
Erja Häkkisen, 57, postilaatikkoon tipahtaa joka kevät tuttu kutsu. Kun Monacon Grand Prix toukokuussa pyörähtää käyntiin, Monte Carlon kadut täyttyvät autourheilufaneista ja Rivieran edusta hulppeista huvijahdeista. Ystävät ja yhteistyökumppanit haluaisivat Erjan yhä mukaan jännittävään kisaviikonloppuun, vaikka formulaelämä ex-puoliso Mika Häkkisen rinnalla loppui liki kymmenen vuotta sitten.
”Kerran olin jo lähdössä. Ehdin valita juhlamekon ja -kengätkin valmiiksi, kunnes tulin toisiin ajatuksiin. Ystäviä olisi ollut ihana nähdä, mutta muuten formuloiden seuraaminen on aika tylsää puuhaa. Siksi laitoin saunan lämpenemään ja päädyinkin viettämään mukavan koti-illan”, Erja sanoo ja nauraa.
Erjan nauru on yhä tunnistettava, käheä ja matalalta kumpuava, mutta katseessa jokin on muuttunut. Sinivihreissä silmissä on uudenlaista lempeyttä ja läsnäolon tuntua.
”Koen itsekin olevani eri ihminen. En enää piiloudu suojakuoren taakse, vaan suhtaudun elämään ja itseeni rennommin. En kaipaa niitä hulluja vuosia, jolloin olin julkisuudessa koko ajan muiden arvioitavana.”
“Minulle on vapautunut omaa aikaa”
Viikonloppuisin Erja viihtyy nykyään vuoristohuvilallaan, jonne on Monacon-kaupunkiasunnolta viidentoista minuutin ajomatka. Maalaismaisema houkuttelee patikkaretkiin ja koti ruuanlaittoon. Päivällisherkut löytyvät omasta puutarhasta.
”Luonto on ollut minulle tärkeä lapsesta saakka. Kun asuin pikkutyttönä Anjalankoskella, luuhasin aina metsässä tai hiihtelin pitkiä lenkkejä pelloilla”, Erja muistelee.
Kaupunkikodistaan Monacossa Erja luopuisi heti, jos se olisi mahdollista. 17-vuotiaan Hugon ja 13-vuotiaan Ainan koulut pitävät perheen arjen kaupungissa.
”Molemmat lapset ovat jo omatoimisia ja kantavat vastuun tekemisistään. Minulle on vapautunut paljon omaa aikaa.”
Kesken haastattelun Aina lähettää äidille tekstiviestin. Se on täynnä hymiösydämiä, jotka päätyvät tunnustukseen: I love you, rakastan sinua äiti. Ikävä on kova, vaikka Erja on vain viikon työmatkalla Suomessa. Lapset ovat isänsä, Mika Häkkisen luona Monacossa.
”Olen usein miettinyt, kuinka tyhjää elämästäni olisi tullut, ellen olisi saanut Ainaa ja Hugoa. Sekin vaihtoehto olisi voinut olla olemassa, sillä liihotin vielä yli kolmekymppisenä pitkin maailmaa, eikä perheen perustaminen käynyt silloin mielessänikään.”
Esikoispoikansa Erja sai vasta 39-vuotiaana, Ainan syntyessä hän täytti 43 vuotta.
Pohdiskelija ja poikatyttö
Koko perhe on asunut lasten vauvavuosista saakka Monacossa. Erja pitää eurooppalaista kulttuuri- ja kieliympäristöä rikkautena, mutta myöntää, että se on tuonut lasten kasvatukseen omat haasteensa.
”Joskus poden huonoa omaatuntoa siitä, että olen sortunut puhumaan lasten kanssa myös englantia ja ranskaa. Molemmat osaavat kyllä suomea, mutta puhuvat sitä persoonallisesti sanoja muunnellen.”
Luonteiltaan sisarukset ovat kuin toistensa vastakohdat: Hugo on rauhallinen pohdiskelija, Aina taas vauhdikas poikatyttö.
