Huhtikuussa 70 vuotta täyttänyt muotitaiteilija Jukka Rintala kertoo elämänsä rooleista muotisuunnittelijana, yrittäjänä, erakkona, isänä ja puolisona.

”Ihmisillä on usein minusta tietynlainen, hieman yksipuolinen mielikuva: olen Suomen kerman luottosuunnittelija, joka on ollut vuosikymmenten ajan Linnan juhlien hienoimpien pukujen takana. Upeiden pukujen ja glamourintekijän rooli istuu minussa vahvasti. Se on hieno rooli, jota olen kantanut ylpeänä.

Todellisuudessa olen yhtä lailla tavallisten ihmisten pukusuunnittelija. Tunnettujen ihmisten päällään kantamat työni saavat usein vain enemmän näkyvyyttä. Valtioneuvos Riitta Uosukainen sanoikin kerran: ”Jukka Rintala ei ole suunnitellut ainoastaan pukuja vallan vaiheilla oleville vaan koko kansalle.”

Olen nauttinut siitä, että olen saanut tehdä vapaasti työtäni ja luoda. Minuun ja makuuni on luotettu ja olen saanut siitä kiitosta niin asiakkailta kuin lehdistöltäkin. Tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi vuonna 2006 minulle monipuolisesta työstäni Pro Finlandia -mitalin.

Täytin 9. huhtikuuta 70 vuotta. Sen kunniaksi julkaistiin Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittama teos Jukka Rintala – Elämänviiva.

Kertyneillä vuosilla ei ole minulle merkitystä. Teen yhä aktiivisesti taidenäyttelyjä, maalauksia ja suunnittelutyötä. Yksi syntymäpäivä ei muuta sitä. Matin ja Tepon laulun sanoin: Vauhti kiihtyy. Antoisa taiteilijaelämä jatkuu edelleen kuten tähänkin asti.

Taiteilijana en koe voivani jäädä eläkkeelle. Mitä minä olisin ilman työtäni? Olisinko yhtäkkiä vain tekemättä mitään, luomatta. Miksi?”

”Olen työskennellyt yrittäjänä puolisoni, visualisti Matti Vaskelaisen kanssa pian 40 vuotta. Matti huolehtii brändimme visuaalisesta ilmeestä ja markkinoinnista. Perustimme yrityksemme vuonna 1985. Toimenkuvat ja projektit ovat tietenkin muuttuneet Suomen ja markkinoiden muutosten myötä, mutta into on pysynyt samana.

Olen saanut suunnitella monia mielenkiintoisia kokonaisuuksia suomalaisille vaatetus- ja sisustusalan yrityksille kuten Friitalalle, Marimekolle, Nansolle, Aarikalle, Joutsen Finlandille ja lukuisille sisustusalan yrityksille. Sisustus- ja kattaustuotteet ovat oleellinen osa jatkuvaa tuotantoamme.

Olemme kokeneet lama-ajat ja erilaiset vaiheet ja selvinneet. Vaikeitakin aikoja on ollut, ja ne ovat tulleet esiin aina yllättäen. Yksi tällainen haaste tuli vastaan keväällä 1997, kun välini Marimekon Kirsti Paakkasen kanssa joutuivat koetukselle. Olin hänen luottosuunnittelijansa.

Suunnittelin tuolloin Tunne-sisustustekstiilimalliston yhteistyössä Kodin Ykkösen ja Chydenius-instituutin kanssa. Hetkeä myöhemmin huomasin, että Kodin Ykkösessä myytiin myös Marimekon tekstiilejä. Kirsti kimpaantui siitä, koska näki tekstiilien välillä kilpailuasetelman. Hän halusi pitää minuun yksinoikeuden.

Olin Firenzessä nahkamessuilla, kun Kirsti soitti minulle ja ilmoitti monivuotisen yhteistyömme päättyvän. Viikon kuluttua hän soitti uudelleen ja oli leppynyt. Kaikki jatkui kuten ennenkin.

En jäänyt murehtimaan välikohtausta jälkeenpäin.

Tekeminen ja intohimo työtämme kohtaan on pitänyt minut ja puolisoni Matin liikkeessä kaikki nämä vuodet. Minusta tuntuu, että meidän molempien pitää olla synnyttämässä koko ajan uusia ideoita.

Parhaimman ideamme saimme 2000-luvun alussa, kun ryhdyimme järjestämään suuria näyttelyitä, joissa esittelemme upeita pukujani ja maalauksiani. Meillä on olemassa lähes 300 puvun pankki, joista vanhimmat on tehty 25 vuotta sitten. Tämä on oma brändimme, jota kukaan ei voi jäljitellä.

