Marzi Nyman ja Hanna Vahtikari ovat olleet yhdessä 18 vuotta – terapia oli tarpeen yhdessä elämänvaiheessa
Näyttelijä Hanna Vahtikari ja muusikko Marzi Nyman luottavat toisiinsa kaikessa ja nauravat vaikeillekin asioille.
Jumalaisen kaunis nainen. Niin muusikko Marzi Nyman ajatteli nähdessään Hanna Vahtikarin ensimmäistä kertaa. Oli loppuvuosi 2005, ja Marzi, 45, oli tullut Teatterikorkeakouluun katsomaan lapsuudenystävänsä, näyttelijä Santtu Karvosen esitystä. Santun kurssikaveri Hanna, 43, oli mukana samassa esityksessä.
Marzi rakastui teatteriin ja alkoi käydä yhä useammin katsomassa teatterikoululaisten esityksiä. Hän ei lähestynyt Hannaa, vaikka olikin vaikuttunut tämän säteilystä, ”leimuavasta luonnonvoimasta”, lavalla.
Hanna valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2005 ja sai heti kiinnityksen Oulun kaupunginteatteriin. Maaliskuussa 2006 Marzi oli keikalla laulaja Anna-Mari Kähärän kanssa Oulun Musiikkijuhlilla. Hanna tunsi Anna-Marin ja päätyi viettämään iltaa samassa porukassa tämän ja Marzin kanssa.
”Huojuimme yökerhossa samalla tanssilattialla. Siitä illasta alkoi tiivis soittelu”, Hanna muistelee.
”Ajattelin, että vau, mikä sielu.”
Ensitreffit Marzi ja Hanna sopivat vappuaatoksi Espoon Tapiolan April Jazz -festivaaleille, joilla Marzi esiintyi.
Treffit venähtivät kolmen päivän mittaisiksi. Niiden päätyttyä Hanna palasi ”pää pyörällä” yöjunalla Ouluun.
Marzi oli tuolloin juuri julkaissut ensimmäisen soololevynsä, mutta muusikkona hän oli Hannalle vieras. Hanna kuunteli albumia ja ihastui Marzin matalaan ääneen sekä rohkeuteen ja taitoon, joilla levy oli tehty.
”Ajattelin, että vau, mikä lahjakkuus ja sielu. Myös Marzin avoimuus ja tunteellisuus tekivät minuun vaikutuksen.”
Pari eli etäsuhteessa vuoden ajan, kunnes Hanna jätti paikkansa Oulun kaupunginteatterissa, muutti Helsinkiin ja aloitti työskentelyn freelance-näyttelijänä.
”Viihdyin Oulussa valtavan hyvin ja nautin työstäni, mutta en ole katunut ammatillista heittäytymistäni kertaakaan.”
Ensimmäiset kahdeksan vuotta Hannan ja Marzin suhde oli iloista juhlimista, huoletonta hauskanpitoa, matkustelua ja tiivistä työntekoa. Marzi keikkaili paljon, ja Hanna oli monta vuotta kiinnitettynä Lahden kaupunginteatteriin.
Hanna olisi ollut valmis perustamaan perheen aiemmin kuin Marzi.
”Nyt osaan iloita siitä, että saimme kaikki ne ihanat vuodet kaksin. Silloin luotiin suhteemme perusta, ja sen ansiosta olemme edelleen yhdessä”, Hanna pohtii.
”Minussa syttyi järkyttävän suuri rakkaus, johon meinasin tukehtua.”
Epävarmuutta, valvottuja öitä, syyllisyyttäkin. Osaanko olla hyvä äiti oikealla tavalla? Mitä jos kaikki meneekin pieleen?
Kun esikoistytär syntyi vuonna 2013, ristiriitaiset ajatukset täyttivät Hannan mielen. Synnytys oli perätilan vuoksi suunniteltu sektio. Pari saapui sovittuna aikana sairaalaan, Hanna puki sairaalavaatteet ja sai lääkityksen. Vauva leikattiin ulos ja asetettiin isän rinnalle kenguruhoitoon siksi aikaa, kun Hanna toipui heräämössä.
