
Jaana, 56, sai muuttumisleikissä vinkit kulmakarvojen meikkaamiseen – meikkaaja kertoo, miten löydät kulmavärin oikean sävyn
KT:n lukija Jaana Joki-Hollanti sai muuttumisleikissä vinkit kulmien meikkaamiseen. Kulmameikillä ja silmien rajauksella saa katseeseen ja ilmeeseen ryhtiä.
Jaana Joki-Hollanti, 56


Työ: farmaseutti
Asuu: Tampereella
Perhe: avopuoliso, kaksi aikuista poikaa ja bonustytär.
”Halusin oppia tekemään kevyen meikin ja löytää minulle sopivat värit. Meikkaan yleensä tosi vähän, joten kuvausmeikki tuntui raskaalta eikä ihan omalta. Ostin silti meikkaajan suosittelemat luomivärit ja aion kokeilla!”


”Meikkaajan innostamana aloin taas käyttää poskipunaa.”


Näin meikkat kulmakarvat
Meikkaaja Ia Luhtanen kertoo, miten kulmakarvoille saa kaivattua muotoa meikillä.


1. Puuteroi. Jos käytät voidemaista meikkipohjaa, sipaise kulmakarvoihin ensin puuteria. Näin kulmameikki ei karkaa pois paikoiltaan kulmia piirtäessä.
2. Valitse kapea kärki. Valitse tuotteeksi kapeakärkinen kulmakynä, josta tulee helposti väriä. Sillä on kätevä piirtää tarvittava määrä lisäkarvoja. Hyvän kynän kärki ei raavi, mutta toisaalta väri ei myöskään leviä tai kasaannu kulmakarvoihin.
3. Pehmennä. Kun tavoittelet luonnollista tulosta, piirrä kulmakarvojen alkukohtaan muutama pystykarva ja pehmennä jälki sormella tai siveltimellä. Näin alusta ei tule liian terävä tai palkkimainen.
4. Jatka. On yleistä, että kulmakarvat loppuvat kesken. Piirrä jatkoa karva kerrallaan. Sopivan päätekohdan löydät asettamalla sormen nenänpielestä kulmaluun ulkotaitteeseen. Tilkitse lopuksi mahdolliset aukot.
5. Harjaa kulmat kulmaharjalla haluttuun muotoon, samalla väri tasoittuu. Lisää halutessa kulmageeliä, joka pitää kulmat asennossa.
Meikki Ia Luhtanen.
Hiukset Harri Tasanko/Sim Sensitive.
Pusero Bonprix. Hopeakorvakorut Efva Attling.
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 11/2025.

