Kun katsoin suosittua rikossarjaa, tajusin tärkeän asian lähisuhdeväkivallasta – näillä sanoilla voit aloittaa, jos olet huolissasi läheisestäsi

Yksi esikuvistani on Olivia Benson. Olen seurannut hänen toimintaansa koko aikuisikäni, eikä hän ole kertaakaan pettänyt.

Ihailuani ei lainkaan vähennä se tosiasia, ettei Olivia varsinaisesti ole olemassa. Hän on Kova laki: Erikoisyksikkö -televisiosarjan päähenkilö, joka kohtaa työssään jatkuvasti raiskauksen ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreja. Hän lähestyy elämänsä kauheimmassa tilanteessa olevia ihmisiä lempeästi kuin silittäisi ansaan jäänyttä jänistä.

Vaikka Olivian tehtävä on selvittää rikos, hän etenee uhrin tahtiin ja kuuntelee tarkasti. Se näyttää helpolta mutta on vaikeaa. Tunteet tarttuvat, vaikeatkin, ja siksi tekee mieli katsoa pois. Tekee mieli kauhistella, surkutella ja todeta, ettei tuosta varmaan koskaan toivu.

Se ei ole totta. Kaikesta voi toipua. Olivia tietää, että elämä voi kyllä muuttua, mutta lopulta uhrista tulee selviytyjä.

Ajattelin Oliviaa, kun luin tuoretta eurooppalaista selvitystä lähisuhdeväkivallasta. Suomi on edelleen yksi vaarallisimmasta maista naisille: henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa parisuhteessaan on kohdannut yli puolet meistä. Siis joka toinen nainen.

Montako selviytyjää sinä tunnet? Tai paremmin: montako tiedät tuntevasi?

Yksi lähisuhdeväkivaltaa ylläpitävistä voimista on uhrin tuntema häpeä.

Kun rakas ihminen lyö, poskiluun lisäksi murskaksi menee itsetunto. Uhri häpeää vääriä valintoja, epäonnistunutta parisuhdetta ja kumppanin tekoja. Hän kuulee jo ennalta kysymykset lähtemisestä ja jäämisestä eikä osaa vastata.

Häpeän yli on pitkä matka, ja usein se on myös vaarallinen.

Häpeän vähentäminen ei ole uhrin vastuulla. Häpeään tepsii avoin puhe, mutta ei lähisuhdeväkivallasta selviytyneellä ole velvollisuutta kertoa kokemastaan julkisesti. Lähisuhdeväkivallan metoo-kampanjan hinta on usein korkea: vainoaminen, someviha tai syytökset valehtelusta.

Siksi vastuu häpeän vähentämisestä on yhteiskunnalla, lainsäätäjillä ja viranomaisilla, mutta myös ihan jokaisella meistä.

Jos olet huolestunut läheisestäsi, kerro se hänelle. Sano, että kuuntelet, jos hän haluaa puhua, ja autat, jos hän tarvitsee apua. Usko, mitä hän sanoo. Älä painosta.

Jos se tuntuu vaikealta, kysy itseltäsi, mitä Olivia tekisi.

Teksti on julkaistu Eevassa 4/2025.