Mirjam, 33, muutti 5-henkisen perheensä kanssa matkailuautoon ja johtaa sieltä muotibrändiä: ”Halusimme oppia tuntemaan lapsemme paremmin”

Mirjam Sokka elää hyvin toisenlaista arkea kuin muutama kuukausi sitten. Aamulla hän vetää verhon asuntoauton perällä sijaitsevan makuusopen eteen, kaivaa koneen esiin ja liittyy aamupalaveriin.

Mies lähtee lasten kanssa leikkipuistoon tekemään koulutehtäviä, koska alle 15-neliöisessä matkailuautossa tila kävisi ahtaaksi. Kun kymmenen- ja seitsemänvuotiaat sisarukset opiskelevat, kaksivuotias kuopus leikkii puistossa.

Viime vuoden elokuussa Sokan perhe antoi 144 neliön omakotitalonsa Tampereella vuokralle opiskelijaporukalle, pakkasi elämänsä asuntoautoon ja suuntasi kohti Keski-Eurooppaa.

Matka on kulkenut Baltian maiden läpi Tšekkiin, Itävaltaan, Saksaan ja Italiaan. Nyt perhe majailee Espanjassa. Suomeen on tarkoitus palata vasta keväällä.

Perhe oli tehnyt aiemmin lyhyempiä reissuja pakettiautolla. Pidempi pätkä matkailuautoelämää oli Sokan ja hänen miehensä pitkäaikainen haave. Suomessa tuntui, etteivät he ehtineet nauttimaan lapsiperhearjesta.

”Aamuisin lapsia kuskattiin kiireellä kouluun ja päiväkotiin ja sen jälkeen harrastuksiin. Halusimme viettää enemmän aikaa yhdessä ja oppia tuntemaan lapsemme paremmin. Halusin myös määrittää itse, milloin ja mistä käsin teen töitä.”

Kaiko-muotibrändin Mirjam perusti kouluprojektina muutama vuosi sitten, projektijohtamisen kurssilla osana kansainvälisen liiketalouden opintoja.

Mirjam rakasti muotia, mutta kipuili alan vastuuttomuuden ja huonojen työolojen kanssa. Mielessä kummitteli, kuinka Rana Plaza -niminen vaatetehdas oli romahtanut vuonna 2013 ja yli tuhat työntekijää oli kuollut. Sokka halusi luoda brändin, joka on värikäs ja leikittelevä, ja jossa jokainen tuotannon vaihe olisi tarkkaan mietitty.

Yritys sai alkunsa opintolainan avulla. Kun kävi ilmi, että Kaikon kaltaiselle brändille on selvästi kysyntää, Sokan opinnot jäivät kesken. Nyt Kaiko tähtää kansainvälisille markkinoille.

Suomessa asuessa Sokka teki töitä pääsääntöisesti etänä Tampereelta. Kerran viikossa hän kävi Helsingissä Annankadulla sijaitsevalla liikkeellään. Työnteon tavat eivät ole lopulta juurikaan muuttuneet, vaikka toimistona on nyt asuntoauto tai paikalliset kahvilat.

Syksyn Sokka käytti rahoituksen keräämiseen, mikä oli käytännössä sijoittajien kanssa palaveeraamista etäyhteyksin. Hän veti myös strategiatyöpajoja reissun päältä, vaikka muu Kaikon henkilökunta oli kokoontunut yhteen. Se oli ainut hetki, kun Sokkaa todella harmitti, ettei päässyt fyysisesti paikalle.

Selkein ero on, että nyt arki on väljempää: Sokka tekee lyhyempiä päiviä ja vain maanantaista keskiviikkoon. Loppuviikon hän ottaa vastuun lasten kotikoulun vetämisestä, koska silloin on puolison vuoro tehdä töitä.

”Rakastan työtäni. Jos minulla ei olisi perhettä, antaisin työlleni 110 prosenttia. Voisin olla urani suhteen kunnianhimoisempi ja tarttua moniin mahdollisuuksiin. Ajattelen kuitenkin, että sillekin tulee vielä oma aikansa. Juuri nyt haluan keskittyä perheeseeni ja se on tärkein arvovalinta urallani.”

Asuntoautoelämään heittäytyminen ei olisi onnistunut, jos Kaikon työporukka ei olisi niin omatoiminen ja itseohjautuva.

”Rakensin yrityksen niin, ettei se ole minusta riippuvainen. On ollut hienoa ja liikuttavaakin huomata, miten hienosti kaikki pyörii, vaikka en olekaan paikanpäällä läsnä. Kansainvälistymissuunnitelmien vuoksi minun on myös hyvä katsoa asioita täältä kauempaa. Kaikki mikä toimii Suomessa, ei välttämättä toimi muualla.”

Mirjam on aina ollut impulsiivinen ja nopea liikkeissään. Hän sanoo, ettei hän kokenut olevansa rohkea, kun lähti kolmelapsisen perheen kanssa tien päälle moneksi kuukaudeksi. Hänellä on sisäänrakennettu tarve haastaa normeja.

”Olen aina ollut vähän kapinahenkinen. En suostu uskomaan kaikkea, mitä yhteiskunta yrittää minulle syöttää. En halua käydä esimerkiksi koulua loppuun vain tutkintotodistuksen takia. Minulla pitäisi olla selkeä syy, miten koulutus olisi hyödyksi minulle.”

Elämä matkailuautossa ei ole joka päivä jännittävää seikkailua. Kun arjesta on riisuttu pois rutiinit ja siirtymiset, on täytynyt oppia sietämään tylsyyttä. Asuntoautossa on vain vähän virikkeitä, ja ystävät ja läheiset ovat tuhansien kilometrien päässä. Kaikkein raskainta on se, ettei omaa aikaa juurikaan ole.

Matkalla on kuitenkin kirkastunut, ettei Sokka halua palata samanlaiseen arkeen kuin ennen Suomesta lähtemistä. Hän kaipaa työelämäänsä ja arkeensa joustavuutta ja tilaa hetkessä syntyneille päätöksille.

”Minulle on tärkeää, että nautin työstäni. Yrittäjyys on minulle ennen kaikkea vapautta elää arvojeni mukaista elämää. En tavoittele vaurastumista, hienompaa taloa tai kalliimpaa autoa. Sen sijaan haluan käydä keskellä työpäivää treenaamassa tai pitää spontaanisti vapaapäivän, jos sellaista kaipaan.”