Pinkki asu ja herkkyys sopivat yhtä lailla johtajan rooliin, sanoo Polhemin maajohtaja Noora Vappula
Tyyli
Pinkki asu ja herkkyys sopivat yhtä lailla johtajan rooliin, sanoo Polhemin maajohtaja Noora Vappula
Polhemin maajohtaja Noora Vappula haluaa näyttää tiimilleen ja kahdelle tyttärelleen, että herkkyydellä pääsee pitkälle.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 5.9.2022
Trendi

"Urani alussa pukeuduin lähinnä mustaan. Nuorena blondina naisena uskoin näyttäväni niin uskottavammalta. Pikku hiljaa itsevarmuus kasvoi ja löysin taas värien maailman.

”Minusta on päivänselvää, että pomo voi olla täysin uskottava päästä varpaisiin pinkkiin pukeutuneena.”

Noora Vappula

Pinkki on aina ollut voimavärini. Maria Veitolan ja Janita Aution esimerkki on vakuuttanut minut siitä, että kannattaa pukeutua juuri niihin vaatteisiin, joita itse rakastaa. Myös nettikaupan kasvu on auttanut: Suomen kivijalkaliikkeissä on paljon harmaata ja mustaa, mutta netissä on laajempi valikoima.

En usko, että mikään muu väri jakaa mielipiteitä yhtä vahvasti kuin vaaleanpunainen. Jostain syystä siihen liitetään bimbo-viboja ja sitä pidetään jopa mauttomana. Minusta on päivänselvää, että pomo voi olla täysin uskottava päästä varpaisiin pinkkiin pukeutuneena. Olen huomannut, että vaaleanpunainen asu on parhaimmillaan, kun kiinnittää huomiota laadukkaisiin materiaaleihin ja istuvuuteen. Pinkeissä vaatteissa väljä oversize-malli on paras.

Myös 2- ja 4-vuotiaat tyttäreni pukeutuvat usein vaaleanpunaiseen, ja olemme harmaassa säässä melkoinen pinkki tiimi. Asumme tuovat hymyn vastaantulijoiden kasvoille, ja usein ihmiset myös kommentoivat väriloistoa. Tuntuu ihanalta, että omalla asulla voi piristää toisten päivää.

Herkkyys auttaa olemaan hyvä pomo

Toimistollamme on vapaa pukukoodi ja rohkaisemme toisiamme kreiseihin kokeiluihin. Teen elämässä kaiken tunteella ja sydämellä ja se näkyy myös johtamisessani. Haluan, että ihmiset voivat ympärilläni hyvin.

PR-alalla pitää olla ulospäinsuuntautunut ja mukava kaikille, ja välillä se voi väsyttää. Siksi omalle tiimille pitää voida kertoa, jos on vaikka nukkunut huonosti tai on muuten vaikeaa.

Olen herkkä ja aistin vahvasti muiden fiiliksiä. Siitä on pomona hyötyä, ja haluan johtamisellani osoittaa, että empatialla ja kunnioituksella pääsee pitkälle.

Vappula löysi Marimekolta kasan palakankaita, joista rakas mummo taikoi tilkkupeiton. ”Tämä on varmasti hänen viimeinen iso työnsä.”

Mutta herkkyys on kuluttavaakin. Kaikilla ei voi olla koko ajan olla hyvä fiilis, vaikka tekisin mitä. Haluaisin aina ratkoa muiden ongelmat, mutta toisten asioita ei voi ottaa kannettavakseen.

Vaikein tilanteeni esihenkilönä oli, kun alaiseni sai burnoutin. Se pysäytti ja oli henkisesti rankka paikka. Mietin kuumeisesti, mitä voisin tehdä hänen vuokseen. Lopulta aika ja kärsivällisyys auttoivat eniten. Sen jälkeen vedin entistä tiukempaa linjaa työaikojen suhteen: välillä pitää joustaa, mutten halua, että töitä tehdään iltaisin tai viikonloppuisin.

Korostan tiimilleni, että vaikka teemme työtä intohimoisesti, on tärkeää, että elämässä on muutakin merkityksellistä. Johtajana haluan näyttää esimerkkiä: teen työt työajalla, sitten lähden nauttimaan vapaa-ajasta. Tytärteni syntymä laittoi monet asiat elämässäni oikeaan perspektiiviin. Kaikessa ei ehdi olla täydellinen.

