Kirjailija Milla Ollikainen teki puolisonsa kanssa sopimuksen, joka aiheutti kriisin toisensa jälkeen – syy eroon 25 vuoden liiton jälkeen oli kuitenkin yllätys
Nuorena Milla Ollikainen lupasi puolisolleen Aki Ollikaiselle, että kävisi töissä ja mies saisi harjoittaa kirjailijanammattiaan. Päätös syntyi rakkaudesta, mutta se oli silti suuri virhe.
Kirjahyllyssä oli aukkoja, sängystä toiset petivaatteet kadonneet. Kun Aki Ollikainen muutti pois, koti tyhjeni aivan konkreettisesti. Oli lokakuu 2023, ja 25 vuotta kestänyt avioliitto oli päättynyt.
”Se oli aivan hirveää”, Milla Ollikainen, 50, sanoo.
Kuukautta ennen eroa toinen pariskunnan lapsista, aikuinen poika, oli muuttanut kotoa. Tyhjän pesän syndrooma iski Millaan pahasti, vaikka eroa oli tehty pitkään.
”Olin kummallisen loukkaantunut. Ajattelin vielä silloinkin, että te ette voi pärjätä ilman minua. Se olisi täysi mahdottomuus.”
Toipumiseen meni monta kuukautta. Millasta tuntui, ettei hän kyennyt olemaan kotona.
Jälkikäteen Milla on ymmärtänyt loukkaantumisensa syyt:
”Kuvittelin olevani muille korvaamaton.”
Hän keittää kahvia saman kodin, lohjalaisen paritalon puolikkaan, keittiössä, nappaa herkkukulhosta suuhunsa suklaapalan ja sanoo:
”Minua ei ärsytä se, että olen huolehtinut lähimmäisistäni. Minua ärsyttää, että olen unohtanut välillä kokonaan, kuka minä olen.”
Millan tuore romaani Mathilda ilmestyi huhtikuussa. Se perustuu taiteilija ja arkkitehti Eliel Saarisen ensimmäisen vaimon Mathildan äidin kirjeisiin. Äiti kirjoitti ne Mathildan siskolle ennen ja jälkeen tämän kuoleman. Kirjeet löytyivät Millan etsivätyön seurauksena Mathildan sukulaisten autotallista, lakatusta puulaatikosta.
Romaani kertoo samasta asiasta, josta nyt on tarkoitus puhua: naisista, jotka ovat laittaneet itsensä sivuun ja mahdollistaneet taiteilijamiehensä taiteilijuuden.
Myös Milla on ollut sellainen.
Romaanin kirjoittaminen on ollut yksi osa Millan itsenäistymistä ja siirtymistä muusan asemasta romaanikirjailijaksi. Hänelle oli erityisen tärkeää kirjoittaa kirja juuri niin kuin hän itse halusi.
”Myönnän, että tunsin myös näyttämisen tarvetta oltuani niin pitkään side kick, hahmo taiteilijan sivussa. Ajattelin, että nyt minä kirjoitan teille närhen munat.”
Milla on tyytyväinen romaaniinsa, tyytyväisempi kuin aiemmin kirjoittamiinsa dekkareihin. Niitä hän on kirjoittanut viisi, kaksi yhdessä entisen miehensä kanssa.
Mathilda on biofiktiota, mikä tarkoittaa, että se perustuu tositapahtumiin, mutta Milla on rakentanut vapaasti päähenkilöiden sielunelämän.
Liian komee mulle. Se oli Millan ensimmäinen ajatus, kun hän tapasi Akin ensimmäistä kertaa Vakiopaine-baarissa Jyväskylässä yli 20 vuotta sitten. Siitä huolimatta he kiinnostuivat heti toisistaan ja alkoivat pian seurustella.
Milla piti Akia lähes nerona. Vaikka Milla kävi Jyväskylässä kirjoituskurssilla, vain Aki tiesi haluavansa kirjailijaksi. Tällä oli jo vahva taiteilijan identiteetti.
