Meinaako äiti ottaa jääkarhun? esikoistytär Cecilia kysyi, kun Päivi Lipponen esitteli hänelle sveitsiläistä alkuperää olevan valkoisenpaimenkoiran kuvaa. Päivi suunnitteli silloin koiran hankkimista, ja tyttären kommentti huvittaa häntä yhä.

”Täysikasvuinen paimenkoira on kieltämättä iso.”

Nyt kotiin on jo muuttanut Theo-niminen pentu. Perheen koiraseniori, pieni kahdeksanvuotias terrieri Onni, on alun perin tyttären.

”Päätin, että tässä iässä saan valita juuri sellaisen koiran kuin haluan.”

Päivi tietää, että iso koira vaatii määrätietoista kasvatusta, mutta koulutettuna se on emäntänsä uskollisin ystävä ja paras tuki.

”Minulla on tohtorintutkinto ja vuosien kokemus opettajana sekä kolmen tytön äitinä. Enköhän minä yhden koiran osaa kasvattaa”, hän sanoo ja nauraa.

Tapaamme Päivi Lipposen maalais-idyllissä, hänen kesäpaikassaan Porvoon Ilolassa. Uusi, punainen päärakennus sopii hyvin vanhaan pihapiiriin.

Siellä on yrttimaa ja kanatarha, järvi sijaitsee aivan vieressä. Talo on rakennettu kolmelle sukupolvelle: Päivin vanhemmille, hänen perheelleen ja lapsille.

Päivi odottaa jo keskikesää, jolloin hän on täällä oman koiransa kanssa.

”En suoranaisesti pelkää olla yksin, mutta onhan se vähän outoa, kun pimeällä ikkunasta heijastuu vain oma peilikuva.”

Koirasta on hänelle paitsi turvaa myös seuraa.

”Asun ensimmäistä kertaa elämässäni yksin.”

Päivi tapasi ensimmäisen miehensä jo 18-vuotiaana ja muutti opiskeluaikana kolme vuotta myöhemmin tämän kanssa yhteen. Cecilia syntyi, kun Päivi oli 26-vuotias.

Muutama vuosi sen jälkeen ”Paavo puski elämääni”, kuten Päivi on kuvannut 2003 ilmestyneessä kirjassaan Miten ihmeellinen tapahtui hänen ja silloisen pääministeri Paavo Lipposen seurustelun alkua.

Pariskunta vihittiin 1998, ja perheeseen syntyi kaksi tytärtä lisää. Cecilia on nyt 27-, Emilia on 22- ja Sofia 20-vuotias.

Perhe-elämä hiljeni vuosi sitten, kun Sofia muutti ylioppilasjuhlien jälkeen pois kotoa. Emilia ja Cecilia ovat asuneet jo pidemmän aikaa omillaan. Eniten pariskunnan arki on muuttunut keväällä alkaneen koronapandemian vuoksi.

Koska Paavo on 79-vuotias ja kuuluu ikänsä ja terveydentilansa takia riskiryhmään, hän halusi ryhtyä omaehtoiseen karanteenin.

”Minulla on työni aikuislukion historian opettajana, enkä voi elää niin suojattua elämää, kuin Paavon hauras terveys vaatii.”

Paavo asui keväällä kuukauden verran yksin ystävien tyhjäksi jääneessä asunnossa, mutta nyt hän on palannut perheen kotiin Helsingin Etu-Töölöön. Sielläkin pariskunta elää erillään.

”Asunto on jaettu hänen tilaansa ja minun tilaani. Nukumme, syömme ja luemme eri huoneissa ja huolehdimme turvaväleistä. Olen tarkka, että en altistaisi häntä tartunnalle.”

Päivi tekee Paavolle ruokaa ja huolehtii kauppa-asioista. Nytkin ennen maalle lähtöään hän laittoi jääkaappiin valmiiksi usean päivän makaronilaatikot ja muut ateriat. Kesän Päivi asuu enimmäkseen maalla, ja tytär käy kotona isänsä apuna.

Yksin ollessaan Päivi Lipponen on miettinyt paljon yksinäisyyttä.