”Olen valinnut kotiimme juttuja, joista tulee hyvä mieli. Niin minua hymyilyttää, vaikka olisi millainen sotku." Vappula kertoo.

"Nyt opin miellyttämään vain itseäni"

Olen miellyttämishaluinen ja minun on vaikea hyväksyä sitä, jos joku ei pidä minusta. Muiden miellyttäminen johtuu luultavasti siitä, että minua kiusattiin teini-iässä: puhuttiin selän takana, juoruiltiin ja sepitettiin juttuja. Onneksi läheiset ystävät pysyivät rinnallani. Useimmat kiusaajista koettelivat rajojaan ja itse olin kiltti: en polttanut tai juonut alkoholia.

Olen jälkeenpäin miettinyt, että myös ulkonäköni saattoi ärsyttää. Rakastin pastellivärejä jo silloin ja pukeuduin aika trendikkäästi. Mummoni oli pukusuunnittelija ja äitini osti minulle ihania vaatteita. En kuitenkaan alkanut pienentää itseäni, vaan pidin pinkin linjani. Päätin, että minua ei murreta ulkoisesti, vaikka sisäisti olinkin sohjona.

En silloin ehkä täysin ymmärtänyt, miten iso asia kiusaaminen oli. Kun herkkää nuorta kiusataan kriittisellä kasvuhetkellä, se pysyy mukana pitkään. Nyt terapiassa yritän oppia miellyttämään ennen kaikkea itseäni.

”Ohjaan tyttäriäni samoilla arvoilla kuin tiimiäni. Kaikki tunteet ovat sallittuja eikä aina tarvitse olla yhtä hymyä. Jos joskus räiskyy yli ja ylireagoin, pyydän anteeksi.”

Noora Vappula

Kiinnyn ihmisiin helposti ja olen lojaali tyyppi: Polhemilla aloitin työt yksitoista vuotta sitten ja aviomieheni tapasin kaksikymmentä vuotta sitten koti­bileissä. Olin silloin 14-vuotias. Olin aiemmin nähnyt unta pojasta, jota en tunnistanut. Kun näin mieheni, tajusin, että hän oli unieni poika. Siinä oli siis jotain maagista taustalla.

Mieheni on tukeni ja turvani. Välillämme on vahva liima, vaikka ruuhkavuodet koettelevat varmasti jokaista suhdetta. Annan tyttärilleni kaiken, joten parisuhde jää väkisinkin kakkoseksi. Lapset ovat kuitenkin pieniä ja vaativia vain hetken.

Näen tyttärissäni samaa herkkyyttä kuin itsessäni. Välillä mieheni on helisemässä meidän kolmen tunteikkaan naisen kanssa. Tarvitsemme paljon hellyyttä. Päiväkodin jälkeen halimme ja höpsöttelemme. Teemme kaiken, jopa kauppa- ja postireissut koko perheenä yhdessä, ja järjestämme diskoja, joiden soittolistoilla on kaikkea Frozenista Kaija Koohon.

Ohjaan tyttäriäni samoilla arvoilla kuin tiimiäni. Kaikki tunteet ovat sallittuja eikä aina tarvitse olla yhtä hymyä. Jos joskus räiskyy yli ja ylireagoin, pyydän anteeksi.

Yritän myös opettaa tyttärilleni, ettei kaikkea tarvitse tehdä totutulla tavalla. Siinä mielessä olen oman elämäni Peppi Pitkätossu. Koska elämässä on paljon pakollisia asioita, pidän vapaa-ajalla yllä luovaa kaaosta.

En käytä työn ulkopuolella kalenteria, vaikka välillä ystävät paheksuvat, jos meinaan unohtaa sovitun menon. Pieni uhma tekee aikuisellekin ihan hyvää. Jätän usein tarkoituksella pyykkinarulle yhden sukan roikkumaan. Ihan vain koska voin.”

”Tykkään maalata yhdessä ystävien kanssa. Se on ihanaa, voimaannuttavaa yhdessäoloa.”

Vappulan pinkit vinkit

TAIDE

Sanni Olasvuori: ”Pastellihattaraa, johon tekee mieli upota.”

SISUSTUS

Fabrek: ”Tanskalaisesta nettikaupasta löytyy kauniita pastellisia kynttilöitä. lakanoita ja astioita.”

TYYLIMUUSA

@ninasandbech: ”Huikea pukeutuja hyvällä fiiliksellä. Hänellä on kaunis maku, josta varioin omaan budjettiin sopivia versioita.”

Kommentoi +