Kun Sari, 57, kuulee maiskutusta, hänessä herää raivo – tällaisia poikkeusjärjestelyitä ruokailutilanteet ovat vaatineet
Karkkipussin rapistelu saa ääniyliherkkyydestä kärsivän Sari Paavilaisen kiehumaan. Tennispallon napsahdus taas on nautinto.
Auton vilkun ääni ja tennispallon napsahdus, kun lyönti osuu juuri keskelle mailan verkkoa. Näitä äänille yliherkkä Sari Paavilainen voisi kuunnella vaikka kuinka pitkään. Vilkun ääni on hienostunut ja rauhoittava, jokaisessa autossa erilainen. Myös junan ääni tuo turvaa. Niitä Sari kuulee päivittäin, sillä hän asuu puolisonsa ja Pörri-kissansa kanssa vanhassa puutalossa, aivan kiskojen tuntumassa.
”Junan äänestä tiedän, että ei ole lakko, elämä kulkee, asiat ovat mallillaan ja elämä raiteillaan”, Sari kuvailee.
Miellyttävien äänten lisäksi Sarin elämässä on neutraaleja ihan sama -ääniä. Edes monen hermoja riipivä poraamisen ääni ei tunnu Sarista miltään, ei vaikka betoniseinää järsittäisiin korvan juuressa.
Sitten on ääniä, jotka laukaisevat korvaraivon. Silloin ärtymys leimahtaa, sappi kiehuu, Sari ahdistuu ja joutuu lähes pakokauhun valtaan.
”Ärsytyskäyräni pomppaa nollasta sataan. Se on tilanteeseen nähden suhteettoman voimakas, vähän paniikinomainen, primitiivinen, pakene tai taistele -reaktio.”
Hänelle tulee tunne, että on pakko päästä äkkiä pois.
”Tuntuu, etten saa kohta henkeä. En ole mitenkään aggressiivinen, mutta silloin väkivaltaisetkin fantasiat voivat häivähtää mielessä.”
Yleensä Sari on päässyt liukenemaan tukalista paikoista, mutta ei aina. Jos tuttu ihminen on paikalla, suodattimet karisevat ja Sari alkaa tiuskia.
”Aika nopeasti kuitenkin rauhoitun, kun pääsen pois paikalta ja ärsyke on poistunut. Kun tilanne on ohi, en jää sitä märehtimään.”
Sari Paavilainen, 57
Työ: asiakas- palvelutyöntekijä ja matkaopas
Asuu: Lempäälässä
Perhe: puoliso ja Pörri-kissa
Maiskuttelun ja ryystämisen äänet. Voimakas pureskelun ääni. Toisiaan vasten lonksuvat tekohampaat. Ne ovat ensimmäisiä ärsyttäviä ääniä, jotka Sarille tulevat mieleen lapsuudenkodin ruokailutilanteista maalla. Silloin ilmiölle ei kuitenkaan ollut sanoja.
”Ei siihen aikaan misofoniaa tunnettu eikä mietitty, mikähän kuopuksella on. Suvussamme joillakin on samantyyppistä”, Sari kertoo ääniyliherkkyydestään.
”Lopulta äiti järjesti niin, että perheessä syötiin kahdessa erässä.”
Vaikka Sari pitää junalla matkustamisesta, hän ei pidä sen äänimaisemasta. Hän valitsee hiljaisen vaunun ja laittaa korviinsa nappikuulokkeet. Silti vaunussa saattaa olla ärsyttäviä ääniä. Moni kaivaa karkkipussin esille ja rapistelee sieltä namin kerrallaan.
”Silloin olen ihan että haloo, ota kaikki karkit kerralla!”
Jos Sari näkee rapistelijan, tilanne on helpompi. Joskus hän laittaa musiikin niin kovalle, että uppoaa omaan kuplaansa tai sitten hän pakenee ravintolavaunuun.
Epämiellyttävien äänten kärjessä ovat myös kanta-askeleet, purkan jauhaminen, näppäimistön paukutus, kynän napsutus ja jalan vispaaminen.
Korvatulpat pelastavat, kun Sari yöpyy vieraassa paikassa. Hotellin äänimaailma on aina jännityksen paikka.
”Rauhoitun, kun en kuule kolistelua, kuorsaamista tai tavaroiden purkamisen ääniä. Aiemmassa ihmissuhteessa kuorsaaminen häiritsi. Matkoilla meillä oli omat hotellihuoneet ja hytit. Kerran taisin kotona nukkua vessan lattialla. Kuorsaus kuulostaa moottorisahaukselta.”
”Epämiellyttävien äänten kärjessä ovat kanta-askeleet ja purkan jauhaminen.”
Rankinta oli silloin, kun Sari ei tiennyt, mistä on kyse, miksi hän on tällainen ja reagoi näin.
Sari luki ensimmäisen kerran misofoniasta lehdestä. Oli helpottavaa tietää, että on muitakin.
”Se oli suuri oivallus ja tuntui huojeltavalta. Tuli tunne, että on toivoa ja tämän kanssa voi elää.”
Sari on oppinut löytämään kiertoteitä. Hän on myös huomannut, että kun elämässä ei ole stressiä, sopeutuminen on helpompaa.
