
"Levysi myisivät vielä paremmin, jos laihduttaisit", sanottiin Meiju Suvakselle levy-yhtiössä 1990-luvun lopussa.
Kommentti loukkasi. Jälkeenpäin ajateltuna se oli suorastaan hävytön. Meiju oli 38-vuotias laulaja, joka oli julkaissut jo useita palkittuja levyjä.
Hän ei ollut mielestään erityisen pullea. Silti hän teki työtä käskettyä ja laihtui 20 kiloa kahdessa kuukaudessa. Hän noudatti amerikkalaisen Elämäsi kuntoon -laihdutusoppaan neuvoa, jonka mukaan terveellistä ruokaa sai syödä niin paljon kuin jaksoi.
Kun laulaja meni näyttäytymään levy-yhtiön pomoille uudestaan, hän kelpasi.
Hänen uutta ulkomuotoansa hehkutettiin lehdissä.
Tästä muistuttaa pieni valokuva Meijun keittiössä Vantaalla, jääkaapin ovessa. Hän poseeraa solakkana sinisessä, merihenkisessä housupuvussa. Pitkät hiukset ovat auki.
Olen kuvassa varmaan kauneimmillani. Mutta vaikka on kuinka nätti, se ei tarkoita, että olisi onnellinen.
– Laihtumisella ei ollut myöskään vaikutusta levymyyntiin, Meiju hymähtää.
Musiikkipomot eivät olleet ensimmäisiä eivätkä viimeisiä ihmisiä, jotka ovat yrittäneet muuttaa häntä.
– Jämäkkyyden opettelu on elämäni mittainen oppikoulu. Yhä tulee tyyppejä, jotka yrittävät sanella tekemisiäni ja muokata minua joksikin muuksi kuin mitä olen.
Meiju sai elää onnellisen lapsuuden. Hän syntyi helsinkiläiseen musiikinopettaja-insinööriperheeseen vuonna 1959. Tyttö lauloi, tanssi ja soitti sydämensä kyllyydestä.
Kun Meiju oli nuori, lapsia ei ollut tapana kehua. Sen sijaan ulkonäköä kommentoitiin suoraan. Se oli sukupolvikokemus. Moni lausahdus kummittelee päässä edelleen.
– Isäni tapasi sanoa, että kaikki on hyvin niin kauan, kun rinnat näkyvät ennen vatsaa, kun tulee kulman takaa.
Kun Meiju oli 15-vuotias, vanhemmat erosivat. Hän sukkuloi vanhemman luota toiselle ja tunsi olevansa aina väärässä paikassa. Jos hän oli isän luona, äidillä oli ikävä, ja päinvastoin.
Tuon ajan lapsella oli puutetta myös läheisyydestä ja hellyydestä.
– Emme halanneet isäni kanssa aikuistumiseni jälkeen. Läheisyys oli hänelle vaikeaa. Hän meni siitä aivan lukkoon.
Parikymppinen laulaja ponnahti iskelmätaivaan huipulle 1980-luvun alussa. Ikivihreät hitit Pure mua ja Tahdon sinut villitsevät keikoilla edelleen.
Meijua on yritetty nujertaa elämän varrella monta kertaa. Pahimmillaan tilanteisiin on liittynyt sekä henkistä että fyysistä vallankäyttöä.
Kun keikoilla meni lujaa 1990-luvulla, yksityiselämässä kuohui.
Meiju koki parisuhdeväkivaltaa. Oli hiusten repimistä ja sulkemista tilaan, josta ei päästetty pois, mustasukkaisuutta.
Tilanteet olivat kuin kauhuelokuvasta. Katselin niitä kuin ulkopuolelta ja mietin, miten minulle voi tapahtua näin. Samaan aikaan tyyppi vakuutti, että rakastaa.
Meijun pelasti se, että hän ymmärsi oman arvonsa.
– Väkivaltaiseen suhteeseen ei voi jäädä. Pitää osata arvostaa itseä sen verran. Yleensä tilanne ei parane vaan muuttuu vain pahemmaksi.
Meiju ymmärsi jossain vaiheessa, että lukot on helppo vaihtaa.
Hän nimittää lyhyitä suhteitaan välikausitakeiksi.
– Elämäni varrelle on onneksi osunut myös mukavia välikausitakkeja, hän naurahtaa.
