Vanhassa korihississä on tunnelmaa, kun se keinahtelee Helsingin Ullanlinnassa sijaitsevan jugendtalon neljänteen kerrokseen. Kun haitariovi avautuu, vastaan juoksee innokas koirakolmikko: amerikankarvatonterrierit Ronja, Sandra ja Sylvi.
Eteisessä odottavan Mika Aaltolan, 54, kädenpuristus on luja ja lämmin. Vieressä Kirsi Aaltola, 36, hyssyttelee päiväunilta herännyttä vuoden vanhaa Geo-poikaa.
”Meillä on tällainen kennel. Terrierit ovat ihmisrakkaita ja niillä on luonnetta”, Mika kertoo.
Sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Ulkopoliittisen instituutin johtaja on selittänyt sotaa televisioruudussa ja lehtien palstoilla harva se päivä.
”Yöunet meinaavat jäädä lyhyeksi. Geo herättää onneksi enää vain kerran yössä. Olemme Kirsin kanssa molemmat hyviä nukkumaan, kun siihen on tilaisuus”, Mika toteaa johdattaessaan tulijat peremmälle.
Sataneliöinen läpitalon huoneisto on valoisa ja kodikas. Olohuoneessa katseen vangitsee 1800-luvun ruskea kaakeliuuni.
Jykevä puupöytä, jonka ääressä Mika tekee mieluiten etätöitä, on tehty uppotukeista. Punainen antiikkisohva taas on seurannut Mikaa elämän eri vaiheissa jo parinkymmenen vuoden ajan.
Sisustus on silmiinpistävän pelkistetty. Mika ja Kirsi eivät halua täyttää kotiaan turhalla tavaralla, ja huonekalujakin on vain sen verran kuin he oikeasti tarvitsevat.
”Entisessä loft-asunnossamme Katajanokalla oli vain työ- ja ruokapöytä sekä sänky ja sohva. Tämän kodin sisustus on jo meidän makuumme melko runsas. Sisustamme aina talon hengen mukaisesti ja yhdistelemme rohkeasti uutta ja vanhaa”, Kirsi sanoo.
”Viimeisellä lauseella Kirsi viittasi minuun”, Mika huomauttaa tarkoittaen pariskunnan ikäeroa.
Mika ja Kirsi kertovat viljelevänsä usein ilkikurista ja itseironista huumoria.
”Ystävämme ihmettelevät, kuinka meistä on julkisuudessa niin asiallinen kuva. Todellisuudessa olemme rentoja. Itselle nauraminen on parasta.”
Kotona tärkeässä roolissa ovat sukujen perintöesineet, kuten Mikan vanhemmilta saatu valkoinen lipasto, jonka Mika on hionut ja maalannut entistä ehommaksi. Takanreunalla lepäävät Mikan isän tohtorin- hattu ja -miekka. Kirsin karjalaismummon kutoma komea perinneryijy koristaa olohuoneen seinää.
”Sisustusasioissa olemme samoilla linjoilla. Kummasti löydämme huonekalu- ja antiikkikaupoista esineitä, joita kukaan muu ei ole halunnut, kuten tuon piirongin päällä olevan peilin. Ne ovat meidän taikaesineitämme”, Mika sanoo.
”Karttapallojen määrää voisi tosin rajoittaa. Mika rakastaa pöllöjä, koska pitää niitä viisauden vertauskuvina. Hän haaveilee myös kaukoputkesta. Se on hänelle sisustuselementti ja universumin symboli”, Kirsi lisää.
Mika on kotoisin Petäjävedeltä, Kirsi vietti nuoruutensa Kuopiossa. Samankaltaiset arvot tulevat samanlaisista kotitaustoista.
”Emme ole materialisteja, vaan eläinrakkaita luontoihmisiä”, Mika painottaa.
Kirsi työskentelee valtion omistamassa koulutusyhtiössä kehittämisliiketoiminnan johtajana. Hän on pelannut lentopalloa pääsarjatasolla ja voittanut Suomen mestaruuksia rantalentopallossa. Hän myös valmentaa lajin huippuja.
”Kirsi on meistä kahdesta vielä päämäärätietoisempi ja käytännöllisempi. Itse vajoan tutkijana ajatuksiini”, Mika sanoo.
Urheilutausta on opettanut Kirsiä sopeutumaan tiiviiseen päivärytmiin.
”Väitöskirjani valmistui pari kuukautta ennen Geon syntymää.”
Geo on vanhempiensa toivottu esikoinen. Tieto siitä, että hän on todennäköisesti olemassa vielä, kun vanhempia ei enää ole, on muuttanut molempien ajattelua.
”Lapsen myötä saa elää uudelleen omaa lapsuuttaan. Olin lapsena kova pelaamaan jalkapalloa, keräilemään kaukoputkia ja lennättämään leijoja. Kenties saamme Geon kanssa tehdä samoja asioita”, Mika sanoo.
Kirsi kertoo, ettei lapsen saaminen ollut heille itsestäänselvyys. Vaikeuksien keskellä parisuhde vahvistui entisestään.
”Meillä oli yhteinen päämäärä. Olemme olleet onnekkaita.”
Aaltolat viihtyvät Helsingin Ullanlinnassa. Geon synnyttyä heille on tullut tavaksi järjestää parisuhdetreffejä keskiviikkoisin. Joskus tunti läheisessä kortteliravintolassa riittää.
Usein koko perhe käy vaunulenkeillä läheisellä Tähtitorninmäellä. Kun lapsi nukkuu vaunuissa ja laineet lyövät rantakiviä vasten, kaikki on hyvin.
Artikkeli on julkaistu Eevassa 4/2023.
IhmisetAnna Perhon kotona on aina tilaa taiteelle ja kirjoille: ”Kodin pitäisi kertoa ennen kaikkea asukkaistaan eikä pyrkiä kopioimaan ja miellyttämään muita”
IhmisetTanssija Minna Tervamäen perheen 124-neliöinen koti huokuu särmää ja rentoutta – ”Sängyllä pomppiminen on sallittua”
IhmisetIiro Rantalan ja Lotta Kuusiston 156-neliöinen asunto on täynnä taideteoksia ja kauniita hukkaneliöitä: ”Meillä on periaatteena, että kotona on mahdollisimman vähän tavaraa – paitsi seinillä”