”Tunnistan Ainassa paljon itseäni. Olin lapsena samanlainen rakettipelle: syöksyin silmät kiinni seikkailusta toiseen ja tulin kotiin aina polvet ruvella”, Erja kertoo.
Lapsilta hän on oppinut malttia ja pysähtymisen tärkeyden. Hugolla ja Ainalla onkin tapana usein keskeyttää tietokoneen ääreen kyyristynyt äiti suukoin ja halauksin.
”Parhaita ovat iltahetket, jolloin minulla on vieläkin tapana istahtaa lasten sänkyjen laidalle vaihtamaan kuulumisia. Juttelemme päivän tapahtumista ja halaamme joka ilta ennen nukkumaan menoa.”
“Lapset oireilivat eromme takia”
Mutkattomiksi Erja kuvailee välejään myös ex-puolisonsa, Mika Häkkisen kanssa.
”Teemme yhdessä kaikki lapsiin liittyvät päätökset ja olemme muutenkin säännöllisesti yhteydessä. Se, että lapset voivat hyvin, heijastuu varmasti positiivisella tavalla meidän kaikkien elämään”, hän uskoo.
Aina ei ole ollut näin. Kun Häkkiset erosivat vuonna 2008, välit olivat tulehtuneet useamman vuoden.
”Raskainta oli seurata, kuinka lapset oireilivat eromme takia. Välillä oli kausia, ettei Hugo puhunut isälleen ollenkaan. Muutos vaati meiltä kaikilta sopeutumista. Varsinkin, kun mukaan tulivat uudet puolisot.”
Nyt tilanne on rauhoittunut. Mika Häkkinen on naimisissa tšekkiläisen Marketa Remesovan kanssa. Pariskunnalla on kolme lasta.
Erjan mielestä ero on ollut hyvä opetus kommunikoinnin tarpeellisuudesta. Mikään ongelma ei ole liian vaikea ratkottavaksi, jos muistamme puhua toisillemme.
”Jos ylpistyt liikaa ja ajattelet, että minä en ainakaan ota yhteyttä, niin kuka sen sitten tekee. Puhumattomuudesta syntyy aina väärinkäsityksiä: kuvittelet tietäväsi, mitä toinen ajattelee, mutta olet aivan hakoteillä.”
Aika on auttanut haavoihin.
”En usko, että kukaan pystyy ohittamaan suuria elämänmuutoksia täysin tunteetta. Jokaisen meidän on itkumme itkettävä. Oleellista on, ettemme jää vellomaan liian pitkäksi aikaa synkkiin vesiin”, Erja sanoo ja myöntää, ettei ole siihen aina itse pystynyt.
Äidin kuolema vei pohjan elämältä
Erjan äiti menehtyi syöpään vain 52-vuotiaana vuonna 1991. Erjasta on yhä surullista, ettei äiti ehtinyt koskaan nähdä Hugoa ja Ainaa. Nuori hän oli itsekin äidin lähtiessä, vasta kolmekymppinen.
”Olin äidin kuoleman jälkeen kaksi vuotta aivan poissa pelistä. Vajosin synkkyyteen, aivan kuin minua ei olisi ollut silloin olemassakaan. Nyt ymmärrän, ettei minun olisi kannattanut antaa negatiivisille tunteille niin paljon sijaa.”
Henkisten voimavarojensa hyödyntämisestä Erja kiinnostui neljä vuotta sitten, jolloin ystävä tutustutti hänet kiinalaiseen chi kungiin. Tuhansia vuosia vanha itämainen laji perustuu energisoiviin harjoituksiin, joilla uskotaan olevan myös fyysisesti parantavia vaikutuksia.
Oppia Erja on hakenut Kiinasta, jonne hän matkustaa harjoittelemaan kerran vuodessa ystäväporukan kanssa.
