuttava yllätys. Ällistyin, kun tulin niin nopeasti raskaaksi. Olen kehostani kiitollinen ja ylpeä.

Toinen raskaus on ollut hyvin erilainen kuin ensimmäinen. Kolmikymppisenä odotusaika sujui vaivattomasti, nelikymppisenä kylkiäisinä ovat tulleet alkuraskauden pahoinvointi ja kolotukset. Huoletkin ovat toisenlaisia kuin esikoista odottaessa.

Silloin Pipsaa jännitti, minkälaista elämä on vanhempana. Hän ja Markus asuivat eri osoitteissa, kun he odottivat esikoistaan. Saman katon alle perhe muutti, kun poika oli kaksivuotias.

– On ihan eri asia saada vauva valmiiseen perheeseen kuin kahden boheemin ihmisen parisuhteeseen.

Arki kahden lapsen äitinä ei hirvitä Pipsaa, mutta raskaus aiheuttaa välillä sydämen tykytyksiä.

– Tähän ikään mennessä olen ehtinyt nähdä lähipiiristäni, että kaikki ei mene aina toivotusti. Toisaalta minulla on aikaisempaa levollisempi olo tulevaisuudesta, sillä tunnen itseni paremmin kuin esikoista odottaessani.

Oman kehon kontrollin menetys oli Pipsalle sokki hänen ensimmäisessä raskaudessaan. Keho, joka oli ollut kauan Pipsan työväline mallina, olikin toisen ihmisen koti.

– Nyt suhtaudun aiempaa armollisemmin raskauden aiheuttamiin muutoksiin, sillä tiedän, kuinka ihmeellisellä tavalla keho palautuu niistä. Tämä lapsi on viimeinen vauvani, joten halusin nauttia raskausajan ainut­kertaisuudesta joka solullani.

Esikoistaan Pipsa kuvailee vahvatahtoiseksi persoonaksi, jolle on tärkeää asettaa rakastavat rajat. Heidän ­perheessään on selvät säännöt – olohuoneessa ei syödä, eikä seinille piirretä. Mutta vuosien varrella Pipsa on ­opetellut myös rentoutta.

– En edelleenkään kannata perhepetiä, mutta ehkä se ei ole niin vaarallista, jos lapsi joskus kömpii yöllä vanhempien viereen. Haluan pysähtyä nauttimaan myös pikkulapsiajasta, sillä se menee nopeasti ohi.

Pipsa jäi äitiyslomalle tammikuun lopulla keittiömestarin työstään helsinkiläisessä Sikke’s-ravintolassa, jossa hän on työskennellyt sen perustamisesta asti kahden vuoden ajan.

Pipsa valmistui kokiksi mallivuosiensa jälkeen 31-vuo­tiaana ja työskenteli sen jälkeen vuosia freelancerina. ­Keittiömestari hänestä tuli yli nelikymppisenä.

Työvuorojen suunnittelua, ruokalistojen laatimista, ­raaka-aineiden metsästystä, perunoiden kuorimista, kokkaamista, tiskaamista ja muun keittiön johtamista. Kaikkea tätä on kuulunut Pipsan työpäiviin ravintolan esihenkilönä. Työvuorot alkavat yleensä kello 13 ja päättyvät puolen yön jälkeen.

– Olen viettänyt enemmän aikaa työpaikallani kuin kotonani. Silti elän unelmaani, kun saan tehdä työtä intohimoni ruoan parissa ja johtaa kunnianhimoista keittiötä.

Pipsan on toisinaan vaikeaa irrottautua työajatuksista kotona. Parhaiten hän pääsee niistä eroon viettämällä aikaa poikansa kanssa ja nukkumalla päiväunet.

Työ haukkaa leijonan osan vuorokaudesta. Siihen Pipsa tottui jo 17-vuotiaana, kun hän muutti ­Vaasasta mallintöiden perässä Pariisiin. Silloin hän eli itselleen, nykyisin työ vie aikaa perheeltä.

– Ravintola-alan työaikojen takia olen ehtinyt olla poikani kanssa lähinnä aamuisin. Hän ikävoi minua ja minä häntä. En silti suostu tuntemaan syyllisyyttä kunnian­himostani. Äitiys ei estä urahaaveiden toteuttamista.

Pipsa uskoo, että myös lapselle on hyväksi, kun vanhemmat toteuttavat kutsumustaan ja unelmiaan.

– Haluan näyttää pojalleni esimerkilläni, että mahdollisuuksiin kannattaa tarttua, vaikka se vaatii uhrauksia.

Iltatyötä tekevän ravintolapäällikön ja muusikon perheessä arjen sujuminen ei onnistu ilman apuvoimia. Lastenhoitoapua perhe saa niin sukulaisilta, naapureilta, kavereilta kuin lastenhoitajiltakin.

– Olen oppinut, että yksin ei tarvitse pärjätä. Jos samassa perheessä on kaksi työajallisesti näin haastavaa ammattia, apua on pakko osata pyytää.

Kansainvälisen mallinuran jälkeen ei ole ollut ihan mutkatonta tulla ravintola-alalle. Mallintöiden lisäksi Pipsa on juontanut televisio-ohjelmia ja kirjoittanut keittokirjoja.

– Kokiksi valmistumisen jälkeen kohtasin alalla sellaista asennetta, että mitä tuo tv-kokki puuhastelee. Jo nuorena uransa aloittanut kokki on saattanut ihmetellä, miten joku voi tulla samaan hommaan nelikymppisenä mallin­uran jälkeen. Ihmisen voi olla vaikeaa ymmärtää ­kollegaa, joka tekee asiat eri tavalla kuin itse.

