
Vauraudellaan leveilevä prinssi rohkea. Ronski pukumies. Väärällä nimellä esiintynyt huijari. Mukavanoloinen mediamies. Muun muassa heidät laulaja Nina Tapio, 49, kohtasi viime talvena internetin deittisovelluksessa. Hän viihdytti itseään ja ystäviään keksimällä lempinimiä tapaamilleen miehille.
Ennen deittisovellukseen liittymistä Nina oli ollut vuoden sinkkuna avioeronsa jälkeen. Hän alkoi kaivata kumppania pandemian aikana, mutta rajoitusten vuoksi uusiin ihmisiin oli käytännössä mahdollista tutustua vain virtuaalisesti.
– Kun keikat loppuivat koronan takia, tunsin oloni epätoivoiseksi ja ajattelin maatuvani yksin kotiin. Halusin uusia virikkeitä muistuttamaan, että olen muutakin kuin työtön artisti.
Loikka uudenlaisen tapailukulttuuriin jännitti ja arvelutti, mutta Nina tiesi, ettei vaihtoehtoja ollut. Oli turha ruikuttaa yksin kotona, jos asian eteen ei tekisi mitään. Oli rohkaistuttava ja toimittava.
Nina päätti heti esiintyä sovelluksessa omalla kuvallaan ja etunimellään. Samalla hän pyöritteli mielessään kauhukuvia toisilleen viestittelevistä miehistä, jotka päivittelisivät keskenään sitä, miksi Nina oli liittynyt palveluun.
– Aluksi tuntui kuin olisin ollut internetissä alasti. Viestittely miesten kanssa oli vierasta ja pelottavaakin. Tunsin itseni haavoittuvaiseksi – olinhan tarjoamassa itseäni täysin tuntemattomille.
Kahvilatreffeillä Nina kävi kuuden miehen kanssa. Miehet olivat mukavia tyyppejä, joiden tapaamisista jäi hyvä fiilis.
Nina havaitsi nopeasti, että viestittelemällä löytää helposti mukavia ja hauskoja ihmisiä, joiden kanssa on helppo heittää herjaa. Mutta vasta kasvotusten voi nähdä tärkeät sanattomat viestit: Millainen olemus ihmisellä on? Miten hän kohtelee muita? Katsooko hän silmiin puhuessaan?
Nina ei löytänyt syvää kipinää yhdenkään tapaamansa miehen kanssa. Ilman sitä ja vatsanpohjaa kutkuttavaa tunnetta hän ei halua rakentaa parisuhdetta.
– Tietysti oli harmillista, ettei sopivaa tyyppiä osunut kohdalleni. Kemioiden pitää kohdata. En silti kadu kokeiluani: se oli oivallinen tapa saada elämään säpinää ja jännitystä.
Samalla deittirupeama oli Ninalle matka itseen. Hänelle kirkastui se, mitä hän tulevalta kumppaniltaan toivoo – ja mitä ei.
Joillekin hänen tapaamilleen miehille raha ja materia olivat tärkeitä. Ninasta vaurauden esittely tuntuu vieraalta, henkinen pääoma kiinnostaa häntä sitä enemmän.
Nina huomasi myös, että miehillä oli ennakkokäsityksiä hänestä. Joku oletti joutuvansa lehtien juorupalstoille ja paparazzien haaviin yhden kahvittelutuokion perusteella. Toinen taas ei edes tiennyt kuka Nina on. Se tuntui Ninasta mahtavalta.
Alkuvuodesta laulaja sulki profiilinsa. Mielen valtasi kyllästyminen, ja Nina alkoi kaivata happea. Hänestä tuntui kurjalta antaa toistuvasti pakkeja ja pahoittaa toisen mieli.
– Kokemus avarsi näkemyksiäni sinkkumarkkinoista. Sydäntäni riipaisi eniten yksinäisyys ja se, miten epätoivoisesti moni yrittää löytää elämänkumppania ja perhettä itselleen.
Deittiprofiilinsa suljettuaan Nina huomasi kumppanin kaipuunsa hiipuneen. Elämä saa viedä hänet sinne, minne se vie. Juuri nyt hän ei kaipaa parisuhdetta lainkaan, mutta huomenna tilanne saattaa olla toinen.
Elokuussa We will rock you -musikaalissa Helsingin jäähallissa esiintyvä artisti on nauttinut voidessaan keskittää kaiken energiansa työntekoon. Harjoitusten alettua elämään on tullut lisää sosiaalisuutta.
