Jokaisella aterialla lautaselle tulee salaattia. Siihen Johanna Järvi on sitoutunut, ja nyt päätös on alkanut pitää. Muutos etenee askel kerrallaan, ei uusia etappeja kahmimalla. Kuulostaa itsestäänselvältä, mutta Johannalle se on ollut tärkeä opetus.
”Minulle on uutta keskittyä yhteen pieneen asiaan kerrallaan. Kun se muuttuu rutiiniksi, valitsen seuraavan.”
Jatkuvat laihdutuskuurit ja tyytymättömyys omaan kehoon ovat hallinneet Johannan elämää teini-iästä asti.
”Jokainen epäonnistuminen on aiheuttanut pettymyksen, kunnes olen toiveikkaana kaivanut itseni kuopasta kokeillakseni taas uutta kuuria. On hyvin raskasta, kun elämä pyörii vain painon, ruuan ja liikunnan ympärillä.”
”Ennen lapseni kuolemaa olin ollut hoikempi, mutten ollut iloinnut asiasta. Laihtumisesta huolimatta tunsin olevani vääränlainen.”
Johanna Järvi
Leipä, yksi piste. Maito, kaksi pistettä. Johanna muistaa yhä, miten Painonvartijoissa ruokia pisteytetään. Ensimmäisen kerran hänet houkutteli sinne ystävä, kun Johanna oli 17-vuotias. Ystävän mielestä myös Johanna tarvitsi apua lihavuuteensa. Tällaiset kommentit satuttivat, mutta Johanna sieti niitä läheisiltä.
Laihuuden ihanne juurtui häneen jo varhain. Johanna oli ollut vauvasta asti isokokoinen. Kotona koosta ei tehty numeroa, mutta koulutiellä kävi toisin. Häntä kiusattiin ja nimiteltiin.
Kun Johanna voitti hiihtokilpailun, muut lapset tuntuivat vähättelevän hänen taitojaan. Kun laihemmat lapset voittivat, heitä kehuttiin. Terveydenhoitaja velvoitti 11-vuotiaan Johannan säännöllisiin punnituksiin.
”Törötin joka viikko vaa’alla enkä ymmärtänyt, että siinä olisi mitään ongelmallista.”
Johanna aloitti Painonvartijat yhteensä viisi kertaa. Hän otti pisteenlaskun tosissaan, kuten aina uuden kuurin. Monena iltana pisteet olivat vähissä, ja tyttö söi hapankorppua. Hän suhtautui liikuntaan yhtä päättäväisesti kuin ruokaan ja saattoi jumpata tunnin päivittäin.
”Laihempana näyttäisin paremmalta ja mahtuisin pienempiin vaatteisiin. Uskoin, ettei minua voi haluta tällaisena, mutta jos olisin pienempi, saisin poikaystävän.”
Johanna kokeili myös kaalikeittokuuria, ketodieettiä ja monia muita. Jossain vaiheessa kilot palasivat takaisin.
”Luulin, että kuurin jälkeen voin taas syödä, miten haluan. Sitten lihoin ja valitsin taas uuden kuurin.”
Parikymppinen Johanna koki valtavan menetyksen, kun vuonna 2008 hänen esikoisensa menehtyi kahdeksan kuukauden iässä. Vähitellen Johanna koetti koota elämänsä palaset ja palasi töihin. Kotona hän itki.
”Tunsin, että minun kuului surusta huolimatta selvitä. En ajatellut tarvitsevani vertaistukea tai keskusteluapua, vaikka ystäville oli vaikea puhua, koska heillä ei ollut samaa kokemusta kuin minulla. En myöskään jaksanut kuunnella hyväntahtoista voivottelua kohtalostani.”
Vaikein suru alkoi helpottaa ajan myötä.
”Joskus herkistyn katsellessani hänen kuvaansa, mutta useimmiten hymyilen, kun muistan hänen jokeltelunsa.”
Vauvan sairastaessa Johanna oli lakannut liikkumasta.
”Sairaalassa söin epäsäännöllisesti ja tunsin, että olin oikeutettu syömään herkkuja. Vauvan kuoleman jälkeen hoidin itseäni ruualla, jotta sain rauhoitettua hätääni.”
Kiloja tuli, ja Johanna aloitti taas uuden kuurin, koska ajatteli voivansa paremmin laihana.