”Oloni on hieman haikea, sillä olen joutunut luopumaan monista asioista. Tuntuu hassulta laittaa lämmintä ruokaa vain yhdelle ja syödä yksin, ja todelliselta tuhlaukselta tuntuu lämmittää sauna vain itseään varten.”

Hän kaipaa myös sitä, että voisi jakaa asioita arjessa toisen kanssa. Kun ruohonleikkuri sakkaa tai pihagrillin kaasupullo pitää vaihtaa, kaikesta on nyt huolehdittava itse.

Päivi on hyväksynyt ajatuksen, että tänä kesänä hänellä ei ole yhteistä aikaa miehensä kanssa.

”Elämme toistaiseksi erillistä arkea. Se on haikeaa, mutta tässä tilanteessa ei ole muuta vaihtoehtoa.”

Myös Paavo on hänen mukaansa sopeutunut karanteeniin hyvin.

”Hän lukee paljon ja valmistelee muistelmiaan. Hänellä on runsaasti kiinnostavaa tekemistä.”

Paavo tuskin tulee loppukesästäkään mökille, sillä jo hänen kävelylenkkinsä ovat lyhyitä. Päivi toivoo, että mies uskaltautuisi kuitenkin pienelle autoreissulle Helsingissä.

”Haluaisin näyttää Paavolle Jätkäsaaren uuden asuinalueen, koska hän on niin kiinnostunut arkkitehtuurista.”

Syksy hiukan arveluttaa Päiviä korona-altistusvaaran takia. Kun hän palaa töihin ja lähiopetus jatkuu, hänellä on viikossa yli sata omaa lähioppilasta. Se on paljon kohtaamisia pandemia-aikana.

”Pohdin, kuinka osaan suojella Paavoa, jos korona-aika jatkuu yhä silloin.”

Kun Päivi ja Paavo tutustuivat, Paavo oli yli viisikymppinen eli suunnilleen samanikäinen kuin Päivi on nyt. Silloin ikäero ei häirinnyt miestään 26 vuotta nuorempaa Päiviä lainkaan.

”Se oli molemminpuolinen suuri rakastuminen. Ikäero tuntui hyvältä. Paavolla oli elämänkokemusta, ja se oli rikkaus.”

Päivi ihaili miehensä oppineisuutta. Tämä oli nähnyt ja kokenut paljon.

”Samat piirteet ovat hänessä vieläkin. Rakastan sitä, että voin keskustella hänen kanssaan mistä tahansa.”

Sen sijaan Paavon asema ja sen tuoma elämänmuutos jännittivät ja arveluttivat aikoinaan Päiviä. Tavallisesta historianopettajasta ja pienen tyttären äidistä tuli avioliiton myötä pääministerin aviopuoliso, osa instituutiota.

”Kun saimme kaksi yhteistä tytärtä, minulta kysyttiin ihmetellen, miksi en jää kotirouvaksi. Minulle oli itsestään selvää, että jatkan omaa työtäni, poliittista osallistumista ja opintojani.”

Paavo Lipposen asema pääministerinä ja sittemmin eduskunnan puhemiehenä tarkoittivat, että päävastuu perheestä jäi Päiville.

”Meillä ei jaettu kotitöitä. Halusin kolme lasta, joten minun oli hyväksyttävä tilanne.”

Päivi oppi nopeasti, että yhteistä aikaa oli vähän.

”Jos halusin nähdä ystäviämme, jouduin lähtemään vierailuille ilman miestäni. Totuin liikkumaan yksin.”

Kun lapset kasvoivat, Päivi alkoi matkustaa säännöllisesti lastensa ja ystävättäriensä kanssa, ilman Paavoa.

”Paavon kanssa teimme kaupunkimatkoja ja kulttuurireissuja, mutta kavereitteni kanssa olen löytöretkeilijä, seikkailija ja reppureissaaja. Menemme niin lähelle autenttisia oloja ja ihmisten arkea kuin pääsemme.”

Myös sitä Päivi Lipponen on aina arvostanut miehessään, että tämä ei koskaan ole latistanut hänen toiveitaan.