Tunnen eläväni nyt hyvää ja tasapainoista vaihetta. Minun ei tarvitse rimpuilla eri suuntiin vaan nautin työnteosta, vapaa-ajasta ja läheisistäni sopivassa suhteessa.
Nina erosi Reijo ”Reka” Kontiosta keväällä 2020. Pariskunnan yhdeksänvuotias poika Vilho asuu vanhemmillaan vuoroviikoin.
Ninan aiemmasta avioliitosta Martti Forsbergin kanssa syntyneet tyttäret Elsa, 21, ja Ada, 24, asuvat kahdestaan saman kadun varrella kuin Nina ja Vilho.
Myös molemmat ex-puolisot asuvat Ninasta kävelyetäisyyden päässä. He ovat edelleen hänen lähipiiriään lasten ja äidin lisäksi.
– Välillä tuntuu, että elän entisten puolisoideni kanssa jonkinlaisessa kommuunissa. Joskus kokoonnumme yhden meistä kotiin syömään vaikka pihatöiden jälkeen.
Yhteisen tuokion jälkeen jokainen voi lähteä omaan kotiinsa, kun siltä tuntuu, eikä kukaan loukkaannu.
– En ajattele niissä hetkissä kumpaakaan entisinä miehinäni, vaan he ovat minulle tärkeitä ihmisiä, joihin minulla on läheiset välit.
Vaikka molemmat pitkät liitot päättyivät, Ninan on yhä helppo jakaa asioitaan ja huoliaan exilleen – ja päinvastoin. Kummassakin miehessä on yhä tallella samat piirteet, joita hän on aina arvostanut: empaattisuus ja hyväntahtoisuus. Miehet tulevat hyvin toimeen myös keskenään.
– Kun elämässäni tulee hankalia hetkiä, minun on helpointa kertoa niistä ihmiselle, joka on elänyt rinnallani kauan ja tuntee minut läpikotaisin.
Eroon liittyy väistämättä myös surua, tuskaa ja muita vaikeita tunteita. Miten ystävyys on mahdollista eron jälkeen?
– Minulle oli tärkeintä laittaa omat tarpeeni sivuun ja asettaa lapsen etu ykköseksi. Kun lapsen asioihin liittyvät taistelut jäävät käymättä, edellytykset ystävyydelle ovat paremmat. Jokainen tarvitsee heti eron jälkeen hengähdystauon, mutta kun ajan antaa hieman kulua, toisessa näkee taas hyvät puolet.
Hän arvelee saaneensa mallin hyvään eroon jo lapsuudenkodissaan. Nina oli 15-vuotias, kun hänen vanhempiensa liitto päättyi. Senkin jälkeen perhejuhlia vietettiin yhdessä, ja paikalla olivat myös uudet puolisot.
– Toivon siirtäväni tämän toimintamallin myös omille lapsilleni, jos heille tulee vastaava tilanne joskus eteen.
Nuorempana Nina kuvitteli elävänsä viisikymppisenä yhä nuoruudenrakkautensa eli tyttäriensä isän kanssa. Hän ajatteli, että naimisiin mennään kerran ja liitossa pysytään hautaan asti.
Nyt hän on eronnut kahdesti. Nuorena luodun illuusion kaatuminen ei silti tunnu pahalta.
– Jokainen meistä muuttuu ja kasvaa. Minua hämmästyttää edelleen, että olen löytänyt kahdesti ihmisen, jonka kanssa olen halunnut mennä naimisiin. Pidän tekemiäni valintoja hyvinä eroista huolimatta.
Nina ja Martti erosivat vuonna 2006. Nina ja 17 vuotta vanhempi Reka kohtasivat toisensa vuotta myöhemmin euroviisukarsintojen harjoituksissa.
Reka työskenteli tapahtumassa turvakoordinaattorina, Nina väliaikanumerossa laulajana. Naimisiin he menivät vuonna 2012.
Avioliitoista Irtautuminen on vaatinut Ninalta rohkeutta. Ensimmäisen liiton loppumetreillä Ninan valtasi voimakas ajatus, että hänellä olisi vielä jotain muuta näkemättä ja kokematta. Hän tunsi, että silloinen elämä ei riittänyt.
Rekan kanssa Nina puntaroi eroa hyvin pitkään myös siksi, että avioliittovuosiin heijastui paljon surua.