Hannasta synnytystapa tuntui kliiniseltä, jollakin tavoin väärältä.
”Kaikki tapahtui niin kovaa vauhtia, etten ehtinyt mukaan. Tunsin syyllisyyttä, koska en ollut synnyttänyt perinteiseen tapaan vaan jotenkin mokannut koko homman. Samaan aikaan minussa syttyi järkyttävän suuri rakkaus, johon meinasin tukehtua.”
Hanna kyseenalaisti itseään ja osaamistaan. Lapsen hoidosta hän ei ollut epävarma, mutta oma rooli pienen lapsen äitinä oli hukassa.
”Yhtäkkiä en tiennyt enää, kuka olen. Kaikki ei ollutkaan selkeää, varmaa ja ihanaa. ”
Marzille asiat loksahtivat luonnollisesti paikoilleen. Nuorempana hän oli empinyt vanhemmaksi tulemista eikä ollut ladannut ennakkoon odotuksia isyydelleen vaan päättänyt luottaa intuitioonsa ja katsoa, mitä siitä seuraa.
”Olin auvoisessa isähormonien tilassa. Minun oli hyvin helppo olla siinä hetkessä.”
Marzi kuunteli ja tuki Hannaa niin hyvin kuin pystyi.
”Kannamme toistemme tunteita, ja myös vanhemmuus oli yhteinen projekti”, hän sanoo.
Marzi tuki puolisoaan sanomalla, että kaikki tunteet ovat sallittuja, koska heille oli tapahtunut elämän suurin mullistus.
”Marzi on opettanut minulle avoimuutta omien tunteideni jakamisessa. Hän on ensimmäinen ihminen, jolle olen uskaltanut olla täysin oma itseni ja näyttää niin hyvät kuin vaikeatkin tunteeni. Marzi on auttanut minua kasvussa vanhemmaksi.”
Muutama kuukausi lapsen syntymän jälkeen Hanna hakeutui terapiaan.
”Ajatukseni selkiytyivät, kun sain purkaa niitä ammattilaisen kanssa.”
Pariskunnan toinen lapsi syntyi kahta ja puolta vuotta myöhemmin. Toinenkin synnytys oli sektio, mutta sitä edelsi monta vuorokautta kestänyt tavallinen synnytys.
”Se oli korjaava kokemus”, Hanna sanoo nyt.
Miellyttäjä ja sivustaseuraaja, joka nielee omat tunteensa ja mukailee herkästi toisia. Sellainen Hanna oli pitkään. Hän kasvoi 1980-luvulla, jolloin tyttöjen oletettiin olevan kilttejä ja kuuliaisia.
Samanlainen hän kuvitteli olevansa äitinäkin, ja sellaisia olivat hänen silmissään kaikki muutkin ”hyvät äidit”: lempeitä, lehmänhermoisia ja kärsivällisiä. Vaatimus tuntui ahdistavalta hetkissä, joissa Hannan ajatukset risteilivät pakahduttavan rakkauden ja hermoja raastavan ahdistuksen välillä.
”En antanut itselleni olla avoimesti vihainen tai raivoissani – ja silti minulla oli kaikki järjettömät tunteet sisälläni odottamassa ulospääsyä.”
Tunteet vyöryivät ulos pikkulapsiarjessa, kun uhmaikäinen taisteli kurahousujen pukemista vastaan tai kun lapsen huudosta ei ollut tulla loppua.
”Mietin, saanko olla tämmöinen, ajatella ja tuntea näin negatiivisiakin asioita.”
Hanna puhui ystäviensä kanssa ja huomasi, ettei ollut yksin tunteidensa kanssa. Kun ajatukset selkiytyivät, hän päätti kirjoittaa, ohjata ja näytellä äidiksi tulemisen kokemuksensa julki. Samalla hän toivoi voivansa rikkoa täydellisen äitiyden myyttiä.