”Olen pitänyt aina liikunnasta ja ollut varsinkin nuorena hyvin kilpailuhenkinen. Kun yhdeksän vuotta sitten aloitin joogan, huomasin, etten enää nauti suorituskeskeisestä treenaamisesta”, Erja sanoo.
Chi kungin perusteet oppii hänen mukaansa nopeasti, mikäli malttaa pitää mielen ja kehon avoimena. Vaikka harjoituksissa tehdään myös liikesarjoja, tärkein treeni tapahtuu pään sisällä. Sellainen on muun muassa seisontameditaatio, jossa Erja on saanut voimakkaita tunnekokemuksia.
”Välillä on tuntunut siltä kuin sukeltaisin synkkään tunneliin, josta ei ole poispääsyä. Seuraavassa meditaatiossa olen taas nähnyt kaikki chakran värit ja kokenut leijuvani.”
“Onneksi en rynnännyt heti uuteen suhteeseen”
Erja on alkanut hyödyntää lajia päivittäin myös arkitoimiensa lomassa.
”Saatan venytellä vaikka hiuksia föönatessa tai painella korvan akupisteitä aamiaisen lomassa. Jos päätä jomottaa tai vatsaa turvottaa, tiedän, kuinka saan vaivan pois ilman lääkkeitä.”
Eniten hän sanoo kuitenkin oppineensa harjoituksissa itsestään.
”Uskallan vihdoin elää hetkessä, murehtimatta mennyttä tai tulevaa. Kiireisinäkin päivinä pystyn pitämään itseni irti stressin tunteesta. Se on tuonut valtavasti itsevarmuutta ja sisäistä rauhaa. Siinä mielessä elämässäni on tapahtunut suuri muutos.”
Erjan energisyyden ovat panneet merkille myös ystävät, jotka kysyvät häneltä usein vinkkejä omaan elämäänsä.
”Sanon kaikille aina, että hyvä olo ei tule purkista tai vitamiinipirtelöstä. Se löytyy sisältämme. Meidän pitää vain pysähtyä.”
Yksi syy onneen löytyy Helsingistä. Erja on pitänyt jo yhdeksän vuotta yhtä miesystävänsä, käsikirjoittaja Mika Karttusen kanssa. Pariskunta tutustui jo vuonna 2003 yhteisen televisiotuotannon, Miljonääri-Jussin kuvauksissa, mutta rakkaudeksi ystävyys syveni huomattavasti myöhemmin.
”Olen onnellinen siitä, etten rynnännyt eron jälkeen heti uuteen suhteeseen, vaan opettelin ensin tuntemaan heikkouteni ja vahvuuteni”, Erja pohtii.
“Lapset tykkäävät uudesta kumppanistani”
Nykyisessä suhteessaan hän on halunnut edetä muutenkin rauhassa. Vaikka Mika on tuttu kyläilijä Erjan Monacon-kodissa, pariskunta asuu yhä erillään.
”Tässä iässä yhteen muuttaminen tarkoittaisi sitä, että molempien olisi luovuttava jostain omasta. Päätökset ovat monimutkaisempia, kun pelissä on lapsia, taloja ja työpaikkoja. Suhteemme on ainakin toistaiseksi toiminut hyvin, vaikka asummekin erillään.”
Erja arvelee olevansa nykyisessä parisuhteessaan entistä avoimempi ja itsevarmempi.
”Uskallan puhua tunteistani rehellisesti, ja muistan kuunnella myös miestäni. On mukava huomata, etten enää lyö päätäni seinään samoissa asioissa. Toki lähtökohtakin on tälle suhteelle ihan erilainen, kun ei tarvitse olla julkisuudessa silmätikkuna.”
Myös Hugo ja Aina ovat tykästyneet äidin uuteen miesystävään.
”Aina, kun kerron, että Mika on tulossa meille, he ovat innoissaan. Olen tietysti tästä tosi onnellinen, sillä tiedän, etteivät nämä asiat ole itsestäänselvyyksiä.”
