Mies luki Niinan päiväkirjat, oli mustasukkainen kavereista ja sitten pahoinpiteli – vasta kun psykologikin itki, Niina ymmärsi tilanteen vakavuuden

Kuin kävelisi rautahäkissä, jonka pohja on täynnä teräviä lasinsirpaleita. Kiertäisi kehää yhä uudelleen. Yrittäisi varoa ja valita askeleensa niin, ettei satuttaisi itseään – siinä onnistumatta.

Näin Niina kuvailee väkivaltaisessa suhteessa elämistä. Hän on kohdannut kahdessa suhteessa fyysistä, henkistä tai taloudellista väkivaltaa. Suhteita leimasi lohduttomuus. Ajatus siitä, ettei kukaan ymmärtäisi.

”Kaikkein pahinta oli yksinäisyys. Se oli musertavaa. Tunsin olevani yksin maailmassa ja inhosin itseäni.”

Häpeän ja pelon vuoksi Niina ei uskaltanut puhua kokemuksistaan kenellekään. Nyt hän haluaa kertoa tarinansa, jotta joku muu uskaltaisi hakea apua ajoissa.

”Jos mietityttää, onko kumppanin käytös ok, se ei todennäköisesti ole. Kannustan kyseenalaistamaan väärältä tuntuvia kokemuksia ja puhumaan niistä”, Niina sanoo.

Suhde alkoi lämpimästä ystävyydestä ja vahvasta luottamuksesta, joka syveni rakkaudeksi. Väkivalta alkoi vaivihkaa pieninä palasina: retuuttamisena, ahdistamisena huoneen nurkkaan, tavaroiden heittelynä.

Kumppani oli sairaalloisen mustasukkainen. Jos Niina vietti aikaa ystäviensä kanssa, mies saattoi ilmoittaa hakevansa Niinan kesken kaiken pois.

”Hän kontrolloi ajankäyttöäni usein, ja se aiheutti kitkaa minun ja ystävieni välille. Olin jatkuvasti kuin puun ja kuoren välissä. En kuitenkaan osannut ajatella, että tämä ei ole oikein.”

Mies myös pakotti Niinan luovuttamaan päiväkirjansa hänelle ja suuttui sisällöstä. Se tuntui nöyryyttävältä.

Ensimmäisen kerran Niina tuli pahoinpidellyksi metsässä. Mies vaati heikoksi ihmiseksi lyttäämäänsä Niinaa olemaan vahvempi ja kovempi – ja löi tätä kasvoille. Niina sai kuulla olevansa selkärangaton nahjus.

Pahoinpitelyt toistuivat, ja kumppani pyysi aina lopuksi itkien anteeksi. Suhde päättyi, kun mies löysi toisen. Sen jälkeen Niina ei ole kohdannut häntä.

Eron jälkeen Niina alkoi saada ahdistus- ja paniikkikohtauksia. Silloin korvissa soi, kädet puutuivat eikä hän pystynyt liikuttamaan sormiaan. Häntä huimasi ja hän voi pahoin. Hän hyperventiloi ja itki.

”Aloin nähdä takaumia, kuin filminpätkiä, tapahtuneista hetkistä, jolloin exäni raahasi minua metsässä ja repi tukkaani. Vaikeimpina aikoina mietin, miten paljon helpompaa olisi vain kadota tästä maailmasta.”

Niina haki apua ahdistukseensa julkisen terveydenhuollon kautta ja pääsi tapaamaan psykologeja. Niina tapasi vuoden ajan kahta psykologia, ja kun hän kertoi heille kokemuksistaan, molempien silmät kostuivat. ­

”Vasta silloin käsitin, miten väärin minulle oli tehty. Kokemani väkivalta alkoi hahmottua.”

Vaikka Niina yritti olla ajattelematta kokemaansa, ahdistuskohtaukset jatkuivat. Sosiaaliset kanssakäymiset tuntuivat vaikeilta ja hän vetäytyi kuoreensa. Kaupassakäyntikin tuntui raskaalta.

”En tiennyt kuka olin ja mitä halusin elämältäni. Olin aivan hukassa.”

Päätösten tekeminen arkisissa pienissäkin asioissa oli vaikeaa, joten Niina nojasi kaikessa muiden mielipiteisiin ja haki hyväksyntää ratkaisuilleen läheisiltään ja ystäviltään. Hänestä tuntui kuin hän olisi lipunut virran vietävänä vailla mahdollisuutta vaikuttaa elämäänsä.

”Valitettavasti tuo virta kuljetti minut uudelleen väkivaltaiseen parisuhteeseen.”

Tämä suhde olisi hyvä. Onnellinen. Parempi. Aitoa rakkautta. Niin Niina uskoi rakastuessaan.

”Pidin alusta asti miesystävääni poikkeuk­sellisen viisaana ja älykkäänä. Jumaloin häntä. Nyt ymmärrän, että hänen viisautensa oli kieroutunutta: hän osasi puhua minut ympäri oman tahtonsa mukaan.”

Ajan kuluessa miehen käytöksessä tapahtui täyskäännös. Alkuvaiheen hurmaavasta ja huolehtivasta miehestä tuli kylmä ja etäinen. Niina oli hänen sätkynukkensa.

Miehen seurassa Niina tunsi itsensä idiootiksi, joka tarvitsi miehen apua ja hyväksyntää kaikessa mitä teki.

”Tuntui, että mikään mitä tein ei riittänyt hänelle.”