Nina menetti parhaan ystävänsä ja kollegansa Hanna-Riikka Siitosen heinäkuussa 2018, kun tämä menehtyi 47-vuotiaana kilpirauhassyöpään.
Ennen lopullista eropäätöstä Nina voi huonosti niin henkisesti kuin fyysisestikin. Selkä ja polvet vihoittelivat. Väsymys oli jatkuvaa. Kun päätös lopulta saatiin tehtyä, hänen olonsa koheni.
Ero oli ainoa ratkaisu, johon pystyin. Sen jälkeen päätin, että teen nyt asioita myös itseni ja oman hyvinvointini eteen.
Nina arvelee, että ikääntyminen on saanut hänet pohtimaan omia tarpeitaan entistä syvällisemmin.
– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä määrätietoisemmin tiedän, mitä haluan ja mitä en. Ruuhkavuosien aikana unohdin itseni. Olin aina valmiudessa tekemään asioita muiden puolesta: kuskaamaan, pesemään pyykkiä, laittamaan ruokaa, käymään kaupassa. Hyväksytin omaa olemassaoloani tekemisen kautta.
Nyt Nina on opetellut ymmärtämään, että hän saa levätä ja olla joutilas. Kun huono omatunto yrittää hiipiä mieleen, hän muistuttaa itseään, ettei aina tarvitse olla tunnollinen tai tehdä asioita muiden hyväksi.
Jos tytär Elsa pyytää Ninaa lenkille, tämä saattaa vastata rehdisti, ettei jaksa tai huvita. Se on suuri askel.
Itsenäisyyden ja oman ajan lisääntyminen on tehnyt Ninalle hyvää.
– Minulla on turvallinen olo itseni kanssa. Se heijastuu myös työelämään: minun ei tarvitse enää todistella taitojani tai näyttää, kuka olen. Yksin eläminen on tehnyt minusta entistä itsevarmemman.
Mielen hyvinvointiin on vaikuttanut vahvasti myös psykoterapia, jossa Nina on käynyt parin vuoden ajan.
– Terapiassa olen oppinut sanoittamaan tunteitani ja irtautumaan kiltin tytön roolista. Olen aina tottunut pärjäämään ja olemaan se, joka ei ruikuta. Terapia on avannut silmäni ja saanut minut ymmärtämään, ettei aina tarvitse puskea eteenpäin ja jaksaa.
Miellyttämisen halu ja konfliktien pelko ovat alkaneet hiljalleen hellittää. Samalla Nina on oivaltanut, että yltiöpositiivinen elämänasenne voi kääntyä taakaksi.
– Ajattelin kauan, että ei haittaa, jos katto sortuu – silloin aurinko näkyy paremmin. Joskus tämä asenne menee liiallisuuksiin ja unohdan myöntää, että voin myös olla surullinen ja väsynyt.
Yksin on hyvä olla nyt. Kun Nina joskus löytää vierelleen uuden kumppanin, miehen täytyy osata kulkea hänen vierellään mutta sen lisäksi elää itsenäisesti.
– Haluaisin tasaisen ja luotettavan miehen, jolla on omat innostuksensa ja intohimonsa. Minun kanssani elävän ihmisen täytyy ymmärtää ja sietää sitä, että intensiiviset projektit vievät ajoittain kaiken energiani ja ajatukseni.
Aiemmin Ninalla oli tapana alkaa myötäillä liiaksi kumppaninsa mieltymyksiä. Siitä hän joutunee muistuttelemaan itseään jatkossakin. Hän lupaa herätellä mielensä sanomalla: Pysy Ninana. Älä elä toisen ihmisen tarpeiden mukaan.
Sitä hän harjoittelee arjessa muutenkin. Ennen hän vastasi automaattisesti kaikkiin pyyntöihin myöntävästi, jos kalenterissa oli sopiva rakonen. Etenkin, jos siitä oli jollekin toiselle hyötyä ja apua.
– Nyt pohdin ensisijaisesti omaa jaksamistani ja halukkuuttani. Olen siinä mielessä aiempaa itsekkäämpi. Terve itsekkyys on ihanaa.
Tärkeä päivä
Tammikuussa 2022
”Odotan kuin kuuta nousevaa musikaali Come from Awayn ensi-iltaa Tampereen Työväen Teatterissa tammikuussa 2022. On ihana päästä taas heittäytymään täysillä työhön pitkän hiljaiselon jälkeen. Esitys on täynnä hyvää mieltä, empatiaa ja inhimillisyyttä – siis pelkkää hyvyyttä.”