Matti Rönkä koki katkeruuden pistoja alemmuuden tunteen vuoksi: "Minun piti jatkuvasti todistaa, että kelpaan"
Matti Rönkä on tuntenut koko ikänsä tarvetta todistaa, että kelpaa ja pärjää. Heikkoudesta on tullut voima, joka on saanut hänet ylittämään itsensä. Alemmuuden tunne sai yrittämään kahta kauheammin.
Mies punaisissa farkuissa ja rennosti avoimena liehuvassa paidassa pyörii keittiössään ja huokailee. Ex-vaimo vilahtaa puheissa, hän kun osasi kokata.
Häärinnän ja huokailun tuloksena syntyy kauniita pieniä juustoleipiä, joita kutakin koristavat siroiksi leikatut kurkkuviipaleet ja kirsikkatomaatin puolikkaat.
Mies on kirjailija ja helmikuussa eläkkeelle jäänyt Ylen uutisankkuri Matti Rönkä, 64. Rönkä vaikuttaa helpottuneelta, kun hän saa viimein istuutua tekemään sitä, mikä sujuu luonnostaan, eli puhumaan ja pohtimaan maailmaa.
Ääni on tietysti tv:stä tuttu, matalan soinnikas ja puheen tempo verkkainen ja varma. Silmissä katse, joka haastaa, mutta on samaan aikaan lempeä.
Tapaamme Röngän kotona, kodikkaassa kulttuuria henkivässä rintamamiestalossa Helsingin Tapanilassa, jossa antiikki- ja designhuonekalut ja räsymatot lyövät luontevasti kättä.
Tarkoitus on puhua Röngän elämää viitoittaneista opeista ja oivalluksista, jotka toivat nuoren Röngän ensin Outokummusta Helsinkiin ja lopulta kaikkien suomalaisten olohuoneisiin.
Kaikkia tarvitaan, oli innostava ajatus, johon jälleenrakennuksen aikana kasvettiin. Kun Röngästä ja hänen serkuistaan tuli ylioppilaita, he olivat suvun ensimmäiset valkolakkiset. Silloin se oli kuin taikalakki, joka avasi monia ovia.
”Se jälleenrakennuksen eetos oli selkeä, että kun käyt koulut, ohitat vanhempasi ja saat hyviä töitä.”
Töitä riitti kaikille ja työ toi vaurautta, josta kaikki pääsivät nauttimaan. Vaurastumisen huomasi Röngän kotiseudulla Kuusjärvellä Pohjois-Karjalassa ihan jo Outokummun kuparikaivoksen työntekijöiden autoista.
”Ensin työmiehen pihaan ilmestyi kuplavolkkari, sitten Toyota Corolla ja kolmen vuoden päästä taas joku vähän parempi.”
Rönkä ei ollut menossa kaivokseen töihin, se oli ainoa ohje tai käsky, jonka hän kotoa sai.
”Kaivoksessa työ oli fyysisesti niin ankaraa, että harva sitä jaksoi tehdä eläkkeeseen asti. Tuli pölykeuhkoa ja muuta vaivaa.”
Röngän vanhemmat eivät olleet tekemisissä kaivoksen kanssa, isä ajoi linja- autoa ja äiti oli töissä postissa.
”Äiti ja isä olivat vähän sellaisia alkiolaishenkisiä, he uskoivat siihen, että sivistys kuului kaikille.”
Alkiolaisuus oli kirjailija-poliitikko Santeri Alkion ajatuksiin pohjaava poliittinen ideologia ja nuorisoliike, joka kannusti työväen ja maaseudun nuoria ottamaan tulevaisuuden omiin käsiinsä ja sivistämään itseään: lukemaan, perustamaan näytelmäkerhoja, soittokuntia ja runopiirejä.
Pärjäänkö minä? sitä Rönkä on pohtinut monta kertaa elämänsä aikana. Isän kuolema jätti 13-vuotiaaseen poikaan tunteen, että onni on katoavaista, mutta toisaalta se pakotti seisomaan omilla jaloilla jo varhain.
