Menetykset ja kiire veivät muutoksen tielle – hidastaminen ei tarkoita laiskottelua
Raija Kivimetsän ruuhkavuosiin osui menetyksiä, jotka saivat hänet muuttamaan elämänsä suuntaa.
"Tämän unelman toteuttaminen vaati hidastamista. Tai oikeastaan hidastamista kahteen eri otteeseen”, toteaa tietokirjailijana, valmentajana, kouluttajana ja yrittäjänä toimiva Raija Kivimetsä.
Vielä 18 vuotta sitten Raijalla oli tulipalokiire. Hän työskenteli aikakauslehden vastaavana toimittajana. Elämä oli täpötäynnä. Hän voi yhä huonommin ja huonommin. Elämästä katosivat värit.
”Olin suorittajaolento. Isäni kuoli. Lasteni isä sairastui vakavasti, ja lapset olivat pieniä. Elämä oli kuristavan kiireistä”, Raija muistelee.
Vuonna 2009 Raija sai käsiinsä Jaana-Mirjam Mustavuoren kirjan Olemisen talossa – hidastajan vuosi. Hän luki kirjan ja ihmetteli, että voiko noinkin elää. Jospa hänkin vielä joku päivä uskaltaisi.
Meni kuitenkin vielä useampi vuosi. Raijan lasten isä kuoli. Alkoi myllerryksen aika, jolloin Raija ymmärsi myös elämän rajallisuuden.
”En enää kyennyt jäämään vanhaan. Mielessäni pyöri ajatus, että tämä on jo nähty. Minulla ei ollut enää vaihtoehtoa. Oli pakko uskaltaa tehdä muutos.”
Hidastaminen toi värit takaisin elämään
Tuli aika hypätä oravanpyörästä. Vuonna 2016 Raija irtisanoutui ja hyppäsi tyhjän päälle. Hänestä tuli hidastaja. Värit palasivat hänen elämäänsä.
”Vaikka tulevaisuus oli tuntematon, olin huojentunut. Vihdoinkin pääsin elämään oman rytmini mukaista elämää. Se on minulle edelleen paras asia hidastamisessa.”
Palkkatöissä ollessaan Raija oli jo työskennellyt sivutoimisena yrittäjänä. Hän oli perehtynyt aivojen hyvinvointiin liittyviin teemoihin. Villiyrtit ja hortoilu, eli hortan kerääminen luonnosta, olivat olleet jo vuosia Raijalle tärkeitä. Myös niistä tuli hänelle merkityksellinen työ.
Siirryttyään kokopäiväiseksi yrittäjäksi Raija huomasi jo alkuun, miten paljon enemmän ja vähemmällä vaivalla hän sai aikaiseksi asioita, kun sai elää omassa rytmissä. Se oli hidastamisen ansiota.
Luovuus puhkesi kukkaan. Raija kirjoitti kirjoja, järjesti kursseja ja veti hyvinvointimatkoja Kreetalle. Kunnes hän lopulta huomasi, että suorittaminen oli vaivihkaa hiipinyt takaisin tekemiseen. Oli aika hidastaa uudelleen.
”Halusin löytää asian, joka koskettaisi sieluani. Lähdin opiskelemaan Frantsilaan fytoterapeutiksi. Opiskelin myös Yhdysvalloissa ja Englannissa.”
”Kun ei enää ollut vaihtoehtoja, oli pakko tehdä muutos.”Raija Kivimetsä
Hidastaminen opetti, että elämä kantaa
Raija kokee tekevänsä nyt työtä, jonka vuoksi hän syntyi tänne. Hidastaminen on opettanut häntä luottamaan siihen, että elämä kantaa. Hänestä kyllä pidetään huolta, kun hän vain pysyy polulla.
Hän kokee tehtäväkseen auttaa ihmisiä vanhojen, kasveihin ja luontoon liittyvien perinteiden elvyttämisessä ja säilyttämisessä.
”Rakastan olla luonnossa. Mikä on palkitsevampaa kuin opettaa tärkeitä teemoja samalla, kun patikoidaan upeissa luontokohteissa ja ennen kaikkea nautitaan elämästä?”
Moni pelkää hidastamisessa sitä, että rahat loppuvat. Raijalla oli säästöjä, mutta hän on koko ajan tehnyt myös töitä.
”Hidastaminen ei ole minulle laiskottelua. Olen luonteeltani utelias ja haluan oppia joka päivä uutta. Tuskin jään eläkkeelle.”
Raija suhtautuu tulevaisuuteensa valoisasti. Hän sanoo olevansa nomadi. Osan vuodesta hän viettää Kreetalla, osan miesystävänsä luona Lontoossa.
Kevään tullen hän kuitenkin aina palaa kesäksi sielunpaikkaansa Rääkkylään. Siellä vanhassa hirsitalossaan hän hidastelee: elää ja työskentelee luonnon keskellä. Ja tuntee kiitollisuutta siitä, että saa istua kesäöinä talon rappusilla ja hengitellä samaan tahtiin luonnon kanssa.
”En voisi enää kuvitella palaavani entiseen elämääni ja sen rytmiin. Hidastaminen on suuri lahja minulle.”
