”Sairastuin anoreksiaan 17-vuotiaana, kun olin vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Syömishäiriön aiheutti turvattomuuden ja yksinäisyyden tunne. Kaikki oli uutta, enkä ollut valmistautunut muutokseen.

Käsittelin tunteitani kontrolloimalla syömisiäni. Häpesin syömishäiriötäni ja tunsin oloni epärehelliseksi ja entistä yksinäisemmäksi, kun en voinut kertoa muille, mitä elämässäni aidosti tapahtuu.

En halunnut olla ihminen, joka salailee ja jättää asioita tekemättä, jotta voisi oksentaa. Se oli hirveän surullista.

Yritin päästä syömishäiriöstä eroon kymmeniä ellen satoja kertoja ennen kuin paranin. Vaikka epäonnistuin monesti, päätin, että voitan viimeisen erän.

Tulin äidiksi 28-vuotiaana. Raskaus ja äitiys olivat suurin pelastukseni. Kehoni ei enää ollut vain minua vaan myös uutta elämää varten.

Sairautta ei kuitenkaan ollut vielä täysin selätetty. Joitakin vuosia myöhemmin kirjoitin itselleni lähetteen hoitoon ja paranin vihdoin kunnolla.

Vanheneminen pelottaa minua, sillä se tarkoittaa, että elämä loppuu joskus. Pyrin tekemään valintoja, jotka auttavat minua elämään terveenä ja hyvinvoivana.

Olen lihaksikas ja tarvitsen paljon energiaa. Nykyisin en voi edes kuvitella, etten söisi säännöllisesti. Kuitu- ja proteiinipitoinen ruokavalio pitää minut kylläisenä.

Treenaan tunnista kolmeen tuntia kerrallaan kuudesti viikossa. Harrastan triathlonia, joten pyöräilen, uin ja juoksen. Liikunta tyhjentää pääni, antaa energiaa ja pitää minut hyvässä fyysisessä kunnossa.

Treenaan usein kotona juoksumatolla ja kuntopyörällä. Merkkaan treenit kalenteriin etukäteen, niin niille löytyy aikaa. Katson telkkaria vain silloin, kun treenaan samalla.

Tärkein ihonhoitotekoni on hyvä puhdistus ennen nukkumaanmenoa. Maskiaikana minulle tuli suun­ympärysihottuma, ja se sai minut skarppaamaan.

Kauneusrutiinini on yksinkertainen. Käytän luonnonkosmetiikan seerumia, kasvoöljyä ja kosteusvoidetta. Kasvohoidoissa käyn laiskasti. Minusta ne eivät ole kovin tehokkaita. Menen mieluummin jalkahoitoon.

Paksuja hiuksiani hoidin 40 vuotta markettituotteilla, mutta nykyisin käytän laadukasta sampoota ja hoitoainetta. En kuivaa hiuksiani föönillä juuri koskaan enkä käsittele niitä lämpöraudoilla. Niin ne pysyvät hyvässä kunnossa.

Uskon, että olen nykyisin täysin parantunut syömishäiriöstä. Vaikka saan julkisessa työssäni kommentteja, että minun pitäisi olla lihaksikkaampi tai laihempi, ne eivät mene ihon alle.

Toki niistä tulee paha mieli varsinkin silloin, kun kritiikki tulee toiselta naiselta. Mutta en silloinkaan ajattele, että minun pitäisi muuttaa kehoani.

Ristiriitaista kyllä olen ollut aina itsevarma ulkonäöstäni. Se, miltä minusta tuntuu, on ollut minulle aina tärkeämpää kuin se, miltä näytän.”