”Kun pääsin oppikoulusta lukioon, polku yliopistoon pois kotiseudun ympyröistä oli mielessäni selvä.”
Oli vuosi 1979 kun Rönkä astui junasta Helsingin rautatieasemalle. Maalaispoika ihmetteli pääkaupungin vilinää: ratikoita, ravintoloita ja ruotsia puhuvia ihmisiä.
”En tuntenut ketään. Ei ollut tuttuja, ei kavereita, ei alussa edes kurssikavereita. Ylioppilaskunnan asuntolaan pääsin, koska olin tarpeeksi köyhä.”
"Isän kuolema jätti nuoreen poikaan tunteen, että onni on katoavaista."Matti Rönkä
Siitä alkoi kipuaminen. Nuorimies ujutti itsensä urheilun kautta yhteisöihin mukaan, löytyi tyttöystävä ja opinnotkin lähtivät käyntiin.
Rönkä selviytyi hienosti aina uusista ja yhä vaikeammista haasteista, mutta sisällä häntä kalvoi ajoittainen ulkopuolisuudentunne, joka johtui omasta taustasta.
”Olen jälkeenpäin tajunnut, että heikkous on hirmuinen voima. Minun piti jatkuvasti todistaa, että kelpaan, koska tulin vähäisemmistä lähtökohdista.”
Alemmuudentunne sai yrittämään kahta kauheammin. Yritys kantoi hedelmää. Rönkä pääsi Lehtikuvaan kesäkuvatoimittajaksi, sitten Sanoman toimittajakouluun ja siitä Helsingin Sanomiin. Helsingin Sanomien urheilutoimittajana Rönkä pääsi tekemään isoja juttuja ja matkustamaan. Maailma avartui.
Tv-uutisiin hän päätyi, koska oli ehtinyt tehdä töitä myös radiossa, ja kun MTV tarvitsi yllättäen uutisankkurille sijaisen ja joku muisti Röngän matalan soinnikkaan äänen.
”Kai ne olivat tykästyneet ääneeni radiossa ja kun olivat katsastaneet, että olen ookoon näköinen, niin homma oli minun.”
”Testeissä tuli ilmi alemmuudentunteeni ja todistamisen tarpeeni.”Matti Rönkä
Ne olivat Röngän ruuhkavuosia. Lapset syntyivät, perhe osti asunnon ja Rönkä teki gradunkin valmiiksi.
Alemmuudentunto aiheutti Röngälle joskus katkeruuden pistoja, että miksi joku muu saa helpommin tai perittynä sen, minkä eteen hän oli joutunut tekemään niin paljon töitä.
”Olin tosi tyytyväinen, iloinen ja ylpeä siitä, mitä minulla oli ja mitä olin saavuttanut, mutta siitä huolimatta minulle saattoi joskus tulla sellaisia epistunteita.”
Saatuaan paikan Ylen tv-uutisten uutispäällikkönä Rönkä pääsi psykologisiin testeihin. Ne kertoivat sen, minkä Rönkä jo tiesi.
”Testeistä tuli ilmi tämä minun alemmuudentunteeni tai todistamisen tarpeeni.”
Samankaltaisia alemmuudentunteita Rönkä pohtii romaanissaan Surutalo. Siinä on kirjailijan mukaan paljon häntä itseään. Surutaloa on kehuttu Röngän parhaaksi romaaniksi. Se on tarina isästä ja pojista ja ylisukupolvisista traumoista.
”En tiedä, olenko keskimääräistä enemmän itsereflektoiva, mutta kirjoittajana minun on pakko, koska ei minulla ole käytössäni kenenkään muun tunteita. Kaiken kirjoitan itsestäsi, vaikka en kirjoita itsestäni.”
Nousiko menestys missään vaiheessa päähän?
