"Siirryin 2010 projektipäälliköksi ja vedin tärkeitä hankkeita. Heräsin usein aamuyöstä miettimään työasioita enkä saanut unta, joten aloin tehdä töitä. Univaje aiheutti jatkuvaa päänsärkyä ja migreenikohtauksia. Luin meilejä jatkuvasti myös lomalla.

Pomo huomautti, että teen työni jopa liian hyvin. Olen aina pyrkinyt miellyttämään toisia. En halunnut, että työkaverit pettyvän minuun.

Nyt yritän muistaa, ettei maailma kaadu, jos suunnitelmat eivät toteudu. Valitettavasti ymmärsin tämän vasta burnoutin jälkeen. Opin hellittämään. Enää en lue meilejä sängyssä, yöllä tai lomalla.” Ansku, 44

"Rakastuin valokuvaamiseen nuorena ja perustin oman studion kymmenen vuotta sitten. Halusin saada asiakkaita, joten tein 12–15-tuntisia työpäiviä. Pidin huolta, ettei kuvissa ollut mitään valittamista.

Jahtasin olemattomia virheitä ja työt kasaantuivat. Stressi kasvoi ja parin vuoden jälkeen terveys alkoi reistailla. Olin jatkuvasti kuumeessa enkä jaksanut arkisiakaan asioita.

Olin halunnut tehdä kaiken itse, mutta silloin päätin ulkoistaa osan tekemisestä. Se auttoi jaksamaan paremmin ja pystyin keskittymään olennaiseen eli valokuvaamiseen.

En yrittänyt korjata virheitä, joita kukaan ei näe. En myöskään ollut tohtinut pyytää työstäni oikeaa korvausta. Sain kollegoiltani kannustavaa vertaistukea. He neuvoivat arvostamaan ammattitaitoani ja nostamaan hintoja.” Peter, 29.

Pahimmillaan täydellisyyden tavoittelu hidastaa tekemistä eikä ihminen enää suoriudu töistään järkevässä ajassa.

– Kun ei enää ymmärretä, mikä on riittävän hyvä, työn viimeistely jatkuu loputtomiin, yritysvalmentaja Ria Parppei sanoo. Häneltä ilmestyi alkuvuonna kirja Tee, toimi, saa aikaan (Alma Talent). Kun viilaa liikaa, aikataulut kaatuvat, kiire kiristää ja stressi alkaa kuormittaa. Kohta oravanpyörässä ei enää jaksa.

– Kaikkeen ei tarvitse panostaa täysillä. Monesti riittää, että työt tulevat tehdyiksi.

Perfektionismin taustalla on usein huoli omasta epäonnistumisesta. Monen työntekoa vääristää armoton itsekriittisyys. Ihminen voi lisäksi kokea, ettei työyhteisö salli kuin täydellisyyttä. Jos pienistäkin virheistä nousee haloo, työpaikalla on turvaton ilmapiiri. Työntekijä lamaantuu ja alkaa varmistella tekemisiään liikaa.

– Nykyaika ruokkii tällaista epävarmuutta. Kaikki halutaan tehdään viimeisen päälle, ettei joudu ainakaan ensimmäisenä lähtemään yt-neuvotteluissa.

Työ on kuitenkin kokonaisuus, jota on osattava hallita, Ria Parppei korostaa. Joissain kohdissa viimeistelty työ näkyy, toisessa kohdassa se ei taas tuo lisäarvoa ja on siksi hyödytöntä. Tärkeä keino hahmottaa, mikä töissä riittää, on käydä vilpitön keskustelu odotuksista. Kun asiakas on tyytyväinen, työ on valmis.

– Jos tavoitteet eivät ole selvät alusta asti, kukaan ei voi koskaan tietää, milloin raja on saavutettu ja mikä riittää.

– Toinen mahdollisuus on hankkia ulkopuolinen valmentaja, joka auttaa näkemään oman työskentelyn uudesta näkökulmasta.

Täydellisyyden tavoittelu voi lannistaa ihmisen jo etukäteen, koska perfektionisti tietää, miten kivinen tie on edessä pientenkin uusien tehtävienkanssa. Se saattaa johtaa krooniseen alisuorittamiseen. Ihminen lakkaa haastamasta kykyjään terveellä tavalla, eikä enää kehity.

– Jos omista tavoitteistaan jää koko ajan, ihminen ei saa tärkeitä onnistumisen kokemuksia. Silloin voidaan joutua vaaralliseen kierteeseen, jossa itsetunto ei kehity ja epäonnistumisen pelko vain kasvaa kasvamistaan.

– Toisilla nämä epäterveet vaatimukset ovat jo niin syvällä, että ne kohdistuvat myös muihin. Usein kyse on tiedostamattomasta toimintamallista. Ria Parppei suosittelee ratkaisuksi hyvää suunnittelua ja aikataulutusta. Tärkeää on myös asettaa tavoitteet, joita voidaan selkeästi mitata.

– Onnistuminen vaatii aina toistoja. Kun harjoittelee tarpeeksi, tekeminen rutinoituu taidoksi.