Onko tukkasi liukas, piikkisuora ja päätä pitkin? Ratkaisu voi olla vanha kunnon permanentti
Kauneus
Onko tukkasi liukas, piikkisuora ja päätä pitkin? Ratkaisu voi olla vanha kunnon permanentti
Permanentti ei tarkoita automaattisesti kiharoita. Rakennekäsittelyn ansiosta hiuksista tulee ennen kaikkea helpommin käsiteltävät.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 13.3.2023
Kauneus ja Terveys

Onko sinullakin itsepäisen suora ja liukas tukka, joka ei tahdo pysyä kiinni saati kiharalla? Moni suomalainen tunnistaa ilmiön eli lasimaiset hiukset. Vaikka hiuksia olisi määrällisesti paljon, ne menevät helposti päätä myöten.

”Lasimaisten hiusten ongelma on, että ne ovat hyvin suorat ja sileät. Lisäksi ne laskeutuvat liian kiinni toisiinsa, jolloin hiusten väliin ei jää yhtään ilmaa ja tulos on litteä”, kampaaja Päivi Palviainen sanoo. Hän toimii KMS- ja Goldwell-sarjojen kouluttajana.

Välillä lasitukka ottaa todellakin päähän. Miten siihen saa ryhtiä ja ilmavuutta?

Näytä peukkua permanentille

Hyvä keino tuoda kaivattua karheutta ja ilmavuutta hiuksiin on rakennekäsittely eli vanha kunnon permanentti. Termillä on Palviaisen mukaan huono klangi, koska moni mieltää permanentin vanhanaikaiseksi tiukaksi kiharaksi. Se ei ole koko totuus.

”Rakennekäsittely muuttaa nimensä mukaisesti hiusten rakennetta, ja sillä voidaan ohjata lasimaisia hiuksia haluttuun suuntaan. Kun käsittely tehdään patukoilla, hiukset laskeutuvat hyvällä tavalla epäsymmetrisesti ja tulos on trendikäs, rento ja ilmava.”

Permanentti ei tarkoita automaattisesti kiharoita. Rakennekäsittelyllä hiuksista saa helposti myös hieman laineikkaat tai lähes suorat. Onpa tyyli mikä tahansa, kuohkeus säilyy. Mitä isompia patukoita tai rullia käytetään, sitä loivempi muoto.

”Käsittelyn ansiosta hiuksista tulee ennen kaikkea helpommin käsiteltävät.”

Palviainen ihmettelee, miksi moni kampaaja välttelee rakennekäsittelyä. Hänestä sen hyödyt ovat kiistattomia monelle hiuslaadulle.

”Lasimaiset hiukset ovat yleensä terveet, joten kemiallisen käsittelyn riskit ovat vähäiset.”

Käännä volyymit kaakkoon

Lasimaiselle tukalle ei voi haalia liikaa tuuheutta. Volyymiä antavat pesu-, hoito- ja muotoilutuotteet tuovat parhaan tuloksen. Silottavat sampoot ja hoitoaineet taas suoristavat hiuksia entisestään.

Hiuksiin jätettävä kosteuttava hoitoaine on tärkeä apuri, jonka käytöstä ei kannata oikaista.

”Jätettävä hoitoaine sulkee hiusten suomukerrosta, joka voi jäädä vähän avoimeksi pesun jäljiltä. Lisäksi hoitoaine ehkäisee lasimaisille hiuksille talvella tyypillistä sähköisyyttä.”

Tee helppo pikakuohkeutus

Lasimaisten hiusten muotoilussa ovat valttia kitka ja kuohkeus.

”Tärkeintä on poistaa liiallista sileyttä ja liukkautta sekä lisätä volyymiä. Kosteisiin hiuksiin sopii kostea rakennesuihke ja kuiviin hiuksiin kuiva rakennesuihke.”

Moni kosteisiin hiuksiin tarkoitettu tuuhentaja paitsi paksuntaa hiuksia myös erottelee yksittäisiä suortuvia toisistaan, mikä edistää ilmavaa lopputulosta. Volyymiä saa niin suihkeella, nesteellä, voiteella kuin vaahdolla. Föönin lämpö auttaa lukitsemaan kuohkeuden.

Kuiva rakennesuihke taas tuo kitkaa ja ilmavaa volyymiä kovettamatta hiuksia ja sopii myös muotoiluraudan alle. Se on kuin kuivasampoo hiuskiinne-efektillä eli antaa myös pitoa. Toisin kuin monet kuivasampoot rakennesuihkeet ovat yleensä värittömiä, joten ne eivät erotu tummastakaan tukasta.

Sitten vielä pikavinkki. Jos olet pessyt hiukset illalla ja ne näyttävät aamulla turhan litteiltä, kokeile tätä.

”Suihkuta hiuksiin kuivaa rakennesuihketta, pyörittele sormikiharoita isoilla osioilla ja kiinnitä ne pinneillä. Ne saavat tekeytyä, kun meikkaat ja juot aamukahvin. Poista pinnit vähän ennen lähtöä ja pöyhi hiukset käsin. Tulos ei ole kihara vaan kuohkea, ja hiuksiin tulee rakennetta. Ja tämä onnistuu ihan kaikilta.”

3 kommenttia