Äitienpäivänä 2019 ensi-iltansa musiikkiteatteri Kapsäkissa sai henkilökohtainen Kuin raivo äiti -näytelmä.
Marzi sävelsi teoksen musiikin ja oli mukana myös esityksessä. Pari treenasi yhdessä kotona olohuoneessaan.
”Halusin näyttää äitiyden kaikki puolet rehellisesti. Tällä jutulla oli pakottava tarve syntyä.”
Näytelmää esitettiin neljän vuoden ajan viime kesään asti. Teos oli Hannan ensimmäinen käsikirjoitus ja pariskunnan ensimmäinen yhteinen tuotanto.
”Se avasi hanat yhteistyöllemme”, Hanna sanoo.
"Marzi on ensimmäinen ihminen, jolle olen uskaltanut näyttää niin hyvät kuin vaikeatkin tunteeni.”
Luottamus, rehellisyys ja äärimmäinen kunnioitus toista kohtaan tekevät Hannan ja Marzin välisestä yhteistyöstä mutkatonta ja helppoa.
”Yhteinen työskentely on tuonut suhteemme uudelle tasolle. Se on tehnyt siitä entistä syvemmän”, Marzi pohtii.
”Olemme tiivis tiimi monella elämän osa-alueella”, Hanna jatkaa.
Viime vuosina he ovat työskennelleet yhdessä monta kertaa. Nyt Hanna työstää ensi marraskuussa Teatteri Jurkassa ensi- iltansa saavaa, toistaiseksi nimetöntä näytelmää. Hän on tehnyt siihen käsikirjoituksen Pihla Penttisen ja Ria Katajan kanssa. Ria ohjaa, Hanna ja Pihla näyttelevät ja Marzi säveltää teokseen musiikkia.
Lisäksi pari esiintyy yhdessä Sanna Manderin kirjaan perustuvaan Avain hukassa -lastenkonsertissa. Marzi oli niin ikään mukana viime kevään esityksessä Naisten vuoro, jonka Hanna ja hänen työparinsa Elina Ylisuvanto tekivät Oulun kaupunginteatteriin Kestilän vankilan naisten kanssa.
Pari uskoo, että yhteistyö toimii jouhevasti, koska kummallakin on tilaa toteuttaa itseään vapaasti. Toinen ei koskaan jyrää toisen ajatuksia, kritiikkikin on rakentavaa.
”Vanhemmuuden ansiosta löysimme itsemme ja rajamme.”
Sekava tilkkutäkki kuvaa Hannan ja Marzin mielestä parhaiten kahden freelancerin arkea. Onneksi lasten koulunkäynti ja harrastukset rytmittävät elämään säännöllisyyttä.
Se, kummalla on hetkellisesti vähemmän töitä, ottaa suuremman vetovastuun kotitöistä ja -askareista. Perjantainen saunavuoro on erityisesti Marzille merkityksellinen, vaikka aina sinne ei ehditä.
”Nautin siitä, että kaiken kaaoksen keskellä meillä on melko säännöllinen yhteinen juttu.”
Kun yhteisprojektit ovat käynnissä, stressaavinta on Marzin mielestä lastenhoidon järjestäminen ja sumpliminen isovanhempien kanssa. Hanna luottaa herkemmin siihen, että asiat järjestyvät.
Hannalle taas on vaikeampaa asettaa oman työminän ja parisuhteen väliset rajat.
Yhteisissä produktioissa hän kaipaa omaa tilaa, kun taas Marzi olisi valmis jakamaan pukuhuoneen, hengailemaan yhdessä ja pussailemaan taukojen aikana.
”Töissä haluan valmistautua itsekseni. Minun pasmani menevät sekaisin, jos Marzi yrittää sotkea niitä”, Hanna sanoo ja nauraa.
