Meeri on kokeillut nukahtamisvaikeuksiin kaikkea: ”Joskus herään niin hikisenä, että yöpaita lentää lattialle kuin märkä rätti”

Olen aina ollut herkkäuninen. Univaikeudet alkoivat kärjistyä lapseni syntymän jälkeen. Vaikka hän olisi nukkunut, olin itse yöt valmiustilassa ja korkeintaan torkuin.

Täysin unettomia öitä on tullut vuosien aikana lisää ja lisää. Mikään päivän aikana ei välttämättä viittaa siihen, että juuri tänä yönä nukun vain kaksi tuntia.

Vaikeinta minulle on nukahtaminen. Mieleni varmaankin käy niin kierroksilla, että jään pohtimaan kaikkea. Joskus herään kolmen tai neljän maissa enkä enää saa unta.

Stressi on selkein uneeni vaikuttava tekijä. Huonoin ajanjakso osui yksiin erään aikaisemman työni kanssa. Pidin työstäni ja teinkin sitä vuosia, mutta ilmapiiri työpaikalla oli myrkyllinen.

Hain apua uniongelmiin vasta viimeisten puolentoista vuoden aikana. Diagnoosi oli burn out ja haastava työympäristö sekä unettomuus.

Tuon ajanjakson aikana sain työterveyden kautta unilääkkeitä, joista on ollut iso apu. Sain työterveydestä myös lyhyen terapiajakson, joka antoi rohkeutta vaihtaa työpaikkaa. Vasta sen jälkeen vuosia jatkunut unettomuus helpotti.

Esivaihdevuodet ovat heikentäneet untani selvästi viimeisten kymmenen vuoden aikana. Nukun pari yötä ennen kuukautisia tosi huonosti. Uni on haurasta, ja heräilen koko ajan. En stressaa asiaa, sillä tiedän jo etukäteen, että niin tulee käymään. Kun kuukautisvuoto alkaa, uni paranee saman tien.

Joskus herään yöllä niin hikisenä, että yöpaita lentää lattialle kuin märkä rätti. Uni myös tuntuu entistä ohuemmalta. Se ei palauta niin kuin ennen, ja väsyn päivällä helpommin.

Nyt minulla on menossa parempi vaihe. Minulla on nyt ihana työympäristö ja ymmärtävä esihenkilö.

Käytän nukahtamisessa auttavaa lääkettä edelleen silloin, kun tiedän, että seuraavana päivänä on pakko olla skarppina.

Lääkkeeni on neljäsosatabletti mielialalääke mirtazapinia. Sitä käytetään yleisesti pienenä annoksena unettomuuden hoitoon. Se unettaa ja takaa sikeät unet, mutta ainakaan minulle siitä ei jää tokkuraista oloa. Otan lääkettä varoiksi mukaan työreissuihinkin.

Olen kokeillut myös melatoniinia, kaikenlaisia luontaisvalmisteita ja homeopatiaa. Testasin myös unikoulua, johon netissä on ohjeita. Tein esimerkiksi mielikuvaharjoituksia. Minulla ei kuitenkaan tainnut olla riittävästi kärsivällisyyttä eläinten alku- ja loppukirjainten miettimiseen, kuten yhdessäkin harjoituksessa neuvottiin.

Edistän unen tuloa ja parannan sen laatua monella tapaa. Pidän kiinni säännöllisestä unirytmistä: menen sänkyyn kello 22–23 ja herään noin seitsemältä.

Liikun paljon. Rakastan juoksua, mutta sitä on ollut pakko vähentää, sillä en yksinkertaisesti voi juosta, jos kehoni ei ole palautunut. Älykelloni väittää melkein joka päivä, etten ole palautunut tarpeeksi, mutta en ota sen lukemia kovin vakavasti.

Hoidan liikunnat ennen iltaseitsemää, jotta ehdin rauhoittua ennen nukkumaanmenoa. Pyöräilen ja teen neljä–viisi lihastreeniä viikossa.

Pidän makuuhuoneen viileänä mutta jalat lämpiminä. Nukun välillä kesäisinkin villasukat jalassa. Kun keväisin valoa tulvii makkariin pimennysverhojen reunoista, teippaan verhot seinään kiinni. Joskus nukun musta teepaita kasvoilla tai unimaskin kanssa.

Olen hyväksynyt, että minulla on heikot unenlahjat. Se on minun heikko kohtani, jonka kanssa pitää vain oppia elämään.

Olen opetellut armollisuutta itseäni kohtaan. Omaa kehoa pitää kuunnella ja mennä sen ehdoilla, enkä voi verrata itseäni muihin. Jos joku kuusikymppinen juoksee vielä maratoneja, mitä sitten. Hän juoksee, mutta minä en pysty.

Valvon keskimäärin yhden tai kaksi yötä viikossa. Kun unta ei ala kuulua, hyväksyn, että tämä on nyt tällainen yö. Jos kello ei vielä ole liikaa, otan nukahtamislääkkeen ja jatkan makoilua.

Tietysti joskus valvominen ahdistaa ja panikoin, että miten selviän seuraavasta päivästä. Aina selviän.

Ehkä se on onni, että koska olen aina ollut herkkäuninen, olen vähilläkin unilla ihan toimintakykyinen.”

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 14/2024.