”Ennen lapseni kuolemaa olin ollut hoikempi, mutten ollut iloinnut asiasta. Laihtumisesta huolimatta tunsin olevani vääränlainen.”
Toinen lapsi syntyi vuonna 2009, ja painonhallinta jäi taka-alalle. Kun lapsi meni kouluun, Johanna osti kuntosalilta sadan kerran personal trainer -paketin.
”Pärjäsin hyvin kuntosaliharjoittelussa. Itselleni tyypillisesti paneuduin siihen täysillä. Painotkin loppuivat ja pt:n piti istua jalkakyykyissä painona”, hän naurahtaa.
Treeni tehosi. Johannan vaatekoko ja rasvaprosentti pienenivät, mutta paino ei laskenut.
”Olin oppinut mittaamaan painonhallintaa kilojen kautta. Jos paino ei laskenut, olin epäonnistunut. Jos paino laskisi, kelpaisin muille.”
Lähipiiri suhtautui laihdutukseen vaihtelevasti.
”Olen saanut paljon kannustusta laihdutusyrityksiini. Kun ulkonäköni on muuttunut, on kysytty, miten olen sen tehnyt. Osa taas on ihmetellyt, miksi en onnistu painonhallinnassa, ja ajatellut, etten tee asioita oikein.”
Johanna sai kolmannnen lapsensa vuonna 2018. Hän kuvitteli, että paino palaisi sen jälkeen raskautta edeltäviin lukemiin, mutta niin ei käynyt.
”Olin epätoivoinen. Mietin lamaantuneena, olisiko loppuelämäni tällaista, enkä koskaan olisi pienempi.”
Mitä ajattelet painonhallinnasta, kysyi lääkäri yllättäen työterveystarkastuksessa Johannalta.
”Yleensä lääkärit alkavat puhua painonpudotuksesta lähes saman tien. Jos terveydessä kaikki typistetään painoon, moni ongelma jää sen varjoon ja hoitamatta.”
Johanna vastasi, että liikkuu ja syö normaalisti, mutta paino ei putoa. Kun hän mainitsi olevansa jatkuvasti väsynyt, lääkäri päätti tehdä perusteelliset tutkimukset.
Johannalla todettiin uniapnea, ja alhaisiin rauta-arvoihin etsittiin sopiva lääkitys. Työterveyden kautta sai myös kolme käyntiä psykologilla.
”Kun painonhallinta ei tuntunut onnistuvan, päättelin, että minulla on ’päässä vikaa’. Ratkaisukeskeisenä ihmisenä päätin, että asiaa kannattaa selvittää.”
Psykologin luona Johanna tajusi, että painonhallinta liittyy tunteiden tunnistamiseen ja käsittelyyn. Psykologi kysyi, syökö Johanna jännitykseen.
”Hän neuvoi minulle helpon hengitysharjoituksen: hengitä sisään laskien kolmeen ja ulos kuuteen laskien. Harjoituksen avulla jännitys lievittyy eikä tarvetta napata syötävää tule.”
Sitten Johanna törmäsi netissä psykologisen painonhallinnan menetelmään, jossa pureudutaan painonhallinnan vaikeuksien taustasyihin.
”Menin kurssille tohkeissani. Otan kaiken heti haltuun ja olen valmis yhdessä viikonlopussa”, Johanna nauraa.
Asiaa tuli niin paljon, että kotiin lähtiessään hän ei muistanut kuin sen, että laihdutus loppuisi tähän.
Kurssin jälkeen Johanna luki lapsuuden päiväkirjaansa: ”Syön suklaata, koska mulla on paha mieli.”
Psykologisen painonhallinnan menetelmään kuului yksilövalmennus, jossa terapeutti auttoi Johannaa tunnistamaan syömiseen liittyviä tunteita, pelkoa ja häpeää. Kun tunnetta käsittelee, se ei enää ole niin voimakas.
Vihan tunne oli vaikein. Johanna oli oppinut pelkäämään riitoja ja ulkoistamaan itsensä ikävistä tilanteista.
”Kun suutuin, en päässyt tunteesta eteenpäin. Saatoin syödä huomaamatta, koska se vaimensi hankalan olon.”
Terapeutin avulla Johanna ymmärsi hyvän aggression voiman. Hänellä on lupa suuttua ja sanoa mielipiteensä.