Pipsa haluaa näyttää omalla esimerkillään, että ihminen voi olla mitä haluaa, taustasta riippumatta. Tärkeintä on uskoa itseensä ja tehdä töitä haaveiden eteen.

Vaikka ravintola-alalle hakee opiskelemaan enemmän naisia kuin miehiä, miehet nappaavat työpaikat usein à la carte -ravintoloissa. Naiset taas työskentelevät yleensä suurtalouskeittiöissä. Pipsa uskoo erilaisten urapolkujen johtuvan roolimallien puutteesta.

– On tunkkaista ja rajoittavaa ajatella, että keittiömestarin tulisi olla härskejä puhuva ’hyvä jätkä’, joka hakee meriittejä Vuoden kokki -kilpailuista. Haluan näyttää, että keittiömestari voi astella myös muotinäytöksen catwalkilla ja rassata seuraavana päivänä lattiakaivoja ravintolassa.

Pipsa ei pidä itseään suunnitelmallisena ihmisenä vaan pikemminkin hetkeen tarttuvana. Intuitio ohjaa monia hänen valintojaan ja halu elää elämää, joka tuntuu oikealta.

– Olen tehnyt elämässäni monta asiaa väärässä järjestyksessä, mutta se sopii minulle. Tein töitä, kun muut aloittivat opiskelut ja perustivat perheen. Yli nelikymppisenä olen toteuttanut isoimmat haaveeni: uran ravintola-alalla ja tullut toisen kerran raskaaksi.

”Totta kai otat paikan vastaan!” avopuoliso ­Markus sanoi Pipsalle, kun tämä kertoi yrittäjä Sikke Sumarin tarjoamasta ravintolapäällikön pestistä ­Sikke’sissä. Markus on Pipsan tukipilari.

– Minulle on todella tärkeää, että puolisoni kannustaa minua ja ymmärtää työtäni. Hän luottaa minuun silloinkin, kun omat voimani ovat lopussa.

Sellaista kumppanuuden Pipsan mielestä kuuluukin olla. Hänellä on kokemusta myös parisuhteesta, jossa naisen kunnianhimo on nähty ongelmana.

– En usko, että on sattumaa, että kymmenen vuotta Markuksen kanssa ovat olleet urani parhaimmat vuodet. On suuri voimavara, että puolisoni uskoo minuun vielä vähän enemmän kuin minä itse.

Jossain vaiheessa Pipsa haaveili naimisiinmenosta. Avioliittohaaveet ovat kuitenkin unohtuneet. Nyt hän on sitä mieltä, että näin on hyvä.

– Ajattelen, että sitoutuminen on entistä vahvempaa, kun ovi on aina auki. Valitsemme toisemme joka päivä, ja tämä tapa olla yhdessä sopii meille.

Oman asenteen mahdin Pipsa oppi jo pikku­tyttönä. Hänen äitinsä, näyttelijä-ohjaaja Kristiina Hurmerinta oli teatterityönsä takia paljon poissa kotoa. Kuusivuotiaana Pipsa käveli itse esikouluun.

– Opin jo nuorena itsenäiseksi. Saman uskon omaan pärjäämiseen haluan siirtää lapsilleni.

Myönteisen elämänasenteen lisäksi Pipsalla on vahva temperamentti. Sen kulmia hän on hionut niin äitinä kuin esimiehenäkin.

– Osaan olla kärkkäästi reagoiva ja ilkeä. Minulle on ollut pitkä prosessi opetella pois tästä luonteenpiirteestäni. Haluan olla sellainen esimies, jolle ihmiset ­uskaltavat puhua suoraan. Töissä osaankin pitää mölyt mahassani mutta kotona kuohahtelen. Poikani on oppinut jättämään minut rauhaan silloin kun suuttumuksen aalto lähtee minussa liikkeelle.

Kiitollisuus on voima, jota Pipsa vaalii arjessaan. Viime kuukausina hän on tuntenut kiitollisuutta entistä enemmän.

Reilu vuosi sitten kaikki pysähtyi. Koronaepidemian vuoksi ravintola suljettiin useaksi kuukaudeksi ja Pipsa lomautettiin. Hänen miehensä Euroopan-kiertue ­peruuntui, poika jäi kotikouluun. Perheen hektinen arki vaihtui oleiluun neljän seinän sisällä. Nuoresta lähtien mallintöitä paiskineelle Pipsalle tilanne oli uusi.

– Olin poikani kanssa ja lepäsin. Minusta tuntui kuin olisin saanut toisen äitiysloman. Pysähtyminen teki minulle hyvää. Olen ajanut itseni kunnianhimoni vuoksi melko koville viime vuosien aikana, vaikken olekaan koskaan sairastunut varsinaiseen työuupumukseen.

Sisäänpäin kääntymisen ajanjakso sai Pipsan olemaan yhä tyytyväisempi asioista, jotka ovat hyvin: perheestä, ystävistä, terveydestä ja työstä. Erityisen kiitollinen hän on lähipiiristään.

Pipsan mielestä sillä on valtavan suuri merkitys, minkälaisia ihmisiä ympärilleen valitsee. Hän saa enemmän virtaa muiden seurasta kuin yksinolosta.

Yhden Pipsalle jo entuudestaan tutun asian ­korona-­aika kirkasti.

– En haluaisi olla pelkästään kotona. Oman into­himoni toteuttaminen on minulle todella tärkeää, ja levoton luonteeni kaipaa vaihtelua. Palaan taas innolla työelämään ravintolapäälliköksi, kun toisen lapseni ­vauva-aika on ohi.