”Olen itsellinen ja voimakastahtoinen ihminen, ja Paavo on aina kannustanut minua. Hän ei ole koskaan tyrmännyt aikomuksiani.”

Ikäeroa Päivi alkoi miettiä vasta neljä vuotta sitten. Hän muistaa tilanteen tarkasti.

Päivi oli Vietnamin-matkalla ystävänsä kanssa, kun hän huomasi tyttären ja Paavon tavoitelleen häntä matkapuhelimesta.

”Säikähdin ensin, että onko jollekin tytöistä sattunut jotain.”

Oli yllätys, että Paavo oli joutunut sairaalaan.

”Terveys oli ollut meille siihen asti itsestäänselvyys. Huoli pysäytti minut.”

Tilanne oli vakava. Paavon sydämestä oli kuusi suonta tukossa, ja hänet siirrettiin teho-osastolle. Iso leikkaus nosti pintaan yhteisen ajan rajallisuuden.

”En ollut miettinyt kuolemaa lainkaan. Yllättäen jouduimme keskustelemaan siitä ja järjestelemään asioita pahimman varalta.”

Päivi Lipponen ei ollut silloin enää kansanedustaja, joten hänellä oli aikaa pitää huolta sydänleikkauksesta toipuvasta miehestään.

Viime vuosina Paavo Lipponen on ollut sairaalassa myös muiden vakavien tilanteiden takia. Toipuminen on ottanut aikansa.

Vuosi sitten Paavo jaksoi matkustaa Päivin kanssa Hampuriin. Viime kesänä hän kävi myös Porvoon-mökillä ja kesäteatterissa.

”Maaliskuussa, ennen pandemian alkua, olimme yhdessä oopperassa.”

Päivi on liikunnallinen ihminen ja joutuu hyväksymään sen, ettei aviomies jaksa enää kävellä paljon.

”Paavo täyttää ensi vuonna kahdeksankymmentä, ja onhan se korkea ikä.”

Yhteiselo on vääjäämättä erilaista kuin silloin, kun puolisot ovat saman ikäisiä.

”Voimme toki muistella ihania asioita, joita olemme kokeneet, mutta yhteisiä tulevaisuuden unelmia on entistä vähemmän. Haaveilimme kauan, että näkisimme Chicagon pilvenpiirtäjät, mutta kaikki yhteiset matkat on nyt tehty.”

Omia unelmia Päivillä on ollut aina, ja hän on toteuttanut niistä monia. Hän oli parikymmentä vuotta kaupunginvaltuutettuna ja kahdeksan vuotta kansanedustaja. Vuoden 2015 vaaleissa hän ei yllättäen tullutkaan enää valituksi eduskuntaan.

Ensijärkytyksen jälkeen ajatus puhtaasta pöydästä tuntui kutkuttavalta ja jännittävältä. Päivi oli silloin 47-vuotias filosofian tohtori, jolla oli lähes aikuiset lapset ja pitkä kokemus politiikasta. Hänellä oli monenlaisia mahdollisuuksia.

”Mietin silloin, mitä oikeasti haluan tehdä. Missä olen hyvä? Kiinnostaisiko työskentely ulkomailla? Tarvitaanko minua enää? Täytyykö minun opiskella uusi ammatti?”

Ensin Päivi toteutti pieniä unelmia. Hän meni ikonimaalauskurssille ja matkusti katsomaan auringonlaskua Myanmarin Baganiin.

Päivi on miettinyt sanontaa Jos unelmasi eivät pelota sinua, ne eivät ole tarpeeksi isoja. Hän on myös pelännyt unelmien ehtymistä.

”Minua lohdutti paljon, kun Nokian entinen johtaja Pekka Ala-Pietilä sanoi minulle, että ’eivät sinun unelmasi lopu, aina tulee uusia unelmia’. Pitää luottaa siihen, että keksii uusia ratkaisuja.”

Isoin unelma tuntui ensin liian isolta. Päivi Lipponen halusi kirjoittaa romaanin, mutta hän tiesi, että kirjoitustyö veisi aikaa.