Vapaina viikonloppuina Erja ja Mika harrastavat lyhyitä kaupunkipyrähdyksiä.
”Naisystäväni ovat kateellisia, kun kerron, että mieheni viihtyy museoissa ja jaksaa kävellä ympäri kaupunkia tuntitolkulla. Ja totta se onkin. Mika on mahtavaa matkaseuraa”, Erja kehaisee.
Intohimo löytyi luonnosta
Vaikka Erja ei säännöllisessä päivätyössä tällä hetkellä käykään, hänen on vaikea olla täysin jouten. Erja on mukana neljässä kansainvälisessä yrityksessä, joista osassa hänellä on hallituspaikka.
Intohimoista suurin liittyy ympäristönsuojeluun, josta Erja innostui vuonna 2008 Nelosen Operaatio Maa -ohjelmassa. Televisiosarjassa seurattiin WWF:n ja julkisuudesta tunnettujen suomalaisten hyväntekeväisyyshankkeita.
Erja sai työparikseen muusikko Martti Syrjän, jonka kanssa hän rakennutti tuulimyllyjä Madagaskarille.
”Tuo projekti oli niin palkitseva, että siitä tuli käännekohta elämässäni. Haluan kantaa korteni kekoon luonnon puolesta ja kokea olevani jotenkin hyödyksi”, Erja sanoo.
Työ WWF:n kanssa on jatkunut näihin päiviin saakka. Viimeksi Erja kävi kertomassa ympäristöjärjestön työstä Aina-tyttärensä koulussa Monacossa.
”Oli mieletöntä nähdä, kuinka innoissaan lapset olivat luonnosta ja eläimistä ja miten paljon he ympäristöasioista tietävät. Se antaa toivoa, että uusi sukupolvi osaa pienentää hiilijalanjälkeään.”
Erja on osallistunut myös merikotkien suojeluun ja ollut mukana keräämässä rahaa pesäkameroihin, joilla pystytään seuraamaan uhanalaisen lajin tilannetta.
Kohtaamisia maailmantähtien kanssa
Erja tietää saaneensa poikkeuksellisen värikkään elämän. Kun kaksikymppinen tyttö vuonna 1986 lähti Pariisiin Guerlainin kosmetiikkakurssille, hän tuskin aavisti jäävänsä sille tielleen.
Niin kuitenkin kävi. Maailma nielaisi seikkailijan.
”En ole tavoitellut mitään, mutta olen ollut helposti innostuvaa sorttia. Useimmiten olen vastannut kyllä ja löytänyt itseni mitä kummallisemmista paikoista. Siitä tämä varmasti johtuu”, Häkkinen pohtii.
Vuosiaan F1-maailmassa Erja kutsuu bisneksen ja julkisuuden korkeakouluksi. Urheilukoneistoksi, jossa mielenkiintoisin osuus ei näyttäytynyt suinkaan osakilpailuissa tai testiajoissa, vaan kulissien takana.
”Formuloihin liittyy paljon mediapeliä, jossa vain rahalla ja vallalla on merkitystä. Se puoli ei ole kiehtonut minua koskaan.”
Suurempana rikkautena Erja pitää kohtaamisia mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Sellaisia ovat olleet keskustelut poliitikkojen, maailmantähtien ja multimiljonäärien kanssa.
”On ollut hienoa tavata ihmisiä, jotka ovat säilyttäneet rahakasojensa päälläkin kosketuksen yksinkertaisiin asioihin.”
Erityisesti mieleen on jäänyt juuri vanhemmiksi tullut pariskunta, joka ilmestyi McLarenin tallille vuosia sitten ja lyöttäytyi illaksi Erjan seuraan.
”Siinä me esittelimme ylpeänä lastemme kuvia, jaoimme kokemuksia vauva-arjesta ja ihmettelimme vanhemmuuden ihmettä.”
Kyseessä oli näyttelijäpari Catherine Zeta-Jones ja Michael Douglas.
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 5/2016. Nettiversiota on päivitetty.