Niina leikkasi juustoa väärin. Pesi pyykit väärin. Käytti rahaa väärin: kun Niina osti kirpputorilta 50 sentillä kukkavaasin, mies sai silmittömän raivokohtauksen.

Niinan rahat olivat parin yhteisiä, mutta mies piti säästönsä itsellään. Mies osasi perustella linjauksen viisailla sanoilla, eikä Niina osannut kyseenalaistaa tätä. Uudet kodinkoneet ostettiin Niinan varoista.

Niina tunsi itsensä vialliseksi ja epäonnistuneeksi. Hän hakeutui jälleen psykologin vastaanotolle.

”Hain keskusteluapua, koska pyrin korjaamaan itseäni. Vihasin itseäni ja mietin, miksi olen tällainen. Ajattelin olevani täysi paska. Mitä minulla oli annettavana kenellekään, kun olin näin huono?”

Hiljalleen Niina alkoi kyseenalaistaa miehen sanomisia ja käyttäytymistä terapiassa käytyjen keskustelujen herättämänä. Riitoja tuli yhä useammin.

Lopulta suhde päättyi fyysiseen välikohtaukseen. Mies väitti tietävänsä kaiken siitä, millainen ihminen Niina oli ja miten hänen mielensä toimi. Silloin Niina läpsäisi miestä poskelle. Mies nosti Niinan kurkusta ilmaan. Niina yritti paeta, mies repi häntä lattiaa pitkin ja uhkasi paiskata lumihankeen häpeämään.

Niina yritti soittaa poliisille, kunnes mies sai uskoteltua, että poliisit veisivät Niinan vankilaan. Hän pakeni ystävänsä luokse.

”Se oli lopulta hetki, jolloin päätin, että tämä oli tässä.”

Seuraavana aamuna Niina soitti ja kertoi tapahtuneesta rikosuhripäivystykseen ja äidilleen.

Niina sai apua läheisille puhumisesta ja terapiasta.

Eron jälkeen niina purki tapahtunutta ja kokemuksiaan sisaruksilleen ja ystävilleen.

”Puhuminen oli terapiaa. Sen avulla selviydyin.”

Läheiset järkyttyivät, sillä väkivalta tuli heille ­yllätyksenä.

”Häpeä ja pelko olivat vaientaneet minut, mutta nyt päätin, että tämä ei tule enää koskaan toistumaan.”

Voimakas yksinäisyyden tunne vaihtui kiitollisuuteen läheisten tuesta.

Parin kuukauden kuluttua suhteen päättymisestä Niina pääsi psykoterapiaan. Lisäksi hän sai keskustelu­apua kriisikeskuksesta. Niina itki helpotuksesta, kun työntekijä totesi hänen kokeneen lähisuhdeväkivaltaa.

Tulen aina olemaan yksin. En riitä kenellekään. Niin Niina ajatteli. Silti ystävät yllyttivät häntä lataamaan puhelimeensa treffisovellus Tinderin. Hän päätyi treffeille miehen kanssa.

”Minulle tuli miehestä heti todella vahva tunne. Muistan ensihetken kahvilassa, kun näin hänet. Tiesin heti, että tämä on nyt menoa.”

Aluksi uuteen suhteeseen ryhtyminen jännitti. Niina purki epävarmuuden tunteitaan terapiassa.

”Muistan, miten terapeutti katsoi minua ja sanoi, että Niina ihan oikeasti, ansaitset hyvän miehen.”

Tuo lause pyyhki pelot pois. Pariskunta asuu nyt yhdessä, seurustelua on takana puolitoista vuotta. Mies on todistanut olevansa Niinan luottamuksen arvoinen.

”Hän kehuu minua. Hän on huomaavainen, kiltti ja maailman lempein ihminen, joka ajattelee parastani.”

Vaikka väkivaltaisista suhteista on kauan, niiden jäljet näkyvät Niinassa yhä. Hän käsittelee masennuksen tunteitaan ja voimavarat ovat rajalliset. Välillä Niina huomaa pyytelevänsä puolisoltaan anteeksi sanomisiaan ja tekojaan vailla syytä.

”Huonot kokemukseni romuttivat itsetuntoni täysin.”

Terapian ja puolison avulla se on hiljalleen alkanut rakentua uudelleen. Niina on purkanut tuntojaan myös tekemällä ­taidetta, jossa hän on käsitellyt väkivalta­teemaa. Luontokin on tuonut lohtua.

”Suurimman työn olen tehnyt itse. Taputan itseäni olalle siitä, että olen pystynyt käsittelemään asioita ja toipumaan.”

Erityisen onnellinen ja ylpeä Niina on siitä, että hän uskalsi antaa itsensä rakastua.

”Nyt minulla on tilaa omille ajatuksilleni ja tunteilleni. Pystyn myös puhumaan poikaystävälleni tunteistani avoimesti ilman pelkoa siitä, että hän leimaa minut ikäväksi ihmiseksi tai hulluksi.”

Tapahtui elämässä mitä tahansa, Niina uskaltaa luottaa selviävänsä.

”Enää en ole häkissä. Olen vapaana luonnossa, jossa on paljon erilaisia polkuja. On minun oma valintani, minkä niistä valitsen. Elämäni on auki ja voin tehdä ihan mitä haluan, eikä kukaan ole tuomitsemassa.”

Niinan nimi on muutettu, jotta hänen entisiä kumppaneitaan ei voi tunnistaa jutusta.

Juttu on ilmestynyt Kauneus ja Terveys -lehdessä 14/2023.