Elämässä oli muutakin murhetta. Juuri kun Meiju oli 38-vuotiaana tehnyt elämäntaparemontin ja hänet oli kuvattu merihenkisessä housupuvussa, isä sairastui syöpään.
Moni asia jäi isän kanssa kesken.
– Halasin isääni ensimmäisen kerran aikuisena juuri ennen hänen kuolemaansa. Hän oli jo muissa maailmoissa.
Ikävät muistot saavat mennä, niihin ei kannata takertua. Valoisa ja periksiantamaton asenne suojelee Meijua. Hän on optimisti, joka ajattelee ihmisistä aina ensisijaisesti hyvää.
– Minut on rakennettu niin.
Nelikymppisenä Meiju oli jo ehtinyt päättää, ettei ota enää uutta miestä. Sitten hänen kotiinsa tupsahtikin mukava mies menneisyydestä.
Meiju oli työskennellyt uransa alussa sihteerinä näyttelyrakenteita suunnittelevassa yrityksessä. Firman toimitusjohtaja John Berger oli jäänyt mieleen mukavana ja fiksuna miehenä.
Meiju ehti olla konttoritöissä vain lyhyen aikaa, koska laulu vei mennessään.
20 vuotta myöhemmin laulaja oli muuttanut vuoden ikäisen tyttärensä Milenan kanssa omakotitaloon Vantaalle. Terassilta puuttuivat parvekelasit. Meiju muisti vanhan työpaikkansa ja kutsui Johnin katsomaan.
Lasitusta ei tullut, mutta Meijun ja Johnin välillä klikkasi. Meiju päätti ottaa miehen. John oli eronnut vaimostaan vuosia aiemmin.
Johnin kanssa tunnen olevani vapaa. Hän antaa minulle omaa tilaa. Pystyn olemaan täysin oma itseni.
John muutti Meijun luokse ja he menivät naimisiin. Uusperhe muodostui mutkattomasti. Pariskunta sai vielä pojan. Meiju oli 43-vuotias, kun Joakim syntyi.
Ruuhkavuodet iskivät täysillä. Kun työ kutsui, teki pahaa nähdä lapset vilkuttamassa ikkunassa.
– Pienet lapset ja keikkatyö ovat haastava yhdistelmä. Onneksi pystyin jättämään lapset turvallisin mielin Jontelle. Oli ihanaa päästä välillä töihin.
Pian lapset lentävät pesästä. Kiireet eivät silti hellitä. Meiju hoitaa töidensä lisäksi iäkkään äitinsä asioita yhdessä veljensä kanssa.
Tiivistahtinen esiintyminen ja erikoiset työajat ovat aina häirinneet itsestä huolehtimista.
Keikat alkavat yleensä puoliltaöin. Ennen esiintymistä Meiju ei syö kolmeen neljään tuntiin, koska laulamisesta ei tule mitään täydellä vatsalla. Keikan jälkeen kunnon ruokaa ei aina ole saatavilla.
Keikan jälkeen kroppa ja pää käyvät kierroksilla ja nukahtaminen venyy pikkutunneille. Paino on noussut 2000-luvun alusta pikkuhiljaa.
– Tiesin, että terveys pettää jossain vaiheessa, jos en tee tilanteelle mitään.
Vuosi sitten Meiju täytti 60 vuotta. Hän sai puhelun MTV3:n Olet mitä syöt -ohjelmasta.
– Ohjelma oli taivaanlahja. Päätin tehdä sen motivoimana kuudenkympin huollon.
Meijua huoletti erityisesti jalkojen kunto. Vuosikymmenten kävely korkokengillä on kostautunut vaivoina. Meijun suvussa jalat ovat muutenkin heikko kohta. Luiden rakenne aiheuttaa kulumaa. Jalat kipeytyvät, ja kävely on ylipainon takia kömpelöä.
Korkeat korot ovat saaneet jäädä kaappiin, ja se harmittaa. Meiju rakasti jo lapsena kiiltäviä lakerikenkiä.
– Olisi ihanaa, jos joku suunnittelisi kenkiä, jotka tuntuvat ja näyttävät hyviltä.
Meiju pukeutuu melkein aina mustaan ja johonkin kiiltävään.
