Miten selviän Ikäkriisistä? Kuusi naista kertoo, kuinka he oppivat hyväksymään vanhenemisen merkit
Itsemyötätuntoa tarvitaan, kun vanheneva keho ryppyineen ja kolotuksineen ärsyttää. Joskus peilistä katsoo eri ihminen kuin itse kuvittelee olevansa. Kuusi naista kertoo, miltä ikääntyminen tuntuu.
Armollinen suhtautuminen omaa vanhenevaa kehoa kohtaan auttaa sopeutumaan ikääntymisen mukanaan tuomiin muutoksiin. Ulkoisia ikääntymisen merkkejä alkaa ilmestyä kasvoille viidenkymmenen ikävuoden hujakoilla. Myöhemmin silmäkulmien juonteet syvenevät rypyiksi, yläluomet laskeutuvat aina vain alemmas ja alaleukaan ilmestyy jäykkiä mustia karvoja.
Ei sen ihmeellisempää, myöhäiseen keski-ikään kuuluvia juttuja. Nuoruus on takana, keski-ikäkin taputeltu.
Niinhän sitä luulisi. Vaikka vanheneminen kuuluu elämään, muutoksiin sopeutuminen voi yllättää, viedä aikaa ja voimavaroja. Mitä ankarammin itseensä suhtautuu, sitä hankalampaa on.
Sekin vaikuttaa, miten iso merkitys ulkonäöllä on ollut omalle identiteetille. Jos tuijottaa menneeseen ja haikailee aina vain oman timmin kolmekymppisen vartalonsa perään, edessä on ongelmia.
Jos vielä vanhana kriiseilee omaa muuttunutta ulkonäköään, kannattaa yrittää ymmärtää ja hyväksyä, että kokemuksen takana on iso elämänmuutos.
Kysyimme kuudelta naiselta, miten elää ryppyjen, tukisukkien ja kremppojen kanssa.
Vanhenevan itsensä hyväksymistä vaikeuttaa kuolemanpelko.
Vaatii tiedostamista mielen syvällä tasolla, ettei paluuta vanhaan enää ole. Että ne kasvojen rypyt eivät ehkä olekaan se isoin asia elämänkaaren loppua kohti kuljettaessa.
”Ymmärrän, että vanhenemisen hyväksymisessä vaikeinta on ehkä lopulta kuolemanpelko, sekä läheisten kuoleman että oman itseni.” Ulla, 56
On hämmentävää, että menneitä vuosia ja niihin liittyviä kokemuksia voi muistella, muttei tulevasta tiedä oikein mitään. Mihin tarttua?
Entä mitä kertoo ajastamme, että vielä ikääntyneenä pitäisi näyttää ikäänsä nuoremmalta ja pukeutua nuorekkaasti tai olla vähintään supervireä, vaikka ikää olisi yli yhdeksänkymmentä?
Sellaista ikääntymistä nykyään arvostetaan, siitä kirjoitetaan lehtijuttuja ja sitä hehkutetaan sosiaalisessa mediassa.
Sitäkin puolta voisi nostaa reippauden rinnalle, että elämään voi jossain vaiheessa tulla isompia vaikeuksia kuin pelkät rypyt. Fyysisiä vaivoja, kuten nivelten liikearkuutta tai kuulon heikkenemistä. Tai sairauksia, joista ei enää selvitä särkylääkkeellä.
”Olen etenevästä sairaudesta johtuen alkanut ’mummoutua’ ennen aikojani. Jo alle viisikymppisenä olin hitaampi ja kömpelömpi kuin muut ikäiseni. Jollain lailla olen hiljalleen sopeutunut ja asiat, joihin ikätoverini sopeutuvat parhaillaan, olen käsitellyt jo ajat sitten, Voin ymmärtää heitä ja kertoa, miten olen toiminut. Esimerkiksi kiire ja ryntäily on ollut pakko taltuttaa. Mutta valitettavasti tulee aina uusia asioita, joihin on pakko sopeutua. Pysyvää rauhallista olotilaa ei ole.” Maria, 61
Vanhenevan itsensä hyväksymistä vaikeuttaa ajan ulkonäkökeskeisyyden lisäksi suoranainen vanhenemisen pelko. Se on aivan eri tason asia läpikäytäväksi kuin kollageenin vähenemisestä johtuva ryppyjen ilmestyminen kasvoille.
Pohjimmiltaan kyse on siitä, kuka olen ja riitänkö sellaisena kuin olen.
Pelkoa vahvistavat muun muassa uutiset terveydenhuollon ja hoivan heikentymisestä.
”Ikääntymisessä ärsyttää fyysisten voimien väheneminen. Hetkittäin se myös pelottaa. Vanhusten hoitohan on mediassa esillä päivittäin, eikä sen tulevaisuus näytä hyvältä. Yllättävän usein eri ystävien kanssa puhumme Hilkka Olkinuoran lanseeraamasta aiheesta kuolinapteekki. Toivon, että saan sellaisen hommattua, ennen kuin on liian myöhäistä.” Maria, 61
Kirjoittamaton sääntö on, että vanheneva vartalo pitäisi verhota ja piilottaa, venyttää hihat pitkälle sormiin asti ryppyjä peittämään ja kiepauttaa kaulahuivi veltostuneen heltan eteen.