”Tehokkaana ihmisenä ajattelin, että vuosi on pitkä aika. Siinä ajassa ehtisin opiskella uuden kielen ja vaikka mitä muuta. Jos kirja ei valmistuisikaan, vuosi menisi hukkaan.”

Kirjoitusvaiheen alettua hän tuli yhä varmemmaksi asiastaan. Päivi kirjoitti siitä, kuinka helposti demokratian rakenteet ja perusoikeudet voivat murtua. Teema tuntui koko ajan tärkeämmältä Euroopan ääriliikkeiden voimistuessa. Aikalaistodistajien kohtaamiset toivat tekstiin lisää syvyyttä.

Esikoisromaani Ihmisyyden vuoksi ilmestyi viime vuonna, ja se kertoo natsi-Saksan ajasta, Suomesta sekä Neuvostoliitosta. Historiallinen sotaromaani kuvaa vaikeita valintoja ja sitä, kuinka kaikkien aatteiden yli nousee ihmisen halu säilyä hengissä.

Nyt Päivi miettii jo seuraavaa romaaniaan. Siitä tulee historiallinen rakkausromaani, joka sijoittuu vuosisadan alkuun.

”Sain idean vuosi sitten, kun etsin Porvoon kirjastossa dekkaria ja näin joka puolella vain rakkausromaaneja. Olen vakuuttunut, että rakkaus on aihe, joka kiinnostaa.”

Päivi nauttii suunnattomasti päivätyöstään opettajana, vaikka korona-aikana oli opetettava etänä.

”Kansanedustajana palautetta tuli hyvin vähän, ja se oli enimmäkseen kielteistä. Kun palasin kouluun ja olin pitänyt ensimmäisen oppitunnin, oppilaat kiittivät minua. Se kosketti. Haluan antaa heille parasta, mitä minulla on: läsnäoloani ja kokemuksiani.”

Päivi Lipponen viettää syntymäpäiviään kesäkuun 25. päivä.

”Tämä on ihana ikä. Toivottavasti työnantajat ymmärtävät, millainen potentiaali viisikymppiset ovat. Meillä on elämänkokemusta ja osaamista sekä mahdollisuus sitoutua, kun emme ole enää samalla tavalla vastuussa lapsista ja perheestä kuin nuorempina”.

Hän tosin ei tunne itseään edes viisikymppiseksi. Seura kuulemma tekee kaltaisekseen, sillä hänen työssään sekä oppilaat että työkaverit ovat nuoria.

”Unohdan usein oikean ikäni. Tunnen olevani henkisesti kymmenen vuotta nuorempi.”

Päivin vanhemmat ovat muutaman vuoden nuorempia kuin Paavo. Heidän ei ollut aikoinaan helppoa hyväksyä ainoan lapsensa uutta parisuhdetta.

”Kaikki siihen liittyvä on ollut minun ratkaisuni. Ymmärrän vanhempiani nyt entistä paremmin. Cecilia oli pieni, ja minulla oli aviomies, joka oli heille läheinen.”

Hän on miettinyt myös, kuinka itse suhtautuisi, jos tyttärellä olisi reilusti vanhempi poikaystävä.

”Olisihan se järkyttävää”, hän sanoo, naurahtaa ja kertoo näkemästään unesta.

Unessa Päivi matkustaa tyttärensä kanssa junassa. Tytär esittelee äidilleen miesystävänsä. Mies on karismaattinen ja komea mutta selvästi tytärtä vanhempi.

Kolmikko juttelee yhdessä, sitten tytär ja mies poistuvat ravintolavaunuun. Päivi huomaa miehen jättäneen penkille avoimen laukun eikä voi vastustaa kiusausta.

Hän avaa miehen passin, tarkistaa syntymävuoden ja kauhistuu. Mies on täsmälleen Päivin ikäinen.

”Siinä vaiheessa heräsin ja tajusin, että onneksi se oli vain unta.” ●

Artikkeli on julkaistu alun perin Eevassa 7/2020. Artikkeli on päivitetty kokopitkäksi 20.7.2021.