– Kun kerran laitoin päälleni valkoista, lapset kysyivät, olenko tullut hulluksi, hän nauraa.
Meiju empi ensin osallistumista laihdutusohjelmaan, jossa osallistujien kilot ja sentit räväytetään katsojien eteen.
– Olen jo tämän ikäinen. Hällä väliä, miltä näytän telkkarissa.
Viime kesänä kuvatussa ohjelmassa kävi ilmi, että ylipaino ja stressi aiheuttivat Meijulle rytmihäiriöitä. Liikkuvuudessa oli ongelmia ja verenpaine oli koholla.
Tulokset säikäyttivät.
Hän laihtui nauhoitusten aikana yhdeksän kiloa. Jouluun mennessä oli lähtenyt viisi kiloa lisää. Paino putosi, kun Meiju jätti namit ja pullat pois. Hän on nautiskelija.
Nyt kävely tuntuu kevyemmältä, mutta ylipainoa on silti edelleen.
– Mies on liian hyvä kokki. Vaikka jääkaappi on tyhjä, hän onnistuu aina loihtimaan meille grande-illallisia.
Meiju ei ota painostaan paineita. Se putoaa sen verran kuin on pudotakseen. Sitä paitsi elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita.
– Oli sitten yli- tai alipainoinen, tärkeintä on olla henkisesti tasapainossa ja onnellinen.
– Jokainen ihminen on omalla tavallaan kaunis.
Entä se jämäkkyys? Onko Meiju oppinut pitämään puoliaan paremmin?
Meiju on oppinut, että itsensä rakastaminen on myös sitä, että tunnistaa omat rajansa ja pitää niistä kiinni.
Omaan juttuun kannattaa aina uskoa. Jos Meiju ei olisi pitänyt aikoinaan päätään, Pure mua -käännösbiisiä ei oltaisi koskaan julkaistu Suomessa.
Levy-yhtiön mielestä teksti oli liian raju. Kun Meiju sitten sai tahtonsa läpi, laulusta tuli ikihitti, ja levy myi kultaa.
Osaakohan kukaan olla täysin tyytyväinen itseensä? Ainakaan Meiju ei ole osannut.
Ehkä täällä meillä on synti olla tyytyväinen itseensä. Aina löytyy omasta mielestä jotain korjattavaa.
Meijun mielestä ihmiset miettivät nykyään ulkonäköään aivan liikaa.
– Se on jo vinksahtanutta!
Miehillä on ulkonäköpaineita, mutta naisille viihdemaailma on vieläkin raadollisempi. Hifistely lähtee helposti lapasesta.
– Mennään heti rasvaimuun, kun tulee pienikin patti. Olen itsekin miettinyt, pitäisikö silmäluomille tehdä jotain. Mutta äh, ei kaikkien tarvitse näyttää parikymppisiltä. Jenkkileffojen vahanuket näyttävät kaikki samalta.
Uusi kymmenluku on tehnyt Meijusta rennomman. Itseään ei tarvitse ottaa turhan vakavasti. Ikää piti silti vähän kriiseillä.
– Muistan kun aikoinaan viisikymppisille annettiin lahjaksi kukkakortti ja keinutuoli. Sitten heidät kuvattiin kiikkumassa kukkien ympäröimänä. En voinut olla kuusikymppinen!
Sitten Meiju muisti Aira Samulinin.
– Ajattelin, että ei hätää. Päätin ottaa Airan asenteen. Olen iätön ja ikinuori.
Huumori on elämän suola. Meiju tekee keikkailun lisäksi musiikkiteatteria, koska nauttii heittäytymisestä ja hulluttelusta. Iloa ei voi olla elämässä koskaan liikaa.
Siksi Meiju hyppäsi muutama vuosi sitten Teflon Brothersin musiikkivideolla porekylpyyn muusikko Stigin kanssa. Hän myös duetoi vastikään toisen räppäävän artistin Lord Estin kanssa kukkuloista ja järvistä. Pikkutuhma hassuttelu sopii Meijulle.
– Olen vähintään kaksimielinen ihminen. Jos puhutaan puutarhan hoidosta tai kasseista, tulee heti härskejä asioita mieleen. Ihan hirveetä, mutta en voi sille mitään!
Meiju kätkättää käheää nauruaan.
Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 2/2020.