Anna-Maria antoi uupumisen määritellä itseään, kunnes älykellon lukemat yllättivät - ”Ymmärsin omaksuneeni toipujan identiteetin”
Tunnollisesti itseään hoitanut Anna-Maria Kasanen huomasi, että elämästä oli kadonnut ilo. Uupuminen ja masennus jättivät jälkeensä pelon, joka alkoi rajoittaa elämäänsä.
Kun Anna-Maria Kasanen saa kutsun ystävältä viettämään iltaa viinilasillisen äärelle, stressi valtaa mielen.
”Päässä alkaa pyöriä kela, miten jo yksikin lasillinen viiniä voi heikentää unen laatua ja ehkä lisätä ahdistusta. Jos tulisi valvottua liian myöhään, yöunetkin jäisivät liian lyhyeksi.”
Jokin aika sitten Anna-Maria alkoi miettiä, tekeekö hän itselleen pahaa huolehtimalla voinnistaan jopa liian hyvin.
Anna-Marian elämä on ollut pitkään hyvinvoinnin ja palautumisen optimointia. Paljon lepoa, kylmäuintia tai kylmiä suihkuja hermoston rauhoittamiseen, jokailtaisia rentoutusharjoituksia ennen nukkumaanmenoa, joogaa, kävelyitä metsässä ja ravitsevaa ruokaa säännöllisesti syötynä.
Kaikki sai alkunsa muutama vuosi sitten, kun Anna-Marian voimat loppuivat.
Hän oli perustanut juuri puolisonsa kanssa yrityksen, jonka kautta hän teki töitä lyhytterapeuttina ja valmentajana. Uuden yrityksen pyörittäminen työllisti ympäri vuorokauden, ja samalla yksivuotias lapsi vaati jatkuvaa huomiota.
Parisuhde kriisiytyi, ja kaiken päälle Kasasen isä sairastui syöpään. Koska Anna-Marialla Kasasella oli vaikea suhde isäänsä, tämän jatkuva hoitaminen tuntui ristiriitaiselta ja raskaalta ja nosti pintaan vanhoja haavoja. Kuukausien sairastamisen jälkeen isä kuoli.
”Elämässäni kasautui tuohon aikaan monta vaikeaa asiaa päällekkäin. Sen seurauksena paloin loppuun ja sairastuin masennukseen.”
Ensimmäiseksi Anna-Marian oli luovuttava hänen pitkään rakentamastaan yrityksestä. Masennuslääkkeet, terapia, lepo ja tunnollinen itsestä huolehtiminen auttoivat häntä hiljalleen toipumaan.
Viime kesänä Anna-Maria kuitenkin huomasi, että vaikka voimat olivat vähitellen palautuneet, päivistä oli kadonnut ilo. Toipuminen oli alkanut kaventaa hänen elämäänsä.
Lopullinen herätys tapahtui kesällä, kun Anna-Maria hankki älysormuksen, joka auttaa tunnistamaan työuupumusta ja kroonista stressiä. Uusi työ mielenterveyspotilaiden kanssa oli kuormittavaa etenkin psyykkisesti, ja sormus auttaisi ennaltaehkäisemään loppuunpalamista.
”Odotin, että mittarit näyttäisivät punaista joka päivä. Merkit kuitenkin viittasivat riittävään palautumiseen stressiin nähden. Epäilin datan todenmukaisuutta. Sitten oivalsin, että olen omaksunut toipujan identiteetin.”
”Käännän tietoisesti huomioni siihen, mitä kaikkea muuta olen kuin masennuksesta ja uupumuksesta toipuja.”
toipujan identiteetillä Anna-Maria viittaa siihen, että palautumisen optimointi pitää yllä ylivarovaisuutta. Hän huomasi välttävänsä rasitusta, vastuun ottamista ja uusia kokemuksia, ettei uupuminen uusiutuisi.
Toipujan rooli on luonnollinen ja usein välttämätön osa paranemista ja sitä, että pystyy hakemaan apua.
Pitkällä aikavälillä se voi kuitenkin rajoittaa elämää ja lisätä pelkoa, vaikka voimavarat olisivat jo palautuneet, Anna-Maria ajattelee. Hermostollekaan ei tee hyvää jatkuva rasituksen välttäminen, vaan hermosto tarvitsee sopivaa kuormitusta vahvistuakseen.
Kesästä saakka Anna-Maria on tietoisesti haastanut itseään vähän kerrallaan. Hän on pyristellyt toipujan roolista irti tarttumalla hetkeen: spontaanit treffit ystävien kanssa tai hieman myöhempään valvominen silloin tällöin eivät romuta hyvinvointia, päin vastoin.
”Minua on auttanut eteenpäin se, että tartun kiinni asioihin, jotka tuovat minulle iloa tai herättävät kiinnostukseni. Käännän tietoisesti huomioni siihen, mitä kaikkea muuta olen kuin masennuksesta ja uupumuksesta toipuja.”
Riittävän levon ja aktiivisuuden välillä tasapainottelu ei ole Anna-Marialle vieläkään helppoa. Uupuminen ja syvä masennus olivat pelottavia kokemuksia, ja pelko niiden uusiutumisesta pitää otteessaan yhä.
”Uupumuksen hoidossa esimerkiksi päiväunet olivat minulle tärkeä rutiini. Edelleen stressaannun, jos en ehdi ottaa torkkuja ennen kuin haen lapsen päiväkodista. Pelkään, että en jaksa ottaa esimerkiksi lapsen kiukutteluja vastaan”
Hankalissa hetkissä Anna-Maria ajattelee, ettei maailma kaadu, jos ei juuri tänään ehdi levätä. Hän muistuttaa itseään siitä, että ennenkin on selvitty. Mielen sijaan Anna-Maria kuuntelee usein kehoaan: se kertoo, kaipaako todella lepoa vai jotain ihan muuta.
”On inhimillistä, että toipumiseen jää kiinni, koska kontrollointi ja hallinta luovat turvaa. Elämä ei kuitenkaan voi olla loputonta sairastumisesta toipumista. Nyt opettelen uudestaan elämään.”