”Ei noussut. Uskon, että ihmiset, jotka ovat työskennelleet kanssani voivat sanoa samaa.”
Työ opetti Röngälle, että hyvän toimittajan itsetunto rakentuu kahdelle vastakkaiselle voimalle, nöyryydelle ja rohkeudelle.
”Hyvä toimittaja myöntää itselleen sen, mitä ei osaa ja missä pitää vielä kehittyä, mutta on samaan aikaan niin rohkea, että uskaltaa kysyä: herra pääministeri, mitä te oikein tarkoitatte tällä?”
Ihmisiä ohjaavat inhimilliset arvot ja pragmaattinen välttämättömyys, jotka voivat olla ristiriidassa keskenään, on yksi Röngän elämää ohjaava totuus.
”Olemme täällä toisiamme varten, mutta silti saatamme tehdä itsekkäitä tekoja.”
Sosiaalisesti omaksumamme moraalisäännöt voivat vaikuttaa lapsellisen yksinkertaisilta, mutta samalla ne ovat sellaisia, että tiedämme, ettemme voi niitä täysin noudattaa. Kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Teoriassa helppoa, käytännössä paljon vaikeampaa.
”Aina voi keksiä tekosyitä, joilla omia elämänohjeita voi kiertää.”
Moraali on kuin sipuli. Aina paljastuu uusia kerroksia, jotka näyttävät asiat eri näkökulmasta. Yhteistä on vain se, että itkettää. Tällaisen mietelmän Rönkä kirjoitti joskus luomalleen etsivähahmolle, Viktor Kärpälle.
Moraalin sipulimaisuus tulee esille myös valtioiden suhteissa ja politiikassa.
”Venäjälle ei tee mieli kääntää toista poskea, vaikka rauha ja elämä ovat pohjimmiltaan tärkeämpiä asioita kuin kosto.”
Matin kolme tärkeää
ihmiset Olemme täällä toisia varten, mutta silti saatamme tehdä itsekkäitä tekoja.
hyvyys Kaikki ihmiset ovat samankaltaisia ja pohjimmiltaan hyviä. Jos ajattelisimme, että ihmiset ovat pohjimmiltaan pahoja, ei olemassaolollamme olisi mitään merkitystä.
heikkous Heikkous on valtava voima, koska se pakottaa todistamaan, että pärjää siitä huolimatta.
En ole löhöäjä, mutta saatan kyllä laittaa kesällä riippumaton tuohon pihalle, kirjailija paljastaa.
”Aika nopeasti syyllistän itseäni, jos en ole saanut tehtyä mitään tuottavaa, niin kuin kirjoittamista.”
Uuteen vapauteensa Rönkä suhtautuu savolaisella nurinkurisuudella.
”Minulla on savolainen vapauden illuusio, jonka ansiosta pystyin myös töissä tuntemaan itseni vapaaksi. Jos olisi ottanut päähän, niin ainahan olisin voinut lopettaa.”
Vaikka työ Ylellä loppui, taiteilijan työ ei lopu koskaan. Kirjoittaminen ja haastattelut ovat pitäneet hänet kiireisenä.
”En ole vielä ehtinyt ahdistua vapaudesta.”
Sen Rönkä on huomannut, että ihmisiin pitää nyt eri tavalla pitää aktiivisesti yhteyksiä, kun työyhteisöä ei enää ole.
”Tiedostan sen, että pitää olla sosiaalisia porukoita, että ei vain jumiudu johonkin omaan kuplaan.”
Saattaa olla, että ex-uutisankkuri siirtyy tavallisten ihmisten viikkorytmiin.
”Kaksikymmentä vuotta tein töitä niin, että olin monet viikonloput töissä ja vapaat olivat arkena. Pyhien pitäminen vapaana voisi tehdä hyvää terveydelle.”
Rönkä urheilee joka päivä, koska muuten vanhat urheiluvammat alkavat oireilla. Rintamamiestalon pihalla on aina hommia ja laulutunnilla voi unohtaa kaiken muun.
