
Kansallisteatterin näyttelijä Maria Kuusiluoma, 52, kertoo minäkuvastaan, itsetunnostaan ja suhteestaan ulkonäköönsä Ihana juuri näin -juttusarjassa. Sarjassa haastatellaan ihmisiä, jotka tekevät somesta aidompaa.
"Kun erosin 51-vuotiaana 15 vuoden avoliitosta, päätin alkaa huolehtia itsestäni. Itsetuntoni ja kehosuhteeni olivat avoliittoni loppuaikoina alamaissa, ja halusin muutoksen asiaan.
Saamani ulkonäkökritiikki oli vaikuttanut minuun. Tunsin häpeää kehostani, vaikka olen aina liikkunut paljon ja ollut kohtuullisen hyvässä kunnossa ikäisekseni.
Palkkasin personal trainerin, ja ensimmäisellä tapaamisella hän teki minulle fysiikkakartoituksen. Minun piti riisuutua alusvaatteisilleni, jotta hän näki vartaloni.
Tuntui hirveältä riisuutua vieraan miehen nähden. Tein sen kuitenkin, sillä halusin treenituloksia.
Personal trainer teki minulle ohjelman ja aloin treenata kuntosalilla neljä kertaa viikossa. Kun aloitin, olin kriittinen kehoani kohtaan ja näin paljon virheitä. Prosessi on pitkä, mutta vähitellen olen oppinut olemaan armollisempi. Ajattelen, että fyysinen treeni korjaa minua myös henkisesti.
Saan salitreenistä iloa ja tyydytystä
Tavoitteeni on olla fifty and fit. Viihdyn liikkuessani epämukavuusalueella ja minulla on pitkähkö kestävyysurheilun harrastajatausta, joka on varmaan auttanut tulosten saavuttamisessa.
Syksyllä tein jalkakyykkyä boxilta 120 kilon painoilla, nyt treeniohjelmani on hiukan erilainen. Saan salitreenistä iloa ja tyydytystä.
Välillä minun on päästävä lenkille, sillä se on tärkeää mieleni hyvinvoinnille. Toissa talvena opettelin luisteluhiihdon, se on minulle mielenterveyden hoitamista.
Unohdan helposti syödä, ja minulle on luontevaa nauttia vain vähän hiilihydraatteja. Nyt opettelen syömään kunnolla ja säännöllisesti oikeaa ruokaa ja tarpeeksi hiilareita. Muuten treeniohjelmaa ei jaksa eikä lihas kasva.
Lepo ja ravinto ovat tärkeitä, jotta tuloksia tulee. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen oivaltanut, että väsyneenä ei kannata lähteä treenaamaan.
Rypyt eivät häiritse, mutta korjaan ihon valovaurioita
Tässä iässä saa ja pitää olla ryppyjä, ne eivät häiritse minua. Pyrin kuitenkin pitämään hyvää huolta itsestäni, sillä uskon, että ikääntymisen aiheuttamia muutoksia voi hidastaa.
Minulle tehtiin vähän aikaa sitten luonnollisen näköiset microblading-kulmakarvat. Ne ovat mahtavat, sillä nyt en joudu laittamaan kulmiani ja säästän aikaa.
Kävin 1980-luvulla vuosia solariumissa, ennen kuin sen vaarat ymmärrettiin. Siksi ihossani on valovaurioita.
Viime kesän Italian-reissun jälkeen kaulaani ilmestyi vaakasuoria ruskeita ryppyjä. Niitä on silotettu ja vaalennettu Profhilo-hoidolla. Hoitoja tehdään kaksi, ja toinen on vielä edessä. Jo ensimmäinen hoito tasoitti uria ja vaalensi raitoja selvästi.
Rakastan uusia haasteita. Kun huomaan itsessäni henkistä laiskistumista, teen uuden tavoitteen ja alan kehittää itseäni jotenkin. Seuraavaksi opettelen ehkä uuden kielen. Niin kauan, kun säilyttää uteliaisuuden uusia asioita, elämää ja ihmisiä kohtaan, on elossa."
Maria Kuusiluoman luottotuotteet
”Kosteuttavaa huuliväriä on helppo lisätä pitkin päivää ja se on edullinen.” Lumene Luminous Moisture Kosteuttava huuliväri, sävy Heather 103, 11,90 e.
”Tämä on superhyvä hoitoaine rasittuneille ja käsitellyille hiuksille. Purkki on riittoisa, eikä tuote jätä hiuksiin paksua liisteriä.” Living proof Color Care -hoitoaine 29,90 e.
”Minulla on taipumus hyperpigmentaatioon ja couperosaan. Tuote tasoittaa ihon väriä ja heleyttää. Korjaan sillä muun muassa vanhoja aurinkovaurioita.” Zo Skin Health Brightalive Skin Brightener 165 e.
”Nykyisin suojaan ihoa auringolta ympäri vuoden. Tässä voiteessa on riittävä suoja, se mukautuu ihon sävyyn. Koostumus on ihanan ohut.” Colorescience Sunforgettable Total Protection Face Shield SK 50, 62,50 e.