Oletko työssäsi keskinkertainen? Onneksi olkoon! Työpsykologian dosentti kertoo, miksi keskinkertaisuus päihittää täydellisyyden
Hyvinvointi
Oletko työssäsi keskinkertainen? Onneksi olkoon! Työpsykologian dosentti kertoo, miksi keskinkertaisuus päihittää täydellisyyden
Kun hyväksyy sen, ettei kaikkea voi tehdä työssä täydellisesti, voi paremmin, sanoo työpsykologian dosentti Anne Mäkikangas.
Teksti

Kuvat

21.11.2022
 |
Trendi

”Keskinkertaisuus on hyvää perustekemistä ja osaamista. Sanalla on ihan turhaan kielteinen kaiku. Olen ohjannut vuosikausia pro gradu -tutkielmia, ja kun arvosteluasteikko on 1–5, kolmonen tarkoittaa hyvää, keskinkertaista suoritusta. Silti kolmonen mielletään huonoksi.

Opiskelijat, joille tärkeintä on saada gradu tehtyä ja kolmonen riittää, ovat usein jopa hyvinvoivempia ja työt valmistuvat ajallaan. Rentous ja sallivuus ovat hyvästä.

Sama pätee työelämään: tarvitaan tiettyyn erityis­alueeseen liittyviä huippuasiantuntijoita, mutta myös keskinkertaisilla lahjoilla ja osaamisella pärjää. Hyvä keskinkertaisuus riittää hyvin moneen asiaan – ja saattaa olla hyvinvointia ylläpitävä strategia.

Sosiaalisessa mediassa tulee helposti houkutus antaa kuva niin sanotusta kiiltokuvaelämästä. Tällä voi olla haitallinen vaikutus erityisesti nuoriin, jotka vielä muodostavat identiteettiään ja vertailujen kautta itsetuntoaan.

Sama pätee myös työelämään: on kenties helpompi kertoa onnistumisista kuin esimerkiksi tavallisesta työarjesta, johon kuuluu erilaisia päiviä – sekä huippuonnistumisia että joskus myös tylsiä ja väsymyksen täyttämiä. Vaatimuksia tulee itseltään mutta myös ylipäätään työelämästä. Voi tulla tunne, että on oltava koko ajan tehokas ja painettava sata lasissa. Mutta ei se ole mahdollista.

Tee riittävän hyvin ei-niin-mielekkäitä asioita

Oman hyvinvoinnin takia on tärkeää tunnistaa omat heikkoudet ja vahvuudet. Millaisen työuran juuri minä haluan? Haluanko sitä sisäsyntyisesti vai aiheuttaako esimerkiksi some paineita?

”Siinä ei ole mitään pahaa, että tavoittelee suuria. Mutta nykyisessä moniroolisessa työelämässä ei ole mahdollista panostaa joka asiaan täysillä.”

On tärkeää, että kokee onnistumisia ja panostaa itselleen tärkeäksi kokemiinsa asioihin. Siinä ei ole mitään pahaa, että tavoittelee suuria. Mutta nykyisessä moniroolisessa työelämässä ei ole mahdollista panostaa joka asiaan täysillä. On tärkeä oppia työelämässä priorisoimaan, mihin laittaa aikaa ja energiaa, ja tehdä riittävän hyvin ei-niin- mielekkäitä tai -keskeisiä asioita. Tarvitaan itsemyötätuntoa ja armollisuutta itseä kohtaan.

On yleensäkin hyvä tehdä työtä niin sanottua 80 kilometrin vauhtia. Silloin on mahdollista välillä myös painaa kaasua ja antaa vauhdin kiihtyä. Koko ajan ei vain ole mahdollista tehdä asioita täysillä.”

Anne Mäkikangas on työpsykologian dosentti ja työelämän tutkimuskeskuksen johtaja Tampereen yliopistossa.

Artikkeli on julkaistu Trendissä 01/2022.

Kommentoi +