Harvoin näkee kuusikymppisiä sortseissa tai venähtäneet allit paljastavassa topissa. Ikääntyneille on tarjolla runsas valikoima ihonhoitotuotteita, joiden luvataan tepsivän ryppyihin.
Vaihdevuodet, lasten muuttaminen pois kotoa, eläkkeelle jääminen, avioero, oma sairastuminen ja toimintakyvyn heikentyminen ovat ikääntymisen murroskohtia. Ne saattavat laukaista muutoksen ja haastavat käymään syvältä läpi omaa vanhenemista.
”Itsensä hyväksyminen on ollut kohdallani pitempi prosessi kuin osasin kuvitella. Luulin kuuluvani heihin, joiden puhutaan vanhenevan arvokkaasti ja seesteisesti. Tieni on ollut kuitenkin toisenlainen. Jo ensimmäiset vaihdevuosioireet järkyttivät. Siivosin kesämökkiä ja ihmettelin, miksi minulla oli niin kuuma, vaikka ulkona oli kolea keväinen viima.
Lopulta lysähdin mökin pihamaalle itkuisena ja raivoissani. Tunsin, että hehkein aika elämässäni oli lopullisesti ohi. Olin tottunut pitämään itseäni nuorekkaana.” Kati, 62
Sillä on merkitystä, miten ikääntymiseen ja siihen liittyviin muutoksiin suhtautuu. Oma asenne vaikuttaa mielen hyvinvointiin.
Vahvista toiveikkuutta
Mielen hyvinvoinnin kannalta on olennaista pitää yllä toiveikkuutta ja optimistista elämänasennetta.
Huomaa asiat, jotka sujuvat ja joista voit olla kiitollinen.
Tee jotakin sellaista, jossa olet hyvä.
Pidä yllä ja rakenna uusia ihmissuhteita.
Mieti, mikä sinulle on tärkeää. Anna sille enemmän huomiota ja aikaa.
Arvosta elämänkokemustasi. Huomaa, mitä matkalla olet oppinut ja mikä on sinua auttanut eteenpäin.
Lisätietoa: ikaopisto.fi-sivustolla on runsaasti tietoa ja harjoituksia.
Jos jähmettyy murehtimaan iän mukana muuttunutta kehoa, voi ajattelu kapeutua eikä muutokselle ja hyväksymiselle jää tilaa.
”Hehkun katoaminen kirpaisee ja peilistä minua katsoo harmaahiuksinen nainen. Ei kiva. Pieniä muistutuksia siitä, että keho vanhenee, tulee koko ajan. Viimeisimpänä niistä tukisukat. Otti päähän, kun piti ryhtyä niitä käyttämään. Pienet ja isot pettymykset käydään läpi ystävien kanssa, ensin ne tunnustetaan ja sitten krempoille nauretaan lempeän hyväksyvästi.” Anneli, 65
Asenteeseensa voi ja kannattaa vaikuttaa, vaikka se ei aina ole helppoa.
”Osa naisista pitää muutoksia luontevina ja ikääntymiseen kuuluvina, eikä anna niille sen enempää painoarvoa. Toisille taas ulkonäön muutoksilla voi olla isompi merkitys. Ihminen on silti paljon muutakin kuin ulkokuori”, varatoiminnanjohtaja Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutista sanoo.
Hänen mielestään myötätuntoinen suhtautuminen omaan peilikuvaan nostaa esiin hyviä asioita. Se esimerkiksi saa pohtimaan syvemmin omaa vanhenemista ja elämänkulkua ja sitä, mikä omassa elämässä on tärkeää ja merkityksellistä.
”Samalla, kun vaalii omaa hyvinvointiaan, voi alkaa arvostaa itseään muutenkin enemmän. Ajatella, että olen hyvä ihminen ja kelpaan tällaisena kuin olen”, Heimonen sanoo.
Hän kannustaa suhtautumaan muutoksiin uteliaasti, sillä ne voivat tuoda myös hyvää tullessaan.
”Haluaisin suhtautua ikääntymiseen luonnollisena osana elämää ja löytää asioita, jotka tuovat iloa iästä huolimatta. Olen tajunnut, että terveys ja toimintakyky ovat ne tärkeimmät asiat. Haluan nauttia eläkevuosista.” Pirjo, 65
”Ikäihmiset nähdään pelkkänä kulueränä. Ehkä sen vuoksi yritämme silottaa rypyt ja peitellä muut vanhuuden tuomat muutokset. Kuka haluaisi näyttää kuluerältä?”Pirjo 65
Heimosen mukaan hyvän näkemisen eteen voi joutua tekemään töitä, sillä mieli nappaa herkemmin sen, mikä on pielessä. Kehumisella on hyvää tekevä vaikutus, ja sitä taitoa meistä jokainen voi opetella.