Valmennuksen jälkeen Johanna on tarkastellut lapsuuttaan uusin silmin. Hän muistaa omat ala-astevuotensa olleen perheelleen hyvin vaikeaa aikaa. Hän, perheen viidestä lapsesta keskimmäinen ja ainoa tyttö, oli tuntenut, että hänen piti kannatella vanhempiaan eikä siksi päässyt kasvamaan itsenäiseksi aikuiseksi naiseksi.
”Olen ollut hyvin herkkä ja kokenut perheen ongelmat vahvasti. En uskaltanut puhua tunteistani, vaan minusta tuli tunnollinen suorittaja. Tämä piirre on näkynyt myös siinä, miten suhtaudun painonhallintaan.”
Johannan on ollut vaikea uskoa, miten hyvin psykologinen painonhallinta on hänellä toiminut. Hän on lopettanut laihduttamisen, ja silti paino on pudonnut.
”Koska olen saanut tunne-elämän palikat kohdalleen, tunnistan aidon nälän enkä enää hoida itseäni ruualla. Olen energinen. Se on tärkein hyvinvoinnin mittari.”
Myös taipumus hoitaa vireystilaa ruualla on helpottanut. Johanna on huomannut, että herkkyys nostaa hänen vireystilaansa.
”Söin ennen rauhoittuakseni. Jos taas vire oli alhaalla ja väsytti, nostin vireystilaa makealla. Nyt kun tiedostan tämän, voin vaikuttaa asiaan ja tarve syödä vähenee.”
Valmennuksen jälkeen migreeni ja säryt selässä ja vatsassa ovat kaikonneet. Se on suuri helpotus. Johanna on myös oppinut hillitsemään määrätietoista asennettaan.
”Käyn taas kuntosalilla kerran viikossa enkä aina treenaa täysillä. Olen sopinut ystäväni kanssa, että hän muistuttaa minua, etten lipsu treenaamaan liikaa.”
Vielä kymmenen vuotta sitten Johanna ei olisi uskaltanut puhua painonhallinnastaan julkisesti. Nyt hänen itsetuntonsa on vahvoissa kantimissa.
”Katson itseäni peilistä ja ajattelen olevani kivannäköinen. Osaan myös ottaa vastaan myönteistä palautetta, mikä oli aiemmin vaikeaa huonon itsetunnon vuoksi.”
Lapset ovat huomanneet Johannan muuttuneen.
”He kertovat, että jaksan tehdä asioita innokkaammin ja mielialani on tasaisempi. En räisky tunteesta toiseen. Äitinä tällaiset kommentit tuntuvat todella hyvältä.”
Myös toinen Johannan lapsista on ollut pyöreä pienestä asti. Koulun terveydenhuollossa kysyttiin, syökö lapsi karkkia nyrkillisen vai pussillisen, Johanna huokaa. Hän selitti lapselle, ettei karkinsyönti ole vakava juttu.
”Kun liikkuu ja syö hyvin, se riittää. Meillä jaksamista mitataan muilla keinoilla.”
Johanna ei enää tuijota painolukemaa vaan keskittyy muuttamaan oloaan hyviltä tuntuvilla valinnoilla.
”Teen pieniä muutoksia, joihin pystyn sitoutumaan. Näistä muutoksista tulee pitkällä aikavälillä normaalia elämää, jolloin ne muuttuvat projektista elämäntavaksi.”
Tunnetaitojen kehittyminen näkyy painonhallinnan lisäksi muussakin elämässä.
”Ennen olin hiljaa, kun yhteisistä asioista sovittiin vaikka työpaikalla. Suostuin aina kaikkeen, vaikka en olisi ollut samaa mieltä. Nyt osaan sanoa ääneen näkemykseni ja ehdottaa uutta ratkaisua.”
Painonhallinnan kanssa kamppaileville Johanna toivoo sinnikkyyttä. Muutos vie aikaa, eikä saatu apu aina kohtaa tarpeita. Silloin kannattaa etsiä rohkeasti muuta.
”Pitäkää puolenne, vaatikaa hoitoa ja palvelua. Omaa kokoa tai painoa ei pidä hävetä eikä antaa sen estää tekemästä, mitä haluaa. Valitaan hyviä asioita itsellemme.”
Juttu on alun perin julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 2/23.