Emme ole saaneet apurahoja tai avustuksia. Kirsti Paakkanen sanoi kunnioittavansa meitä, koska olemme tehneet kaiken itse omista selkänahoistamme. Menestyksemme on vaatinut kirkasta näkemystä ja määrätietoisuutta – ja erittäin hyvää stressinsietokykyä.

Ajattelen, että asioihin löytyy aina ratkaisu, kun mieli pysyy positiivisena.

Yrittäjän työ on epävarmaa eikä missään nimessä helppoa. Notkahduksiin ei oikein pysty varautumaan. Olen elänyt säästeliäästi ja katsonut tarkasti, mihin rahani laitan.

Osaan suhtautua epävarmuuteen rauhallisesti. Ehkä se johtuu geeneistäni. Isoisäni Viljo oli puuseppä. Jo lapsena seurasin hänen työnteon moraaliaan ja ahkeruuttaan. Työnteon tekeminen tunnollisesti on ollut minullekin tärkeää.”

”Olemme olleet yhdessä Matin kanssa jo 40 vuotta. Matti on hurmaava ihminen, ja meillä on ollut hyvä elämä 1980-luvulta lähtien. Vanhempani ja lapseni ovat aina osanneet suhtautua yhdessäoloomme normaalisti.

Parisuhteemme lisäksi olemme olleet koko ajan yhtiökumppaneita. Se ei ole koskaan tuottanut vaikeuksia. Meille molemmille on tärkeää, että lopputulos on viimeistelty.

Tietysti joskus on kehityskeskusteluja, jolloin käymme läpi erilaisia vaihtoehtoja tilanteiden ratkaisemiseksi. Emme juurikaan riitele. Välillämme vallitsee vilpitön rehellisyys.

Matti on meistä se, jolla on hyvä maku estetiikan suhteen. Hän laittaa myös todella hyvää ruokaa. Pidän toki hienoista ravintoloistakin, mutta olen hyvin yksinkertaisen ruuan ystävä. Matin tekemä tomaattikeitto on aivan ihanaa.

Poikani Sakari syntyi ennen kuin tapasin puolisoni Matin. Sakarilla on jo perhe, ja he elelevät omaa elämäänsä Tampereella. Sakarin kouluikäiset lapset kutsuvat minua ”brändipapaksi”. He keksivät lempinimen itse. Ehkä se juontaa juurensa siitä, että nimikirjoitukseni on rekisteröity tavaramerkki.

Emme tapaa toisiamme hirveän usein, mutta toisinaan. Minä elän omaa arkeani ja he omaansa.”

”Urani aikana olen tuonut näkyvästi esille suomalaista työtä ja osaamista. Samalla olen toiminut kotimaisen pukeutumiskulttuurin kohottajana. Siinä olen ollut alamme merkittävin suunnannäyttäjä.

Omalla työlläni olen ollut hyödyksi ihmisille ja yhteiskunnalle. Tuntuu hienolta, että olen saanut olla tuomassa näkyvyyttä sille, että Suomessa pystytään tekemään itse upeita tuotteita kotimaisesti. Meillä on taitavia suunnittelijoita, lahjakkaita ompelijoita ja kykyjä.

Näyttävimmin se on onnistunut Linnan juhlien kautta. Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto on toiminut estradina. Iltapuvut niihin juhliin on kuitenkin aina tehty kunkin asiakkaan tilauksesta. Tavoitteeni ei ole koskaan ollut hakea sitä kautta työlleni huomiota ja mainosta.

Tässä roolissani ei ole muuta raskasta kuin Linnan juhlia edeltävät kaksi ja puoli viikkoa. Kaikki puvut pitää tehdä tuona aikana. Se on hyvin stressaava ajanjakso niin puvun suunnittelijalle kuin ompelijalle ja asiakkaallekin. Usein viimeistely menee aika täpärälle.

Onneksi ajanjakso on niin lyhyt, että olen tottunut rutistukseen. Työnteko ei koskaan vie yöuniani.

Minulle on tärkeää, että asu on paitsi kaunis, myös toimiva ja ajaton. Sitä pitää olla mahdollista käyttää myöhemmin monta kertaa.”

”En voi sietää valehtelua, kieroilua tai kateutta. En myöskään suvaitse epäoikeudenmukaisuutta tai minkäänlaista hyväksikäyttöä.

Jos kohtaan jotakin näistä, temperamenttini kiehahtaa. Silloin saatan lyödä nyrkkiä pöytään.

Epäilen, että olen perinyt temperamenttini isoisältäni Viljolta. Temperamenttini on pysynyt samanlaisena koko ikäni.

Työelämässä olen mielestäni diplomaattinen ja solidaarinen. En runno ideoitani läpi toisista välittämättä. Kun tekee töitä muiden kanssa, myös toisten mielipiteet täytyy ottaa huomioon ja kunnioittaa niitä.