”Iän mukanaan tuomien muutosten hyväksymisessä on auttanut puolisoni loppumaton positiivinen palaute. Hän jaksaa kehua minua ja vartaloani ja arvostaa minua muutenkin sellaisena kuin olen.” Ulla, 56
Suhtautumalla ikääntymiseensä uteliaasti uhan voi kääntää voimavaraksi. Voi tunnistaa omia taitojaan ja huomata, mistä on vuosien varrella selvinnyt, tiedostaa omat vahvuutensa ja miettiä, mikä tekee omasta elämästä merkityksellistä.
Heimonen kannustaa pohtimaan, mistä ikääntyessä saisi mielekästä elämänsisältöä. Jos elämä on rakentunut vain yhden kortin kuten työn varaan, on eläkkeelle siirtyminen iso muutos.
”Kun vaihdevuodet alkoivat, olin alamaissa ja aika hukassa useamman vuoden. Energiani ja elämänvoimani – jokin kipinä – tuntuivat kadonneen. Läheinen ystäväni, 17 vuotta minua vanhempi, lohdutti, että kriisivaihe menee ohi. Aloin sitten huomata, että peräseinästä otetaan vauhtia. Ajatukset kääntyivät uuteen asentoon.” Anneli, 65
Vanheneminen ei ole vain luopumista, se on myös mahdollisuus oppia uutta.
Oman ulkonäön muutosten kanssa tulee paremmin toimeen, jos pysähtyy ja kuulostelee, minkälaisia tunteita oma peilikuva herättää.
”Ulkonäön muuttumisesta voi tehdä havaintoja ja käydä läpi, minkälaisia tunteita herää. Mitä niille voi tehdä ja miten käsitellä?” Heimonen sanoo.
Vertaistuki toimii ja toisten kanssa puhuminen auttaa. Muilla samoja vaiheita läpikäyneillä voi olla hyviä neuvoja ja kokemusta sekä selviytymiskeinoja jaettavaksi. Helpottaa, ettei tarvitse pakahdukseen asti säilöä tunteita sisällään. Kenenkään ei tarvitse hävetä omia vanhenemiseen liittyviä tunteitaan.
Jos tuntuu siltä, että tekoripset tai ihoa silottavat pistokset helpottavat omaa oloa, antavat iloa ja virtaa, niin siitä vain.
Tukholman Stureplanilla tuli vuosia sitten vastaan iäkäs nainen rollaattoria työnnellen. Huulensa hän oli punannut kirkkaan punaisiksi. Huomio kiinnittyi erityisesti hänen tyytyväisen oloiseen olemukseensa.
”Minulle ei tuota vaikeuksia myöntää, että olen ulkonäkökeskeinen ihminen. Pidän muodista, meikkaan, tarkkailen painoani. Haluan näyttää hyvältä versiolta itsestäni, kun suljen kotioven. Leikkautin roikkuvat silmäluomani plastiikkakirurgilla, ja sen jälkeen kasvojeni juonteita ja otsan ryppyjä on tasoitettu restylanilla. Näytän nykyisissä valokuvissa nuoremmalta kuin kymmenen vuotta sitten. Se tuntuu hyvältä.” Kati, 63
”Olen huomannut, että oma peilikuva näyttää paremmalta ja omissa nahoissa oleminen tuntuu helpommalta, kun olen iloisella tuulella.”Liisa, 64
”Pohjimmiltaan kyse on siitä, kuka olen ja riitänkö, hyväksytäänkö minut tällaisena kuin olen”, Heimonen sanoo.
”Oman ikääntymisen hyväksymisessä on auttanut paljon se, että minulla on muutama itseäni vanhempi ystävä. He ovat minun esikuviani”, Pirjo, 65
Heimosen mukaan sitä parempi mitä enemmän ympärillämme on heitä, jotka puhuvat ikääntymisestä sellaisena kuin he sen kokevat ja tuntevat.
”Jokainen meistä voi olla sellainen henkilö omassa arjessaan.”
Katse kannattaa suunnata välillä itsensä ulkopuolelle ja toimia arjessa muiden hyväksi.
”Vanheneminen ei ole pelkästään luopumista, se on myös mahdollisuus oppia uutta. Optimistinen ja toiveikas suhtautuminen elämään välittää hyvää kuvaa vanhenemisesta.”
Sirkka-Liisa Heimonen
on Ikäinstituutin varatoiminnan-johtaja. Hän on psykologian tohtori, sairaanhoitaja ja ratkaisukeskeinen valmentaja. Hänen kiinnostuksen kohteensa liittyvät positiiviseen psykologiaan ja ratkaisu- keskeisyyteen. Ne avaavat innostavia näkökulmia ikääntyvien ihmisten mielen hyvinvointiin ja sen vahvistamisen mahdollisuuksiin. ”Heillä on paljon voimavaroja ja ymmärrystä elämästä. Soisin sellaiselle keskustelulle tilaa.”
