Rocktähtiä, vähemmistöjä ja upeita äänikirjoja – Mari Karsikkaan vinkit Helsingin Kirjamessuille
Messutärpit
Rocktähtiä, vähemmistöjä ja upeita äänikirjoja – Mari Karsikkaan vinkit Helsingin Kirjamessuille
Eeva.fi sisältöpäällikkö Mari Karsikas listasi viisi tapahtumaa, joista innostuu Helsingin Kirjamessuilla.
Teksti

Kuvat

10.10.2023
 |
Eeva

1. Lukupiirissä ratkotaan rikoksia Pohjanmaalla

Kun luin Nilla Kjelldotterin esikoisromaanin Kivipuiston tyttö, jäin heti odottamaan jatkoa. Jokin ruotsinkieliselle Pohjanmalla sijoittuvassa rikoskirjassa viehätti. Samalla kiinnosti myös kirjailijan tarina: entinen rekkakuski ja lakitoimiston sihteeri alkoi kirjoittaa, keksi itselleen vetävän taiteilijanimen ja syntyi imaisevia dekkareita. Lukupiirissä pääsee tapaamaan kirjailijan ja puhumaan hänen uusimmasta Taivaankartano-kirjastaan. Lonna-sali torstaina 26.10. kello 14.15

2. Somalitaustaisen transnaisen tarina

Lola Lorenzon tarina on juuri sellainen, josta pitää tehdä kirja – ja Baba Lybeck teki. Kirja kertoo, millaista on kasvaa somalina Suomessa ja ymmärtää, että kuuluu myös toiseen vähemmistöön. Vuonna 2003 Lola päätti kertoa muille, että onkin nainen. Kirjassa hän kertoo, millaista on, kun yhteisö hylkää ja ympäristö syrjii. Haluan ehdottomasti kuulla, kun Lola puhuu aiheesta itse lisää lavalla. Senaatintori-lava lauantaina 28.10. kello 14

3. Yksi suurista tähdistä

Muistan hyvin, kun Maija Vilkkumaan ensimmäinen single Satumaa-tango ilmestyi. Se oli järisyttävä: nuori suomen kielen opiskelija julkaisi rockbiisin ja aloitti uudenlaisten naisartistien ajan. Nyt viisikymppinen Vilkkumaa julkaisee omaelämäkerran, jonka on tehnyt yhdessä Miina Supisen kanssa. Odotan kiinnostuneena, mitä kaikkea hän kertoo kirjassaan paitsi urastaan myös naisen asemasta musiikkimaailmassa. Senaatintori-lava lauantaina 28.10. kello 16.30

4. Tutut äänet äänessä

Vaikuttaako äänikirjan kuuntelemisen nautintoon lukijan ääni? Minulla vaikuttaa. Hävettää myöntää, mutta olen jättänyt kesken kirjoja, joiden lukijan ääni ei ole mielestäni sopinut tarinaan. Siksi haluan kuulla, miten kaksi rakastettua äänikirjojen lukijaa, Krista Putkonen-Örn ja Ville Tiihonen, puhuvat työstään. Töölönlahti-lava sunnuntaina 29.10. kello 12

5. Dialogiromaanin taika

Ihmettelen, miksi Erokeskusteluja-kirjasta ei puhuta enemmän! Onneksi kirjailija Tatiana Elf pääsee nyt lavalle kertomaan kirjastaan. Äänikirjaksi tehty, pelkkää dialogia sisältä romaani on nerokas ja raikas tarina kahden pariskunnan viikonlopusta. Kirjamessuilla pääsee kuulemaan lisää paitsi kirjan teosta myös sen ääninäyttelemisestä. Lavalla on myös yksi kirjan äänistä, Alina Tomnikov. Töölönlahti-lava sunnuntaina 29.10. kello 13.30

Kommentoi +