Muistatko lapsuutesi kulahtaneen pehmo­lelun, joka ajoi uusien lelujen ohi? Sen, jota hellit, varjelit ja rakastit?

Samanlainen tunne esinettä kohtaan voi tulla vastaan aikuisenakin.

Psykologi, psykoterapeutti Marja Saarenheimo kertoo, että hän on lapsesta asti kiintynyt esineisiin, jotka ovat jotenkin vaurioituneita. Rikki mennyt suosikkikahvikuppi herättää hänessä myötätuntoa.

”Tunteessa on jotain samaa kuin siinä, kun lukee tarinaa kärsineestä ihmisestä. Häntä kohtaan tuntee valtavaa empatiaa. Minusta vaurioituneet esineet kaipaavat enemmän huolenpitoa kuin ehjät.”

Saarenheimo analysoi ihmisten suhdetta esineisiin kirjassaan Esineiden perimmäisestä olemuksesta.

Monella on helliä tunteita esineitä kohtaan. Yksi sanoo rakastavansa kauan himoitsemaansa design-valaisinta, toinen pelastaisi palavasta talosta vinyylilevynsä, kolmas kuratoi itselleen vaatekaappia, jossa roikkuu vain lempivaatteita.

Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että esineet herättävät tunteita. Saarenheimo sanoo, että tunteet ovat välttämättömiä – monet päätöksetkin tehdään viime kädessä tunteella.

”Esimerkiksi esineisiin, jotka ovat koko ajan lähellä, kiinnytään. Ne merkitsevät jotain tärkeää tai tuovat turvaa tai lohtua.”

Pikkulapselle unilelu voi olla siirtymäobjekti, jonka avulla hän harjoittelee erillisyyttä ja erossa oloa vanhemmistaan. Lelu merkitsee vanhempien antamaa turvaa. Myös aikuisilla voi olla siirtymäobjekteja, jotka tuovat turvaa ja ovat siten rakkaita. Sellainen voi olla esimerkiksi kännykkä tai vaate, joka päällä olo on turvallinen.

Mutta jos sanoo rakastavansa upouutta marokkolaismattoaan, ei tunteessa ole välttämättä kyse tosirakkaudesta.

”Esineeseen voi ihastua ja sitä voi alkaa haluta, mutta vasta kun sen kanssa on tekemisissä, siihen kiintyy tai ei kiinny. Esineeseen rakastuminen vaatii vuorovaikutuksen sen kanssa.”

Kaverit ovat konmarittaneet asuntonsa minimalistisiksi, ja somessa pyörii kuvia kompakteista kapselivaatekaapeista. Jatkuvasti näkee esimerkkejä siitä, miten koteja raivataan tyhjäksi turhasta tavarasta.

Voi tuntua väärältä, jos itse ei raaski heittää pois lapsuuden päiväkirjojaan tai luopua juhlamekosta, jota ei käytä koskaan. Miksi se onkin niin vaikeaa?

Mutta Saarenheimon mielestä olisi olennaisempaa puhua siitä, että tavaroista luopuminen on nykyään liian helppoa. Jos jostain esineestä haluaa eroon, se on helppo hoitaa hetkessä kaatopaikalle tai kierrätykseen.

Siksi Saarenheimo kritisoi konmaritusbuumia. Se on hänestä tekopyhää. Vaikka konmarituksessa kuinka kiitetään esinettä, josta on luopumassa, tavara on sen jälkeen yhä jonkun vastuulla. Maailma on täynnä tavaraa, josta oikein kukaan ei ole kiinnostunut, eikä maapallo kestä sitä.

”Konmarituksessa korostuu yksilönäkökulma. Minä voin raivata kotiini iloa säkenöivän järjestyksen, joka auttaa minua järjestämään koko elämäni.”

Saarenheimo näkee, että tavaroiden järjestelemisen ja niistä luopumisen trendi on samaa elämänhallintateollisuutta kuin vaikkapa fitness-buumi. Syynä on halu hallita omaa elämää.

”Mutta elämä ei ole selkeää, vaikka kuinka järjestäisi tavaroitaan. Loppujen lopuksi elämä on kaoottista ja keskeneräistä. Vastaanotollanikin ihmiset toivovat usein välineitä, joiden avulla elämän saisi järjestykseen. Puhumme usein siitä, että keskeneräisyyttä pitäisi oppia sietämään.”

Saarenheimo arvelee, että tavararakkautta voidaan pitää huonona piirteenä ja merkkinä materialismista: miksi rakastaa jotain purkkia tai purnukkaa, kun tämän pinnallisuuden sijaan voisi suosia henkisiä arvoja tai olla kiinnostunut ihmisistä?

”Mutta itse näen, että materialismia on välinpitämätön suhtautuminen esineisiin – se, että ostaa esimerkiksi vaatteita, pistää ne seuraavalla viikolla kiertoon ja hankkii taas uusia.”

Itselle rakkaaseen esineeseen suhtautuu usein hellästi ja siitä pitää huolta – ja tämä on kaukana materialismista. Ehkä se säteilee muuhunkin elämään.

”Kyky kiintyä ja pitää huolta ihmisistä, eläimistä, luonnosta, rakennuksista tai esineistä kehittää empatiaa ja ylipäätään myötätuntoista suhdetta elämään.”

”elämä ei ole selkeää, vaikka kuinka järjestäisi tavaroitaan. se on kaoottista ja keskeneräistä.”

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.