”Olen joustavampi, kun elämä on reilassa. Silloin pystyn ottamaan enemmän vastaan. Kuormittuneena ja stressaantuneena äänet ärsyttävät enemmän.”
Kun Sari työskenteli kolmisen vuotta matkaoppaana eri kohteissa ympäri maailmaa, muun muassa Turkissa, Madeiralla ja Thaimaassa, misofoniasta ei ollut tietoakaan. Sari arvelee, että syynä olivat pitkät päivät.
”Silloin en ehtinyt kiinnittää huomiota ääniin, vaan elin päivä kerrallaan. Keskityin ihan muuhun.”
Joskus avokonttorissa työskennellessään Sari on kuunnellut omaa musiikkia. Puhelimessa asiakkaiden kanssa hän on keskittynyt vain puheluun eikä ole kuullut ympäristön ääniä. Etätyöaikakin on tuonut helpotusta.
Nykyään äänet eivät ole peikko. Kun Sari tiedostaa ärsyttävät äänet, hän pystyy ennakoimaan, varautumaan ja etsimään takaportteja. Esimerkiksi taustamusiikki syödessä auttaa.
”Meillä soi jazz ruokapöydässä. Juttelemme myös paljon, emmekä vain pureskele hiljaa ruokaa. Myös lähipiirin tuki on tärkeää.”
Sarille musiikki on muutenkin merkityksellistä. Instrumentaalimusiikki rauhoittaa, myös aavistuksen meditatiivinen, mantratyylinen musiikki on tyynnyttävää.
Joskus Sari kuuntelee luonnonääniä Youtubesta. Kaunein ääni on hänen mielestään satakielen laulu, jota hän kuulee usein pihapuista.
”Lintujen sirkutus on rentouttavaa, sillä ne eivät paljon murehdi huomisesta eivätkä stressaa. Myös Pörrin kehräys ja juttelu rentouttaa. Kun se tulee hoidosta, tarina alkaa jo automatkalla.”
”Jos maailmassa ei olisi ääniä, emme tietäisi, mitä hiljaisuus on.”
Sari on opetellut autonomisen hermoston rauhoittamista hengittämällä tietoisesti syvään. Muutama hengittely riittää, jotta saa stressaavassa tilanteessa pelin poikki.
”Aiemmin ylihengitin eli hengitin niin tunnollisesti, että hartiat nousivat ja alkoi pyörryttää. Nykyisin pidän usein kättä pallean kohdalla, jotta tunnen, miten se nousee ja laskee.”
Kotona Sari nauttii takkatulen rätinästä ja liekkien katsomisesta. Hän nauttii myös äänestä, joka syntyy halkojen hakkaamisesta.
Mökillä Sari rentoutuu leikkaamalla nurmikkoa ja kitkemällä kukkapenkkejä. Päivän lopuksi parasta on saunominen ja uiminen.
Sari uskoo maailmankaikkeuden vastapareihin.
”Jos maailmassa ei olisi ääniä, emme tietäisi, mitä hiljaisuus on. Jos ei olisi pientä, emme tietäisi, mikä on suurta. Mikä rikkaus!”
Kristiina Laakso
Misofoniassa tietyt äänet rajoittavat elämää, sanoo psykologi Kristiina Laakso, Audex.
”Misofonia on Suomessa vielä melko tuntematon ääniyliherkkyyden muoto. Kiteytettynä se on herkkyyttä muiden ihmisten tuottamille äänille. Ne ovat tyypillisesti ruokailuun liittyviä ääniä, kuten maiskuttamista tai ryystämistä, mutta myös niiskuttamista, naputtelua tai rapistelua.
Kuka tahansa voi ärsyyntyä tällaisista äänistä, mutta misofoniasta puhutaan, kun äänet rajoittavat elämää ja sosiaalisia suhteita. Tällöin äänet aiheuttavat voimakkaita reaktioita ja tunteita, kuten vihaa, raivoa ja ahdistusta, joskus myös huolta siitä, mitä seuraa, jos hermostuu.
Usein vastenmieliseen ääneen saattaa liittyä myös kehotuntemuksia, kuten sydämentykytystä. Misofoniassa voi esiintyä myös misokinesiaa, jolloin muiden ihmisten tuottamat liikkeet, kuten jalkojen heiluttelu, ärsyttävät.
Ongelmallista mutta inhimillistä on, että ihminen alkaa vältellä epämiellyttäviä tunteita ja ajatuksia herättäviä ääniä. Tällöin hän saattaa käyttää esimerkiksi kuulokkeita, vetäytyä sosiaalisista suhteista tai yhteisistä ruokailutilanteista.
Misofonian hoidossa opetellaan sietämään ääniä ja muokkaamaan niiden tulkintaa, jolloin äänten aiheuttama kielteinen vyyhti alkaa purkautua. Kyseessä ei ole perinteinen psykoterapia vaan ääniyliherkkyyteen erikoistunut hoito-ohjelma. Se tehdään kognitiivisen käyttäytymisterapian (CBT) menetelmin siihen perehtyneen kuuloalan psykologin ohjauksessa.”
Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 06/24.