”Lupasin Akille, että minä voin käydä töissä ja tienata meille rahaa.”
Milla teki töitä toimittajana ja piti työstään. Hän ei ajatellut, mitä asetelma tarkoittaisi vuosikymmenien aikana.
”Asemoin ja lukitsin meidät rooleihimme. En silti tuomitse itseäni enkä Akia. Olin nuori ja hölmö ja tein sen rakkaudesta”, Milla sanoo.
Hän ei myöskään silloin tiennyt, että Aki oli heidän tavatessaan masentunut.
”Ei Aki ehkä itsekään tiennyt”, Milla sanoo puolisostaan, joka on antanut luvan kertoa masennuksestaan tässä jutussa.
Kerran syntynyttä asetelmaa oli vaikea purkaa, eikä Akin masennus helpottanut tilannetta. Avioliiton aikana Aki kärsi siitä useita kertoja.
Kun pariskunnan kaksi lasta syntyivät, he asuivat Kolarissa, missä Milla työskenteli Luoteis-Lappi-lehden päätoimittajana ja Aki toimittajana. Pahimpina aikoina miehen oli vaikeaa osallistua kodin ja perheen pyörittämiseen. Vaikka he jakoivat kotitöitä, Milla oli niistä päävastuussa.
Välillä hän oli vihainen Akille.
”Kyllä minä valitettavasti tunsin, että mies on pikku apulainen.”
Suhteessa kävi niin kuin usein käy: Aki antoi auliisti johtajan paikan Millalle, joka otti sen hanakasti. Milla suhtautui kotihommiin niin, että minäpä teen tämän itse, kun teen sen paljon nopeammin.
”Posotin menemään, vaikka olisi pitänyt ottaa kaksi askelta taaksepäin. Olin aivan kuin matkaopas muille. Aamulla mietin muiden puolesta, mitä he aikoisivat päivän aikana tehdä, touhotin ja hääräsin. Sellainen on helvetin rasittavaa – itsellekin.”
Milla alkoi väsyä. Kun sitten toinen ei enää aamulla noussut sängystä, vaikka Milla oli aivan poikki, pinna kiristyi.
”Vaikka olisi kuinka pyhimys, sellaisessa tilanteessa menevät hermot.”
Kun Milla ja Aki muuttivat Lapista Sammattiin Eeva Joenpellon residenssiin vuonna 2012, lapset olivat 5- ja 8-vuotiaita. Silloin ilmestyi Aki Ollikaisen romaani Nälkävuosi, jota suitsutettiin julkisuudessa ja joka nousi Finlandia-ehdokkaaksi.
Menestys sekoitti Aki Ollikaisen pään, mistä hän on kertonut aiemmin julkisuudessa: hän kävi kierroksilla, käytti paljon alkoholia ja eli kirjailijaelämää Helsingissä. Lääkärin mukaan kyseessä oli keskivaikean masennuksen laukaisema hypomania.
Noina aikoina Milla muistaa jopa miehensä kasvonpiirteiden muuttuneen. Se oli pelottavaa.
”Muistan, kun katsoin häntä ja ihmettelin, harittavatko silmäni. Näytti siltä kuin hänen kasvoissaan olisivat kiristyneet aivan uudet lihakset. Tajusin, ettei hän ollut oma itsensä.”
Parisuhde ajautui kriisiin. Kriisi ei johtunut kotitöiden kasaantumisesta vaan Millan suuttumuksesta, joka vei kaiken energian.
Pahin kausi päättyi pienimuotoiseen romahdukseen, josta Milla ei halua puhua tarkemmin.
”En muista siitä talvesta mitään. Kärsin itsekin jonkinasteisesta masennuksesta”, hän sanoo.
Silti Milla ja Aki jatkoivat yhdessä vielä kymmenen vuotta.