Minulta puuttuu kateusgeeni. Olen osannut iloita muiden menestyksestä ja tekemisistä. Omat ajatukset menevät aivan väärille raiteille ja metsään, jos rupeaa liiaksi seuraamaan muiden tekemisiä.

Eniten maailmassa ihailen puolisoani Mattia. Hän saa minkä tahansa puvun näyttämään upealta asetellessaan sen kuntoon. Arvostan myös hänen näkemyksiään ja sitä, että hän on jaksanut tehdä kaltaiseni ihmisen kanssa työtä vuosikymmenten ajan. Ajatuksemme sopivat hyvin yhteen.”

”Synnyin ja vietin lapsuuteni Porissa. Äitini Pirkko oli kotiäiti, isäni Armas työskenteli kuitulevytehtaalla. Pikkusiskoni Anna-Maija syntyi, kun olin 13-vuotias. Sain elää tasapainoisen lapsuuden.

Vanhempani eivät koskaan riidelleet toistensa tai kenenkään muunkaan kanssa. Opin heiltä lempeän suhtautumisen asioihin ja hyväksymään kaikenlaiset ihmiset. Elin vapaasti ilman turhia rajoitteita. Osasin kai käyttäytyä tarpeeksi hyvin.

Vanhempani eivät estelleet minua haaveilemasta muotisuunnittelijan urasta, kun löysin kutsumukseni jo 12-vuotiaana. Keskikoulussa kuvaamataidon opettajamme pani meidät tekemään pukuluonnoksia. Hän kehui töitäni ja päätin, että minusta tulee isona pukusuunnittelija.

Elimme Anna-Maijan kanssa hyvin erilaisissa maailmoissa. Ikäeromme vaikutti siihen vahvasti, sillä muutin Helsinkiin ja aloitin opintoni Taideteollisessa korkeakoulussa, kun hän oli vasta lapsi.

Sisarussuhteemme oli hyvä, mutta olimme hyvin erilaisia. Minä en ole koskaan tarvinnut muiden ihmisten tukea tai apua, sillä olen vahvasti eteenpäin pyrkivä ja itsenäinen ihminen. Hän oli luonteeltaan päinvastainen eikä ehkä koskaan löytänyt paikkaansa maailmassa. Vanhempiemme ei koskaan tarvinnut huolehtia minun perääni, mutta luonteeltaan herkkä Anna-Maija tukeutui heihin usein.

Anna-Maija kuoli yllättäen vuonna 2007. Menetys oli vaikea ja raskas paikka meille kaikille.

Nyt olen lapsuudenperheestäni ainoa, joka on enää elossa. Äitini menehtyi dementiaan vuonna 2011 sairastettuaan sitä 10 vuotta. Isäni oli koko tuon ajan hänen omaishoitajansa. Se tuntui raskaalta erityisesti isäni puolesta. Armas ei pyytänyt koskaan apua vaan halusi tehdä kaiken itse. Kun äiti elämänsä loppuvaiheessa joutui sairaalaan, isäni kävi hänen luonaan kahdesti päivässä.

Vanhempieni välillä vallitsi suuri rakkaus. Armas kuoli 91-vuotiaana vuonna 2019.”

”Olen jollakin tavalla erakko. Ihmisten kohtaaminen kuuluu työhöni, mutta vastapainoksi kaipaan ja tarvitsen keskittymistä ja luonnon rauhaa.

Asumme Helsingin keskustassa, mutta meillä on vapaa-ajan asunto Karkkilassa. Tila on perintö Matin äidiltä, ja rakensimme sinne toisen asunnon.

Maalla lataudun eri tavalla kuin kaupungissa. Saan voimaa luonnosta ja puutarhan laittamisesta. Minä olen meistä se, joka perkaa kukkapenkit, Matti saa kaiken kasvamaan ja kukkimaan. Puutarhanhoito on erinomaista terapiaa etenkin aamutuimaan. Sen jälkeen on helpompi antautua inspiraation vietäväksi.

Olemme Matin kanssa kauneuden ja estetiikan lähettiläitä. Puolustamme hienoutta ja upeutta aikakautena, jolloin kaikenlainen ruma, rosoinen ja kierrätetty on trendikästä. Vaalimme laatua, ajattomuutta ja eleganssia pikamuodin sijaan.

Mielestäni kaunista on kaikki sellainen, mikä on luontevasti kohdillaan – ja kansa haluaa nähdä kauneutta. On valtava etuoikeus, että olemme yhdessä Matin kanssa pystyneet luomaan sitä.”

Artikkeli on julkaistu alun perin Eevassa 5/2022. Kurkista roolien taakse ja seuraa Eevaa Instagramissa ja Facebookissa.