”Lauluharjoituksiin täytyy keskittyä, ja siksi laulu vapauttaa alitajunnan muihin puuhiin samalla tavalla kuin käy tennistä pelatessa tai moottoripyörällä ajaessa.”
Laulutunneilla Rönkä treenaa laululihaksia ja koettaa keskittyä mielikuvaan, jossa kitalaki kohottautuu korkealle kohti takaraivoa.
Illalla Rönkä vetäytyy yläkertaan kirjoittamaan. Radio saa soida hiljaa taustalla, kun kirjailija sukeltaa romaanihenkilöidensä nahkatakkiin tai kellohameeseen.
Uusi romaani Onnen kaukoranta ilmestyy syksyllä. Se vie kesäiseen Savoon, jossa heinä heilimöi ja tango kaikaa iskelmä-Suomen kultaisina vuosina 1970- ja 1980-luvuilla, Matti Röngän nuoruuden vuosina.
Kuusjärvellä ei ollut tanssilavaa, mutta sadan kilometrin säteellä löytyi vaikka kuinka monta.
”Tuntui jännemmältä ja hauskemmalta, kun ajettiin vähän kauemmaksi. Lavoja oli siihen aikaan paljon ja porukkaa oli aina paljon, viidestäsadasta kahdeksaansataan.”
Tansseihin pääsi heti, kun oli käynyt rippikoulun. Monet maistelivat niissä väkeviä tai kävivät ottamassa kuppilassa kaljaa pohjiksi, että uskalsivat lähestyä vastakkaista sukupuolta. Rönkä ei rohkaisua tarvinnut.
”Minusta oli paljon kivempaa pussailla ja jutella kuin juopotella.”
”Ihminen kaipaa läheisyyttä, kosketusta, ystävyyttä tai toveruutta.”Matti Rönkä
Nyt eläkkeelle jäätyään Röngällä olisi hyvää aikaa käydä tansseissa, mutta ei hän käy eikä tykkää baareista.
”On itsestään selvää, että ihminen kaipaa läheisyyttä, oli se sitten kosketusta tai ystävyyttä tai toveruutta. Tässä iässä se on vain sillä tavalla haasteellisempaa, että ei ole sellaisia malleja tavata kuin kenties nuoremmilla.”
Rönkä tunnustaa, ettei ole enää perillä siitä, miten nuoret deittailevat.
”Pääsääntö taitaa nykyään olla nettideittailu, mutta en tiedä, miten siinä se kutyymi menee.”
Rönkää myös vähän arveluttaa, ovatko deittipalvelut toimivia, jos kasvot ovat koko kansalle tutut. Siinä voi ihmisillä mennä helposti tv-kasvo ja oikea ihminen sekaisin.
Rönkä nostaa mustasankaiset lasit harmaille kiharoilleen ja hieroo silmiään.
”Tiesitkö, että tuo on joulutähti. Se kasvaa parissa vuodessa tuollaiseksi, jos sitä ei heitä sesongin jälkeen roskiin.”
Kasvi keittiön pöydällä on metrin korkuinen, ja sen rungosta on tullut puumaisen vankka. Pörhistynyt latvus saa sen näyttämään villiltä ja elinvoimaiselta. Kasvi parhaassa iässä.
Matti Rönkä
moninkertaisesti palkittu kirjailija, helmikuussa eläkkeelle jäänyt Ylen uutisankkuri asuu Helsingin Tapanilassa rintamamiestalossa. Hän on tällä hetkellä sinkku. Röngällä on kolme aikuista lasta ja yksi lapsenlapsi.
Ennen eläköitymistään Rönkä ehti työskennellä Yle Uutisissa 34 vuotta. Kirjailija Röngästä tuli 2000-luvun alussa. Syksyllä ilmestyy taas uusi romaani, Onnen kaukoranta.