Viitisen vuotta kriisin jälkeen Milla ja Aki alkoivat kirjoittaa yhdessä Kontti-dekkaria. He osallistuivat Rikos 2019 -käsikirjoituskilpailuun ja voittivat.
Alitajuisesti Milla toivoi, että kirjoittaminen yhdistäisi heitä, vaikka töidensä takia hänellä oli kirjoittamiseen liian vähän aikaa.
Siihen saakka Milla oli valittanut lähinnä ystävilleen, ettei jaksaisi enää olla perheen matkaopas. Nyt hän huomasi, että manaileminen oli jäänyt puheeseen uudella tavalla.
Milla tajusi olevansa läheisriippuvainen. Läheisriippuvuus näkyi siten, että hän asetti toisten tarpeet omiensa edelle. Siksi hänen oli ollut niin vaikea priorisoida omaa kirjoittamistaan.
Myös raha aiheutti kitkaa, mikä näkyi passiivis-aggressiivisuutena.
”Saatoin sähähtää kotona, että en ole perkele käynyt parturissa kolmeen vuoteen. Kukaan ei ollut sitä estänyt, mutta niin vain kävi, että jätin kaikki omat asiani ja tarpeeni tärkeysjärjestyksessä viimeisiksi. Tyypillisenä marttyyrina ajattelin, että en minä tarvitse tuota enkä tätä.”
”Minä rakastuin naiseen.”
Kun Millalle alkoi hahmottua oma osuutensa parisuhteen dynamiikkaan, hän alkoi aktiivisesti irrottautua läheisriippuvuudesta ja marttyyriudesta. Hän alkoi sanoa ei ja lakkasi hoitamasta toisen asioita.
Millan muutos näkyi parisuhteessa etääntymisenä. Milla lakkasi lukemasta Akin tekstejä. Hän ei ole vieläkään lukenut tämän neljättä romaania Kristuksen toinen tuleminen.
Vuonna 2015 Milla alkoi käydä Lohjalta töissä Helsingissä. Pelkästään matkoihin kului pari tuntia päivässä.
”Se oli omaa aikaa, tervettä minulle itselleni.”
Milla palasi kotiin vasta kuudelta huomatakseen, että hommat hoituivat.
Vuonna 2020 Milla ja Aki muuttivat tähän lohjalaiseen omakotitaloon, jonka vieressä on järvi ja talvella avantouintimahdollisuus. Muutaman sadan metrin päästä pääsee saareen.
Molemmat ajattelivat yhä toiveikkaasti parisuhteestaan. Milla ajatteli, että edessä häämötti uusi elämänvaihe: lapset kasvoivat ja muuttaisivat jossakin vaiheessa kotoa.
Tapahtuikin jotakin odottamatonta.
”Minä rakastuin naiseen.”
Milla kertoi rakastumisestaan Akille melkein heti. Nainen ei ollut aiemmin tuttu, vaan Milla tapasi hänet sattumalta. Hän on Millalle edelleen tärkeä.
”Tuntui niin hölmöltä. Miten oli mahdollista elää umpiheterona melkein 50 vuotta ja sitten yhtäkkiä huomata, että hetkinen, olen rakastunut naiseen.”
Jotkut tutut sanoivat Millalle, ettei sillä ole väliä, rakastuuko mieheen vai naiseen.
”Mutta kyllä sillä oli! Kun rakastuin naiseen, aloin katsoa menneisyyttänikin uusin silmin.”
Milla ja Aki yrittivät yhdessä vielä vuoden. Milla uskoi, että rakastumisen nostattama havahtuminen voisi jopa korjata liiton. Milla tunsi, että hän ja Aki näkivät toisensa oikeasti pitkästä aikaa. Pian hän kuitenkin huomasi, että he olivat samoissa rooleissa kuin ennenkin.
”Tuli tunne, että tilannetta ei tosiaan enää voinut korjata.”