Vanhemmuus on Hannalle ja Marzille suuri muutosvoima. He ajattelevat, että se on muuttanut heitä eniten vuosien varrella.
Omalla kohdallaan Marzi puhuu ”ammattiminän muljahduksesta”.
”Vapaa-ajasta tuli uudella tavalla arvokasta, koska haluan olla mahdollisimman paljon kotona.”
Hannan tavoin Marzilla on taipumus miellyttää muita. Perheen perustettuaan Marzi alkoi vetää rajoja elämässään ensimmäistä kertaa ja ymmärsi, miten tarpeellisia ne ovat.
”Minun oli aina helppoa häivyttää itseni ja antaa ihmisten jyrätä ylitseni. Enää sisimpäni ei sallinut sitä. Asetin itseni ja perheeni ensimmäistä kertaa elämässäni etusijalle”, Marzi kertoo.
Aviopuolisot osaavat myös huomauttaa toisilleen liiasta miellyttämisestä.
”Vanhemmuuden ansiosta löysimme itsemme ja rajamme”, Hanna sanoo.
Mentäisiinkö naimisiin? Hanna yritti ensin vihjailla ja sitten ehdotella suoraan. Marzi kuitenkin halusi hoitaa kosimisen, kun sille olisi hänen mielestään oivallinen hetki.
Hetki koitti vuonna 2017, kun pariskunta oli kahden tyttärensä kanssa Ranskassa ystävänsä kaksipäiväisissä häissä. Perheen kuopus oli tuolloin kahden kuukauden ikäinen, esikoinen hieman alle kolmivuotias. Hanna oli seurueen ainoa ajokortillinen, ja vuoron perään hän istui auton ratissa ja imetti.
”Se oli silkkaa kaaosta ja säntäilyä”, hän muistelee.
Parhaimpiinsa pukeutunut pari juoksi kaksia lastenrattaita työntäen kaupungintalolla tapahtuvaan vihkimiseen, josta he olivat myöhästymässä. Yhtäkkiä molemmat tytöt nukahtivat. Hiki valui molempien otsalta, kun tuli hetken rauha.
Silloin Marzi kosi.
”Siinä hetkessä olimme lapsiperhearjen kirkkaimmassa ja syvimmässä ytimessä. Tiesin, että nyt on se hetki”, Marzi sanoo.
Hänelle oli tärkeää, että kosiminen tapahtui spontaanisti ja ilman suuria lavasteita. Myöhemmin samana vuonna he avioituivat läheistensä läsnä ollessa.
Impulsiivisuus ja kyky heittäytyä hetkeen, innostua. Ne ovat pariskuntaa yhdistäviä piirteitä.
Erojakin on: Hanna on tempoltaan nopea, Marzi hidas. Hanna tekee päätökset rivakasti, kun Marzi jää puntaroimaan ja pohtimaan.
Marzi pystyy keskittymään sävellystyöhön kovan melskeenkin keskellä, Hanna tarvitsee työskennelläkseen rauhaa ja hiljaisuutta.
Yksi tärkeimmistä paria yhdessä pitävistä langoista on kyky nauraa vaikeillekin asioille.
Pian 18 vuotta kestäneen suhteen aikana suhteen kipinä on pysynyt elossa. Marzi ihailee edelleen Hannan temperamenttia. Huimaa voimaa, joka elää hänen sielussaan niin lavalla kuin kotioloissakin.
”Hannan energialla voisi pistää kahvan maapalloon ja ruveta pyörittämään sitä päinvastaiseen suuntaan.”
Hanna on kiitollinen siitä, että Marzi on opettanut hänelle rentoutumista elämän edessä.
”Olen ollut kova suorittamaan ja tekemään asioita nopealla tempolla. Nautin nykyisin elämästä paljon enemmän kuin ennen. Se on osin karttuneen elämänkokemuksen, mutta varmasti myös Marzin ansiota.”
Juttu on julkaistu Eevassa 2/2024.