Milla arvelee, että Akille hänen suuntautumisensa ei ollut maata kaatava asia, vaan se, että hän oli rakastunut toiseen ihmiseen.
Mathildan piti ilmestyä viime syksynä Millan 50-vuotispäivänä, mutta ilmestymistä siirrettiin tälle keväälle. Väliin osui avioero.
Vaikka Milla olikin alkanut tapailla naisia, hänen oli vaikea erota. Alussa olo oli täysin tyhjä. Sosiaalisesti ero ei aiheuttanut mullistuksia, sillä Millalla ja Akilla oli ollut kirjailijapiirien lisäksi myös omat ystäväpiirit.
Milla kertoi rakastumisestaan lapsille vasta toissa jouluna, eron jälkeen. Nämä suhtautuivat uutiseen ilman tunnekuohuja.
”Terapiasession jälkeen itkin viikon.”
Viime keväänä ja kesällä Milla alkoi deittailla. Syksyllä iski takapakki. Aluksi Milla arveli sen johtuvan erosta, mutta olo vain paheni.
Solmu alkoi aueta ryhmäterapiassa. Milla oli käynyt siinä jo pari vuotta, kun hän erässä istunnossa alkoi kertoa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Se alkoi, kun Milla oli alle kymmenvuotias.
Milla on kirjoittanut tapahtuneesta Seura-lehdessä ja kertonut, kuinka pianonsoiton opettaja päätti jokaisen pianotunnin pitämällä suuta minuutteja hänen suutaan vasten. Hän ei halua kutsua tekoa suudelmaksi, koska sitä se ei hänen puoleltaan ollut. Tätä jatkui viisi vuotta ilman, että Milla uskalsi kertoa kenellekään. Opettaja lopetti vasta, kun Milla alkoi seurustella.
Milla luuli jo käsitelleensä tapahtuneen kirjoittamalla siitä, varsinkin kun hän itki sitä kirjoittaessaan, 43-vuotiaana, ensimmäisen kerran aikuisena.
”En käsitellyt sitä tunnetasolla vielä silloinkaan”, hän sanoo.
Terapiassa Milla alkoi nähdä tilanteen sisällään. Se näyttäytyi likakaivona. Millasta tuntui, että hän saattaisi millä hetkellä tahansa pudota kaivoon eikä pääsisi sieltä pois.
”Sen terapiasession jälkeen itkin viikon.”
Milla uskoo, että tapahtuneen takia hän tunsi voimakasta vetoa myös kirjan Mathildaan, jota pidettiin hermoheikkona. Mathilda saa kirjassa trauman keskenmenostaan. Milla on käyttänyt omaa kokemustaan kertoessaan Mathildan vaikeuksista.
”Minua auttoi, kun puhuin asiasta uudestaan. Vaikeista asioista pitää puhua vaikka kuinka monta kertaa, että ne tulevat käsitellyiksi.”
Nyt Milla on uuden elämänvaiheen kynnyksellä. Jossakin vaiheessa myös tytär muuttaa pois kotoa ja Milla asuu tässä talossa yksin. Hän ei aio muuttaa heti pois, jotta tyttärellä olisi tuttu koti, jossa käydä kylässä.
Milla kuvailee olevansa räkälä-romantisoija eli ihminen, joka voisi muuttaa rumaan lähiöön halpaan yksiöön ja käydä nuhjuisissa baareissa. Myös matkustelu kiinnostaa.
Haaveissa on oma puuvene Saimaalla. Eläkkeellä Milla suunnittelee muuttavansa Savonlinnaan. Siellä hän missä voisi asua kesät veneessä ja vuokrata pientä asuntoaan oopperaturisteille, hakea aamuisin torilta savumuikkuja ja syödä niitä veneen kannella.
Milla on alkanut aidosti nauttia olostaan.
”Yhtäkkiä tuntuu, että elämä onkin aika täyttä.”
Juttu on ilmestynyt Eeva-lehdessä 6/2025.
